Konkreettisia muutoksia

Pojat on aivan hulluna meidän kotiapulaiseen. Marie on meillä töissä kuutena päivänä viikossa, ja nyt kahden viikon jälkeen pojat on todellakin lämmenneet. Tänään oltiin ihan totaalisti koko päivä kotona ja ehkä siinä oli jotain taikaa ja tunnelma lämpeni huomattavasti. Aikaisemmin pojat eivät ole suostuneet sanomaan käsipäivää Marielle juuri koskaan (taisivat ihan vaan ekana päivänä antaa käden), ja siitä Marie onkin sitten poikia kiusoitellut. Marie sanoo pojille, että rakastaa heitä, ja kun pojat yrittävät pakoon ja läpsivät leikillään Marieta, sanoo hän vain tietävänsä poikien rakastavan häntä myös. Ihan mukavaa kiusoittelu ollut päivät puolin ja toisin, mutta tänään pojat jopa myönsivät tykkäävänsä Mariesta, vaikka aikaisemmin huusivat "No ei todellakaan!"

Marie käy meillä siis maanantaista lauantaihin. Hän on konkreettisista muutoksista päivittäisessä elämässämme yksi suurimmista. Hän tulee liukuvalla aikataululla aamu yhdeksän ja kahdentoista välillä. Ensin hän pesee keittiöstä löytyvät tiskit aamupalan jäljiltä. Tämän jälkeen hän hakee pyykit makuuhuoneesta ja lakanat sängyistä, jotka hän sitten pesee pihapalmun alla ja ripustaa auringon alle kuivumaan. Jos silitettävää pyykkiä löytyy Marie silittään ne, jonka jälkeen hän lakaisee lattiat ja pesee ne, pesee vessat ja kylpyhuoneet sekä siivoaa kuistin. Iltapäivällä pyykit ovat kuivuneet ja Marie viikkaa ne koriin ja laittaa puhtaat lakanat sänkyihin.

Gambiassa ei siis ole pyykkitupaa eikä meillä vielä pyykinpesukonettakaan. Toisaalta on ihanaa ettei tarvitse pestä pyykkiä koko ajan tai siivota, mutta uskokaa vaan, kyllä sitäkin voi ikävä tulla! Marie pesee lattiat afrikkalaiseen (ja vanhan kansan) tapaan rätillä käsin, mutta minä kyllä ajattelin ostaa itselleni mopin, jotta voin sitten joskus sunnuntaipäivän ratoksi luututa lattioita, jos jostain syystä ei satu muuta tekemistä olemaan.

Toinen suuri muutos on pienet ostokset. Suomessa olin niin tottunut työntämään lastenvaunuja metrihangissa ja lastaamaan vaunut täyteen ruokaa kaupassa ja monta kassia käsissä, kotona kaapit täyteen ja täydennys ehkä viikon päästä. Täällä on päivälämpötilat reilusti yli neljänkymmenenkin eikä ruokatavara pysy hyvänä ja tuoreena jos kaapin täyttää kerralla täyteen. On siis ostettava yhden tai kahden päivän tarpeet ja käytävä ostoksilla vähän useammin. Kulman takaa löytyy pieni paikallinen kyläkauppa, josta saa kananmunia, joka aamu tuoretta leipää, sokeria, mausteita, karkkia ja muuta pientä vastaavanlaista tavaraa. Hedelmiä myydään lähes joka kulmalla ja turistialueiden supermarketeista ostetaan sitten maidot, juustot, voit ja muut. Lihaa lihamestareilta tuoreeltaan kuten "Tuoretta lihaa ja jälkkärijätskiä", kalaa satamasta.

Suomessa asuttiin karussa lähiössä, suuressa kerrostalossa, jossa monet naapuritkaan eivät edes tervehtineet. Nyt asutaan suuressa talossa perheen kesken, kylässä tuhansia ihmisiä ja kaikki tervehtii ja kyselee kuulumiset. Naapureiden lisäksi meidän kylällä juoksentelee paljon kanoja ja niiden tipuja, kukkojakin useampi, sekä vuohia. Kun me valkonaamat lähdetään omien porttien ulkopuolelle, kylän lapset juoksevat äkkiä seuraan eikä kuulematta jää keltään "Tubab,tubab, any minti?" kun Gambian lapset pyytävät ulkomaalaisilta karkkia. Monelle kylän lapselle meidän valkoiset naamat on ne ainoat valkoiset naamat jotka ovat nähneet. Tai siis korjaan, minähän se ainoa valkonaamainen täällä meillä päin olen. Ei värillä väliä, mutta kyllä äkisti tietää miltä tuntuu mustasta miehestä pienessä suomalaisessa tuppukylässä.