Sukellus vähän pintaa syvemmälle, kun viisi henkinen suomalais-gambialainen perhe päättää ottaa menolipun Gambiaan, Afrikkaan ja jättää kaikki ovet ja ikkunat auki tulevaisuuden varalle. Matka alkoi mistäpäs muustakaan kun haaveesta ja ideasta, joka on nyt viimein vuosien pyörittelyn jälkeen edennyt siihen pisteeseen, että matkaa valmistellaan konkreettisesti.Lähtöön kolmisen viikkoa.(nyt ollaan oltu maassa lähes kolme kuukautta) Tervetuloa matkalle mukaan :)
Tietoja minusta
- minnair028
- Olen neljän lapsen äiti ja päätimme perheemme kanssa ottaa menolipun Gambiaan, mieheni kotimaahan, ja unohtaa paluusuunnitelmien teon kokonaan. Lähdemme siis katsomaan ja kokemaan minkälaista elämämme voisi olla Afrikan mantereella. Blogiin tulen kirjoittamaan matkavalmisteluista lähtien perheemme odotuksia, ajatuksia, kokemuksia ja ehkäpä jotain muutakin,joten fasten your seatbelts we are about to take off :D
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
KUVIA
Eilen oli äidin vapaapäivä! Aamulla lähdin altaalle uimaan ja rentoutumaan ja sen jälkeen hiljaiselle ja rauhalliselle lounaalle. Söin kana yassaa, joka olikin virkistävän tulista. Päivä oli kuuma, mutta tilaisuutta yksinäiselle kävelylle ei voinut jättää väliin. Joten lounaan jälkeen hain kauasta matkajuomista ja kävelin Senegambian alueelta aina Fajaraan saakka, mitähän nyt tulisi matkaa mutkineen kaikkineen, sanoisin ehkä viis. Kuitenkin kilometrimäärä ei ollut oleellinen, vaan oli ihana yleensäkin kävellä pidempää matkaa (sekun ei oikeen täällä lasten kanssa onnistu) ja nauttia hetken omaa rauhaa. Kävelymatka oli leppoisa, yhtä sanaharkkaa erään idiootin kanssa lukuunottamatta, ja yhtä ampiaisen puremaa huomioimatta. Kuvia matkalta....
Paikallisia käsintehtyjä koristeita ja säilytysastioita. |
Gambialaista taidetta. |
Polkupyörävuokraamo. Tuntitaksa D50, koko päiväksi polkupyörän saa 250 dalasilla, hyvää diiliä kannattaa vielä kysyä. |
Banaanipuita palmujen katveessa. |
Yksi Gambiajoen haaroista. |
Lintubongaus on yksi Gambian spesiaaleja, sillä maassa voi nähdä jopa yli 500 eri lajia. LIntubongaustorni. |
Paikallisia käsitöitä myynnissä. |
Fajaran rantaan johtavan tien varrrelta. |
Fajaran ranta. |
'
Fajaran golf-kenttä. |
Illalla löydettiin kolme orpoa kissanpoikaa. Eihän niitä rasakinut heitteille jättää,vaan kotiin kannettiin. Moneen kertaan on pienokaiset pesty kirppushampoolla ja muutama punkki nypitty pois, ruoka maistui hyvin. Kuvia söpöläisistä myöhemmin...
lauantai 30. maaliskuuta 2013
Hammaslääkäri
Eilinen päivä oli Gambiassakin virallinen lomapäivä pääsiäisen vuoksi. Gambian 1,6 miljoonan hengen väestöstä noin 90% on muslimeja ja 5% kristittyjä. Meillä pääsiäistä ei tänä vuona vietetty, edes suklaamunia ei lapsille löydetty. Aika rennoissa meiningeissä siis mentiin, aamupäivä hengailtiin kotona ja sitten lähdettiin metsästämään autoon varaosaa. Matkalla ostettiin vähän välipalaevästä paikalliseen tapaan hedelmiä ja pähkinöitä myyvältä rouvalta.
Pitkän kadun varrelta löyty liike jos toinenkin. Kaikille yhteistä on, että myyvät auton varaosia, autoon kuin autoon. |
Meidän auto on siis edelleenkin huollossa, siinä on joku moottorin osa viallinen, eikä varaosaa tahdo löytää koko maasta. Nyt siis yritetäänkin löytää vastaava osa muualta maailmalta...
Tanje ennen auringonlaskua. |
Koska auton osaa ei löytynyt ja iltapäivä alkoi olla jo pitkällä, lähdettiin Tanjea kohti ostamaan tuoretta kalaa. Tanje on kalastajakylä rannikolla, pienen ajomatkan päässä hotellialueilta. Siellä kalastjat tuovat satamaan saaliin vähintään kahdesti päivässä, aikaisin aamulla ja iltapäivällä. Kalastajat myyvät pyyntisaaliin kauppiaille, jotka myyvät kalat sitten eteenpäin. Tanje on kiireinen kylä ja vipinää riittää...Meillä saalista päätyi reilusti yli kymmenen kiloa, barracudaa ja muuta herkkua. Illalla grillattiin kotona ja kyllä maistui!
Ulkolämpötila ehkä noin +30, mutta toppatakkipäällä ei ainakaan tuu kylmä!! |
Liikennettä ja kaupankäyntiä. Paikallisia tanga tangoja kulki ohi non stoppina, matkustajia nousi kyytiin ja kyydistä pois. |
Kiireiselle sopii kyllä palvelutankkaus. Gambiassa palvelu pelaa jokaisella asemalla. |
Sinne vaan hiekkakasan päälle kyytiin. Muutama vielä mahtuis. |
Tanjen kulmilla on mahdollisuus ratsastaa kamelillakin mikäli niin mielii. Kamelisafari. |
Tanjen liepeillä maisema eroaa huomattavasti hotellialueiden karummasta ja kasvittomammasta maisemasta. |
Pitääkin vielä loppuhuomiona mainita, että Casper pääsi toissapäivänä tutustumaan gambialaiseen hammaslääkäripalveluun. Casper on pikkutaaperona kolauttanut hampaansa pöydänkulmaan, jolloin etuhampaasta lähti pinta pois kokonaan. Ennen tänne lähtöä käytiin tarkistuttamassa käikkien hampaat eikä mitään korjattavaa löytynyt, mutta täällä ollessa hammas on käynyt vihlomaan sitä harjattaessa. Ruotsalaisomistuksessa oleva hammasklinikka oli siisti ja kuubalainen hammaslääkäri pätevä ja mukava. Casper oli hammaslääkärissä reipas, hampaasta otettiin röntgen ja koska tulehduksesta ei ollut merkkejä se päätettiin päällystää. Nyt Casper on iloinen uudesta hampaasta ja parin vuoden päästä, kun maitohampaat lähtevät, pipihammas on kaukainen muisto vain.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
sattuma
http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Matkailijan_ihotaudit
Ihan sattumalta löysin tämän sivun nyt jälkeenpäin, mutta tulipahan varmistus omille epäilyille. Linkin kuvista kaksi alimmaista on kuin suoraan Alician reidestä, kun siellä oli se toukka. (Kun painajaisesta tuli totta)
Ihan sattumalta löysin tämän sivun nyt jälkeenpäin, mutta tulipahan varmistus omille epäilyille. Linkin kuvista kaksi alimmaista on kuin suoraan Alician reidestä, kun siellä oli se toukka. (Kun painajaisesta tuli totta)
Aivot tarvii lepoa!
Tänään, ja vähän muinakin päivinä, altaalla katselin ympärille ja seurailin turisteja ja heidän puuhiaan. Jotkut ottavat aurinkoa aamusta myöhään iltapäivään välillä vaan kylkeä vaihtaen, toiset lukevat kirjoja, perinteisiä tai verkkokirjoja uutta teknologiaa hyödyntäen, toiset käyvät uimassa ja auringonotto on toissijaista, eräät pelaavat korttia tai noppapelejä ja toiset tilaavat drinkin toisensa perään. Lapset ja nuoret peuhaavat vedessä eniten ja pelaavat pallolla. Kaikille yhteistä on kuitenkin se, että meitä seurataan tiiviisti. Ensin luulin, että olen vaan vainoharhainen eikä meitä kukaan seuraa oikeasti, mutta yhä enemmän ja enemmän ihmiset rohkaistuvat tulemaan juttusillekin. Ihan hauskaa. Eniten ihmetellään, että kuinka lapset ovatkaan saaneet vahvemmat geenit äidiltä eikä isältä, kun ovat niin vaaleita (tai siis olivat ennen rusketusta) ja suoratukkaisia, paitsi Oliver. Sitten saan kehuja siitä kuinka hienosti opetan lapsia uimaan ja kuinka ihania he ovatkaan. Totta, mutta kaikki creditit lapsille, sillä ihan itse opettelevat uimaan ja sukeltamaan, äiti ainoastaan rohkaisee kokeilemaan ja yrittämään.
Tänään oltiin altaalla Annan ja Laian (aikaisemmin väärin kirjoitettuna Laya) kanssa ja tänään oli äitien vuoro rentoutua. Ensin uitiin kaikki, sitten tilattiin hedelmälautanen ja wonjot (paikallinen kukkajuoma, maistuu vähän kuin marjamehulta), sen jälkeen lapset vielä uivat ja minä nukutin Alician. Kun Alicia pitkän taiston jälkeen luovutti ja asettui nukkumaan, laitoin lapsille kannettavalta dvd-soittimelta leffan pyörimään ja keksit käteen. Siinä sitten aurinkotuoleilla loikoilivat, söivät keksiä ja katsoivat lasten elokuvaa ja me Annan kanssa uitiin ihanasti altaassa ilman valvottavia. Oi sitä vapauden tunnetta!
Allaspäivän jälkeen käytiin vielä Villagessa leikkimässä ja syömässä. Leikkipuisto ja ravintolat ovat kävelymatkan päässä hotellilta, jossa käymme uimassa, mutta tänään lapset olivat uimisen jälkeen vähän väsyneitä ja olisimme halunneet ottaa taksin hotellin ulkopuolelta. Huono homma vaan on, että hotellialueilla taksit ovat vihreitä turistitakseja, eli todella ylihinnoiteltuja meidän paikallisten rahapussille ;-). Päätettiin sitten kävellä, kuten aina ennenkin, kun pyysivät alle kilometrin matkasta maltaita. Villagessa käytiin samaisessa edullisessa ravintolassa kuin aikaisemminkin. Se on hyvä paikka siinä mielessä, että se on täydellisellä kohdalla leikkipuistoon nähden, joten lapset voi leikkiä puistossa ruokaa odotellessa ja silti heidät näkee hyvin ja ruoka on maukasta ja todellakin edullista.
Kotimatkalla yksi hullu mies sai aikaan pienoisen paniikin alun ja säikäytti Oliverin kyllä pahemman kerran. Pysähdyttiin eräällä huoltoasemalla ostamassa Alicialle puuroa. Me odotettiin lasten kanssa autossa kun mies kävi ostoksilla. Oliver oli pysähdyksissä hypännyt etupenkille leikkimään, kun sitten tämä hullu mies säntäsi hirmuisen äkäisen näköisenä kuskin puolen ikkunan taas. Ovet olivat lukossa, luojan kiitos, ja mies yritti sisään kahvaa kiskoen vimmatusti ja huutaen "ubil, ubil" (avaa,avaa). Katsoin miestä takapenkiltä ja silmissä oli vihaa ja hullu kiihko. En uskalla ajatella mitä olisi tapahtunut jos ovi olisi ollut auki ja mies olisi päässyt sisään. No kuitenkin, kyseessä oli vain väärinkäsitys. Miehellä oli nimittäin lähes samanlainen jeeppi kuin meillä, hän ilmeisesti hän oli vain luullut, että joku pentu on hypännyt hänen autoonsa leikkimään. Kun hän huomasi minut Alician ja Casperin kanssa takapenkillä ja pahoitteli nolon näköisenä ja tokaisi erehtyneensä autosta. Kyllä sen jälkeen nauratti vaikka vähän se säikäyttikin.
Kotona Oliver tiivisti päivän niin olivermaiseen tapaan "Äiti, nyt miun aivot kyllä tarvii jo lepoa". Nukkumaan siis!
Tänään oltiin altaalla Annan ja Laian (aikaisemmin väärin kirjoitettuna Laya) kanssa ja tänään oli äitien vuoro rentoutua. Ensin uitiin kaikki, sitten tilattiin hedelmälautanen ja wonjot (paikallinen kukkajuoma, maistuu vähän kuin marjamehulta), sen jälkeen lapset vielä uivat ja minä nukutin Alician. Kun Alicia pitkän taiston jälkeen luovutti ja asettui nukkumaan, laitoin lapsille kannettavalta dvd-soittimelta leffan pyörimään ja keksit käteen. Siinä sitten aurinkotuoleilla loikoilivat, söivät keksiä ja katsoivat lasten elokuvaa ja me Annan kanssa uitiin ihanasti altaassa ilman valvottavia. Oi sitä vapauden tunnetta!
Allaspäivän jälkeen käytiin vielä Villagessa leikkimässä ja syömässä. Leikkipuisto ja ravintolat ovat kävelymatkan päässä hotellilta, jossa käymme uimassa, mutta tänään lapset olivat uimisen jälkeen vähän väsyneitä ja olisimme halunneet ottaa taksin hotellin ulkopuolelta. Huono homma vaan on, että hotellialueilla taksit ovat vihreitä turistitakseja, eli todella ylihinnoiteltuja meidän paikallisten rahapussille ;-). Päätettiin sitten kävellä, kuten aina ennenkin, kun pyysivät alle kilometrin matkasta maltaita. Villagessa käytiin samaisessa edullisessa ravintolassa kuin aikaisemminkin. Se on hyvä paikka siinä mielessä, että se on täydellisellä kohdalla leikkipuistoon nähden, joten lapset voi leikkiä puistossa ruokaa odotellessa ja silti heidät näkee hyvin ja ruoka on maukasta ja todellakin edullista.
Kotimatkalla yksi hullu mies sai aikaan pienoisen paniikin alun ja säikäytti Oliverin kyllä pahemman kerran. Pysähdyttiin eräällä huoltoasemalla ostamassa Alicialle puuroa. Me odotettiin lasten kanssa autossa kun mies kävi ostoksilla. Oliver oli pysähdyksissä hypännyt etupenkille leikkimään, kun sitten tämä hullu mies säntäsi hirmuisen äkäisen näköisenä kuskin puolen ikkunan taas. Ovet olivat lukossa, luojan kiitos, ja mies yritti sisään kahvaa kiskoen vimmatusti ja huutaen "ubil, ubil" (avaa,avaa). Katsoin miestä takapenkiltä ja silmissä oli vihaa ja hullu kiihko. En uskalla ajatella mitä olisi tapahtunut jos ovi olisi ollut auki ja mies olisi päässyt sisään. No kuitenkin, kyseessä oli vain väärinkäsitys. Miehellä oli nimittäin lähes samanlainen jeeppi kuin meillä, hän ilmeisesti hän oli vain luullut, että joku pentu on hypännyt hänen autoonsa leikkimään. Kun hän huomasi minut Alician ja Casperin kanssa takapenkillä ja pahoitteli nolon näköisenä ja tokaisi erehtyneensä autosta. Kyllä sen jälkeen nauratti vaikka vähän se säikäyttikin.
Kotona Oliver tiivisti päivän niin olivermaiseen tapaan "Äiti, nyt miun aivot kyllä tarvii jo lepoa". Nukkumaan siis!
maanantai 25. maaliskuuta 2013
Ei ikinä enää...
....Suomeen!! Tänään se tuli kuultua, lasten suusta. Ollaan vietetty monta päivää lähinnä altaalla loikoillen ja leikkien ja tänään kysyin lounasta syödessä altaan reunalla lapsilta, että onko meillä kivaa. Oliver siihen tokaisi heti päättäväisesti ettei mennä enää koskaan Suomeen, lomalle vaan. Ja junarata pitää saada konttiin!!
Elämästä on tosiaan nautittu vaikka viikko sitten olin ihan herkillä ja valmis pakkaamaan laukut. Arvostelu lasten kasvatuksesta tuli ehkä huonoon aikaan, mutta otti koville. Tänä päivänä en usko, että korvaani lotkauttaisin. Suomessa piirtelin mielessä kuvaa, mitä kaikkea on luvassa, kun tullaan Gambiaan. Ensimmäisenä se elämän helppous. No joo, onhan se sitten helppoa kun on täällä ensin ollut sen aikaa että kaikki pelaa ja on tuttua. Tähän mennessä lapset on ollu kun pallo nilkassa, joku kulkee koko ajan mukana, eikä omasta ajasta ole tietoakaan. Ostosten teko on yhtä hintavertailua, ja tuntuu että loppupeleissä jokainen tuote ostetaan eri paikasta. Täällä marketeissa tuotteilla voi olla todella suuret hintaerot. Kuten esimerkiksi eräs maito. Litran tönikkä samaa maitoa maksaa toisessa kaupassa 67,5 dalasia ja toisessa 35. Litran kulutuksella päivää kohden säästö on siis kuukaudessa jo noin 1000 dalasia, joka on noin 25 euroa.
Mutta kaiken kaikkiaan elämä täällä on oikein mukavaa vaikkakin erilaista kuin Suomessa ja Euroopassa yleensäkin ja täällä olo tällä hetkellä voittaa Suomessa olon vähintäänkin 6-0.
Joka aamu saa herätä kukonlauluun, juoda aamukahvit aurinkoisella kuistilla, nauttia auringonpaisteesta ja lämmöstä koko päivän, uida altaalla tai meressä, syödä ravintoloissa ja kahviloissa, iloita lasten nähdessä ja kokiessa uutta ja illalla kaiken antaneena saa käpertyä toisen kainaloon väsyneenä, mutta onnellisena.
Pojat alkaa olla tuttujen kanssa jo niin reippaita, että pärjäävät jo hetken toisten hoivassa, mutta Alcian silmistä en saisi kadota hetkeksikään. Ensi viikolle kyllä kaavailin Annan kanssa naisten keskistä shoppailureissua Banjuliin (siellä menee koko päivä, kun jokaisen ostoksen hinnasta täytyy neuvotella), joten siihen mennessä pitää totutella olemaan Alician kanssa vähän erikseen.
Illan päätteeksi pyörähdettiin vielä hotellilla katsomassa miten siellä työt edistyy. Ja edistyyhän ne..
Hiljaa hyvä tulee, eikös se niin mee. Jotenkin tuntuu siltä, että viime viikkoisen tunteenpurkauksen jälkeen taisin löytää jostakin hitusen kärsivällisyyttäkin. Nähtäväksi jää, onko tää jotain latausta vaativaa kärsivällisyyttä vai saanko tästä ihan pysyvät hyveen?!
Tänään meillä on täällä taas poikien yökyläkaveri, joten parasta hipsiä nukkumaan, jotta jaksaa menoa huomenna...
Elämästä on tosiaan nautittu vaikka viikko sitten olin ihan herkillä ja valmis pakkaamaan laukut. Arvostelu lasten kasvatuksesta tuli ehkä huonoon aikaan, mutta otti koville. Tänä päivänä en usko, että korvaani lotkauttaisin. Suomessa piirtelin mielessä kuvaa, mitä kaikkea on luvassa, kun tullaan Gambiaan. Ensimmäisenä se elämän helppous. No joo, onhan se sitten helppoa kun on täällä ensin ollut sen aikaa että kaikki pelaa ja on tuttua. Tähän mennessä lapset on ollu kun pallo nilkassa, joku kulkee koko ajan mukana, eikä omasta ajasta ole tietoakaan. Ostosten teko on yhtä hintavertailua, ja tuntuu että loppupeleissä jokainen tuote ostetaan eri paikasta. Täällä marketeissa tuotteilla voi olla todella suuret hintaerot. Kuten esimerkiksi eräs maito. Litran tönikkä samaa maitoa maksaa toisessa kaupassa 67,5 dalasia ja toisessa 35. Litran kulutuksella päivää kohden säästö on siis kuukaudessa jo noin 1000 dalasia, joka on noin 25 euroa.
Mutta kaiken kaikkiaan elämä täällä on oikein mukavaa vaikkakin erilaista kuin Suomessa ja Euroopassa yleensäkin ja täällä olo tällä hetkellä voittaa Suomessa olon vähintäänkin 6-0.
Joka aamu saa herätä kukonlauluun, juoda aamukahvit aurinkoisella kuistilla, nauttia auringonpaisteesta ja lämmöstä koko päivän, uida altaalla tai meressä, syödä ravintoloissa ja kahviloissa, iloita lasten nähdessä ja kokiessa uutta ja illalla kaiken antaneena saa käpertyä toisen kainaloon väsyneenä, mutta onnellisena.
Pojat alkaa olla tuttujen kanssa jo niin reippaita, että pärjäävät jo hetken toisten hoivassa, mutta Alcian silmistä en saisi kadota hetkeksikään. Ensi viikolle kyllä kaavailin Annan kanssa naisten keskistä shoppailureissua Banjuliin (siellä menee koko päivä, kun jokaisen ostoksen hinnasta täytyy neuvotella), joten siihen mennessä pitää totutella olemaan Alician kanssa vähän erikseen.
Illan päätteeksi pyörähdettiin vielä hotellilla katsomassa miten siellä työt edistyy. Ja edistyyhän ne..
Hiljaa hyvä tulee, eikös se niin mee. Jotenkin tuntuu siltä, että viime viikkoisen tunteenpurkauksen jälkeen taisin löytää jostakin hitusen kärsivällisyyttäkin. Nähtäväksi jää, onko tää jotain latausta vaativaa kärsivällisyyttä vai saanko tästä ihan pysyvät hyveen?!
Tänään meillä on täällä taas poikien yökyläkaveri, joten parasta hipsiä nukkumaan, jotta jaksaa menoa huomenna...
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Lapset suojamuurina
Tänään oltiin altaalla ja käytiin mummilassa. Manneh kundassa on kova sutina meneillään sillä siellä valmistellaan huomisia hääjuhlia. Tai pikemminkin jonkinlaisia kihlajaisia, mutta sulhanen on vielä muilla mailla. Morsiamen ja sulhasen vanhemmat ovat liiton fiksanneet ja nuoret liittoon suostuneet. Tuleva aviomies on vielä Euroopassa, Sveitsissä, ja tulee Gambiaan vasta myöhemmin, jolloin kunnon häät pidetään. Huomenna siis juhlitaan:
Tänään altaalla tajusin, että lapset ovat olleet varsinainen suojakilpi paikallisten miesten torjuntaan. Kun menimme altaalle, kävin aulan wc:ssä ja muut menivät edeltä. Muutaman kymmenen metrin matkalla ystäväehdokkaita riitti useampiakin, mutta melkein nolotti heidän puolestaan, kun näkivät mieheni lastemme kanssa altaan reunalla.
Meillä täällä kotikylällä on myös bileet, sillä eilinen ympärileikkausseremonia jatkuu edelleenkin ja viime yönä huomasin myöskin sen, että ne rummut tosiaan soivat aivan koko yön non stoppina!! Onneksi meillä kaikki nukkuu sikeästi, minä vaan en viime yönä paljon nukkunut. Olisikohan ollut vatsa liian täys herkkulettuja vai mitä...?
Tänään yökylässä kaksi poikaa omien lisäksi, joten säpinää riittää. Onneksi tilaa ja lääniä myös. Öitä!
Tänään altaalla tajusin, että lapset ovat olleet varsinainen suojakilpi paikallisten miesten torjuntaan. Kun menimme altaalle, kävin aulan wc:ssä ja muut menivät edeltä. Muutaman kymmenen metrin matkalla ystäväehdokkaita riitti useampiakin, mutta melkein nolotti heidän puolestaan, kun näkivät mieheni lastemme kanssa altaan reunalla.
Meillä täällä kotikylällä on myös bileet, sillä eilinen ympärileikkausseremonia jatkuu edelleenkin ja viime yönä huomasin myöskin sen, että ne rummut tosiaan soivat aivan koko yön non stoppina!! Onneksi meillä kaikki nukkuu sikeästi, minä vaan en viime yönä paljon nukkunut. Olisikohan ollut vatsa liian täys herkkulettuja vai mitä...?
Tänään yökylässä kaksi poikaa omien lisäksi, joten säpinää riittää. Onneksi tilaa ja lääniä myös. Öitä!
Mitä tehdä Gambiassa osa 1
Gambiassahan riittää tekemistä ja kokemista vaikka kuinka ja ajattelin tehdä vähän itsellekin listaa mitä olisi kiva tehdä kun mahdollisuus löytyy. Vaikka useimmat näistäkin olen jo tehnyt ja nähnyt, on kiva tehdä asioita uudestaankin ja nyt etenkin lasten kanssa on kiva puuhailla.
1. Katchycally crocodile pool (krokotiili allas)
2. Bijilo monkey park (apinapuisto)
3. Jokiristeily
4. Lintubongaus, esim Lamin lodge
5. Kalastus sekä rannalla että avomerellä ja joella
6. Banjul Albert market ja museo
7. Serrekunda market
8. Brikama craft market
9. Kylävierailu
10. Lounas paikallisessa kodissa
11. Ratsastus rannalla
12. Juuret-retki Juffurehiin ja Kunta Kinteh-saarelle (James island)
13. Abuko nature reserve
14. Makasutu culture forest, luksus yöpyminen mahdollista
15. Golfaus
Johan tuli muutama asia listattua ja muutama on jo mielessä mitä puuhataan, kun työhommat vähän antaa periksi. Pojat pyysivät nimittäin, että yövytään jokilaivassa joella ja kalastetaan. Gambiassa voi saada todella isoa kalasaalista, jonka voi monissa hotelleissakin pyytää itselle valmistettavaksi. Omat kalasuosikit ovat barracuda ja lady fish.
Tänään vietetään kuitenkin taas kerran allaspäivää, sen verran innostuneita ollaan sukelluksesta! Sitä ennen käyn Serrekundan torilla ostamassa kangasta ja teetän Alicialle muutamat housut. Kulutus on vielä kova kun konttaus on edelleen ykkösvaihtoehto. (Voitte siis vaan kuvitella kuinka likaisia lapset on illalla, kun leikkivät ja rymyävät pöllyävässä hiekassa. Sänkyynmeno ilman suihkua ei tule kysymykseenkään). Serrekundan torilta saa siis paljon paljon kaikenlaista edullisesti hedelmistä ja vihanneksista kankaisiin, käyttötavaraan ja vaatteisiin.
1. Katchycally crocodile pool (krokotiili allas)
2. Bijilo monkey park (apinapuisto)
3. Jokiristeily
4. Lintubongaus, esim Lamin lodge
5. Kalastus sekä rannalla että avomerellä ja joella
6. Banjul Albert market ja museo
7. Serrekunda market
8. Brikama craft market
9. Kylävierailu
10. Lounas paikallisessa kodissa
11. Ratsastus rannalla
12. Juuret-retki Juffurehiin ja Kunta Kinteh-saarelle (James island)
13. Abuko nature reserve
14. Makasutu culture forest, luksus yöpyminen mahdollista
15. Golfaus
Johan tuli muutama asia listattua ja muutama on jo mielessä mitä puuhataan, kun työhommat vähän antaa periksi. Pojat pyysivät nimittäin, että yövytään jokilaivassa joella ja kalastetaan. Gambiassa voi saada todella isoa kalasaalista, jonka voi monissa hotelleissakin pyytää itselle valmistettavaksi. Omat kalasuosikit ovat barracuda ja lady fish.
Tänään vietetään kuitenkin taas kerran allaspäivää, sen verran innostuneita ollaan sukelluksesta! Sitä ennen käyn Serrekundan torilla ostamassa kangasta ja teetän Alicialle muutamat housut. Kulutus on vielä kova kun konttaus on edelleen ykkösvaihtoehto. (Voitte siis vaan kuvitella kuinka likaisia lapset on illalla, kun leikkivät ja rymyävät pöllyävässä hiekassa. Sänkyynmeno ilman suihkua ei tule kysymykseenkään). Serrekundan torilta saa siis paljon paljon kaikenlaista edullisesti hedelmistä ja vihanneksista kankaisiin, käyttötavaraan ja vaatteisiin.
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Another day in paradise
Taas päivä meni kuin hujauksessa ja vaihteeksi päästiin kotiin ennen iltakymmentä. Pojilla on eilisestä lähtien ollut yökyläkaveri ja tein sitten pojille iltapalaksi lettuja. Ousmanin ensimmäinen kerta saada maistaa lettuja ja kyllä itse valmistuskin kiinnosti poikaa kovasti. Ja täytyy kyllä sanoa, että letut maistuivat tosi hyvältä. Täällä kaupasta saatava vähärasvainenkin maito on rasvaisempaa kuin suomalaisittain tunnettu täysmaito.
Aamupäivä vietettiin kotona. Pojat leikkivät heti herättyään pihalla ja itse heräsin siihen kun he siirtyivät pihalta sisälle suureen taloon rummuttaen viime viikolla hankittuja djembe rumpuja. Hyvin kaikui!
Aamupalan jälkeen laitettiin uusi vesi uima-altaaseen ja siinähän riitti taas hupia. Kaikkein eniten huvitusta sai Alicia, joka ei olisi malttanut taas eden lopettaa vaikka pojat siirtyivät päivälevolle eli katsomaan lastenohjelmia.
Kun lähdettiin kotoa, nähtiin yksi kulkukoira kuolleena tiellä. Niitä täällä riittää, samoin kulkukissoja, mutta vähän kyllä pysäytti itse kunkin, kun ei oo paljon pikkulintuja suurempia kuolleena nähnykään. Onneksi sitä ei tarvinnut kauan katsella kun autossa oltiin, mutta kyllä poikia kovasti ihmetyttää, miksei kukaan huolehdi kaikista eläimistä.
Sitten mummilaan syömään ja hotellin uima-altaalle vielä polskuttelemaan. Nyt ei poikia enää pysäytä mikään eikä kukaan, nimittäin altaan reunalta on tosi kiva hyppiä veteen, kun on oppinut eilen sukeltamaan ja uimaan!!Itsellekin helpompaa ja mukavampaa kun ei tarvii miettiä hörppääkö joku kohta vahingossa vettä kun ei osaa pidättää hengitystä, nyt saa vähän peuhatakin vedessä. Altaalla tavattiin sattumalta taas Anna ja Laya, meidän uudet ystävät ja todettiin, että Layalla taitaa olla tarve pikkusiskolle tai -veljelle :) Ihana hoivavietti ja kyllä on muutenkin niin ihana tytöntyllerö!
Kotimatkalla poikettiin vielä Bakau New townissa parturissa. Uuden lookin saivat isä ja tytär, Casper jänisti viime hetkellä parturinpenkistä.
Parturissakäynti kahdelta, aikuiselta sekä lapselta, maksoi yhteensä 100 dalasia eli noin 2 euroa. Ei paha.
Uuden lookin ja täyden masun kanssa onkin mukava käydä nukkumaan, pienet meni jo, tääkin iso ihan just....
Aamupäivä vietettiin kotona. Pojat leikkivät heti herättyään pihalla ja itse heräsin siihen kun he siirtyivät pihalta sisälle suureen taloon rummuttaen viime viikolla hankittuja djembe rumpuja. Hyvin kaikui!
Aamupalan jälkeen laitettiin uusi vesi uima-altaaseen ja siinähän riitti taas hupia. Kaikkein eniten huvitusta sai Alicia, joka ei olisi malttanut taas eden lopettaa vaikka pojat siirtyivät päivälevolle eli katsomaan lastenohjelmia.
Kun lähdettiin kotoa, nähtiin yksi kulkukoira kuolleena tiellä. Niitä täällä riittää, samoin kulkukissoja, mutta vähän kyllä pysäytti itse kunkin, kun ei oo paljon pikkulintuja suurempia kuolleena nähnykään. Onneksi sitä ei tarvinnut kauan katsella kun autossa oltiin, mutta kyllä poikia kovasti ihmetyttää, miksei kukaan huolehdi kaikista eläimistä.
Sitten mummilaan syömään ja hotellin uima-altaalle vielä polskuttelemaan. Nyt ei poikia enää pysäytä mikään eikä kukaan, nimittäin altaan reunalta on tosi kiva hyppiä veteen, kun on oppinut eilen sukeltamaan ja uimaan!!Itsellekin helpompaa ja mukavampaa kun ei tarvii miettiä hörppääkö joku kohta vahingossa vettä kun ei osaa pidättää hengitystä, nyt saa vähän peuhatakin vedessä. Altaalla tavattiin sattumalta taas Anna ja Laya, meidän uudet ystävät ja todettiin, että Layalla taitaa olla tarve pikkusiskolle tai -veljelle :) Ihana hoivavietti ja kyllä on muutenkin niin ihana tytöntyllerö!
Kotimatkalla poikettiin vielä Bakau New townissa parturissa. Uuden lookin saivat isä ja tytär, Casper jänisti viime hetkellä parturinpenkistä.
Parturi ulkoapäin |
Vuoroa odotellessa. |
Ei taida vähään aikaan olla käyttöä hiusharjalle. :) |
Parturissakäynti kahdelta, aikuiselta sekä lapselta, maksoi yhteensä 100 dalasia eli noin 2 euroa. Ei paha.
Uuden lookin ja täyden masun kanssa onkin mukava käydä nukkumaan, pienet meni jo, tääkin iso ihan just....
torstai 21. maaliskuuta 2013
Relax
No niin viimein taas pääsy koneelle ja nopean yhteyden päähän. Parina päivänä olen turhaan yrittänyt päästä päivittämään blogia tai tekemään mitään muutakaan, yhteys ei vaan ole kotona pelannut.
Olemme ystävystyneet erään mukavan perheen kanssa viime päivinä. Kolmihenkisen perheen äiti on kotoisin Espanjasta ja isä Senegalista ja heillä on suloinen ja ihana kolmevuotias tytär, joka on hullantunut Aliciasta. Tapasimme sattumalta ensin leikkipuistossapari päivää sitten, jossa tosin ohimennen vain paikalliseen tapaan tervehdimme toisiamme, ja myöhemmin tapasimme vielä hotellin uima-altaalla, jossa käymme muutaman kerran viikossa uimassa. Siellä juttu lähti käyntiin heti ja nopeasti kävi ilmi, että myös he ovat muuttaneet asumaan Gambiaan ja heillä on uusi yritys, jonka parissa molemmat vanhemmista työskentelevät. Miehet ottivat yhteyttä toisiinsa myöhemmin ja se oli molemmille osapuolille tärkeän yhteistyön alku.
Tänään vietimme koko päivän äiti-lapsiporukalla, ja jo nyt tuntuu kuin olisimme tunteneet toisemme ikuisuuden. Aamupäivästä leikittiin leikkipuistossa ja syötiin lounasta yhdessä puiston ravintoloista (jossa on muuten todella, todella maukkaat ja reilut paikalliset annokset noin 4 euron hintaan, kun taas vaatimattomasti tarjotut samaan nimeä kantavat annokset läheisellä hotellialueella (Senegambia) maksavat noin 11 euroa). Lounaan jälkeen koukattiin kaupan kautta hakemassa vähän evästä lapsille ja suunnattiin altaalle uimaan. Syy jonka takia käymme paljon altaalla emmekä rannalla, on yksinkertaisesti liian voimakas aallokko. Tähän aikaan vuodesta etenkin aallokko on todella mahtava ja merivirrat voimakkaat. Ja onhan siinä oma luksuksensa poskia altaalla ja rentoutua aurinkotuoleilla kun vahtia koko ajan silma kovana ettei kukaan lapsista huku. Ja pääseepähän Aliciakin polskimaan ja kunnolla!
Tänään oli kaikin puolin huikean hieno päivä. Sen lisäksi että kaikilla oli hauskaa, Oliver ja Casper oppivat uimaan ilman kellukkeita ja Casper myös uskaltautui sukeltamaan, ja pitkää matkaa veden alla jo meneekin, ja Alicia lähti nyt ihan kunnolla kävelemään. Vaihteeksi siis tälläinen päivä eikä edes käyty työmaahotellilla. Nyt siellä on ryhdytty tositoimiin ja huoneita pistetään maan tasalle, suunnitelmia viimeistellään, kontteja puretaan ja muuta mukavaa. Eilisillan sekä sitä edellisen vietimmekin aika pitkälti hommia seuraamalla. Ei sillä, että välttämättä olisin halunnut, mutta ei houkuttanut lähteä illalla yksin lasten kanssa taksillakaan kotiin.No ei, ihan mukavaa se oli, lapset juoksenteli ympääriinsä, nyt kun vielä siellä voi juoksennella, eikä joka paikassa ole työkaluja ja vaarallisia paikkoja, ja autossa kaikki nukahtivat samantien.
Olemme ystävystyneet erään mukavan perheen kanssa viime päivinä. Kolmihenkisen perheen äiti on kotoisin Espanjasta ja isä Senegalista ja heillä on suloinen ja ihana kolmevuotias tytär, joka on hullantunut Aliciasta. Tapasimme sattumalta ensin leikkipuistossapari päivää sitten, jossa tosin ohimennen vain paikalliseen tapaan tervehdimme toisiamme, ja myöhemmin tapasimme vielä hotellin uima-altaalla, jossa käymme muutaman kerran viikossa uimassa. Siellä juttu lähti käyntiin heti ja nopeasti kävi ilmi, että myös he ovat muuttaneet asumaan Gambiaan ja heillä on uusi yritys, jonka parissa molemmat vanhemmista työskentelevät. Miehet ottivat yhteyttä toisiinsa myöhemmin ja se oli molemmille osapuolille tärkeän yhteistyön alku.
Tänään vietimme koko päivän äiti-lapsiporukalla, ja jo nyt tuntuu kuin olisimme tunteneet toisemme ikuisuuden. Aamupäivästä leikittiin leikkipuistossa ja syötiin lounasta yhdessä puiston ravintoloista (jossa on muuten todella, todella maukkaat ja reilut paikalliset annokset noin 4 euron hintaan, kun taas vaatimattomasti tarjotut samaan nimeä kantavat annokset läheisellä hotellialueella (Senegambia) maksavat noin 11 euroa). Lounaan jälkeen koukattiin kaupan kautta hakemassa vähän evästä lapsille ja suunnattiin altaalle uimaan. Syy jonka takia käymme paljon altaalla emmekä rannalla, on yksinkertaisesti liian voimakas aallokko. Tähän aikaan vuodesta etenkin aallokko on todella mahtava ja merivirrat voimakkaat. Ja onhan siinä oma luksuksensa poskia altaalla ja rentoutua aurinkotuoleilla kun vahtia koko ajan silma kovana ettei kukaan lapsista huku. Ja pääseepähän Aliciakin polskimaan ja kunnolla!
Tää on elämää! |
Casper rentoutui tänään muidenkin puolesta! |
Tänään oli kaikin puolin huikean hieno päivä. Sen lisäksi että kaikilla oli hauskaa, Oliver ja Casper oppivat uimaan ilman kellukkeita ja Casper myös uskaltautui sukeltamaan, ja pitkää matkaa veden alla jo meneekin, ja Alicia lähti nyt ihan kunnolla kävelemään. Vaihteeksi siis tälläinen päivä eikä edes käyty työmaahotellilla. Nyt siellä on ryhdytty tositoimiin ja huoneita pistetään maan tasalle, suunnitelmia viimeistellään, kontteja puretaan ja muuta mukavaa. Eilisillan sekä sitä edellisen vietimmekin aika pitkälti hommia seuraamalla. Ei sillä, että välttämättä olisin halunnut, mutta ei houkuttanut lähteä illalla yksin lasten kanssa taksillakaan kotiin.No ei, ihan mukavaa se oli, lapset juoksenteli ympääriinsä, nyt kun vielä siellä voi juoksennella, eikä joka paikassa ole työkaluja ja vaarallisia paikkoja, ja autossa kaikki nukahtivat samantien.
Eikä mitään kiirettä... |
lauantai 16. maaliskuuta 2013
Lapsimyönteinen
Gambia on lapsimyönteinen. Tai ainakin niin ennen luulin. Kaipa se edelleenkin on vaikka aika ajoin ei siltä tunnukaan. Kaikilla on lapsia ja lapsista pidetään. Ainakin siihen saakka, kun he ovat sivussa hiljaa, eivät itke tai kiukuttele. Kyllä se hermo itse kullakin menee kun alkaa itkupotkuraivarikohtaus, mutta siedämmekö me kenties vähän liikaa kiukuttelua lapsilta ja katsomme paljon sormien läpi Suomessa? Eivätkö Gambian lapset ollenkaan koskaan kiukuttele tai itke? Siltä minusta ainakin tuntuu, sillä minua ja meidän lapsia katsotaan hyvin kieroon, kun jollakin on jotain valtavirrasta poikkeavaa sanottavaa..Onko se sitten hyvä vai ei, siis se etteivät lapset ollenkaan saa tai voi ilmaista suuttumustaan, ikävää, pahaa mieltä tai jotain muuta...Meidän lapset kyllä hyvin usein ilmaisevat tunteitaan ja minut on siitä hyvästä kirottu huonoksi äidiksi varmaan useamman kuin yhden kerran...
Usein ovat lapset itkeneet äidin perään, jos täytyy vessaan mennä tai syliin ei mahdu kaikki samaan aikaan. Mutta Suomessa ei lasta kasvatakaan koko kylä syntymästä saakka ja usein äiti on se lähin johon turvaudutaan aina. Gambiassa lapset tottuvat muidenkin kuin äidin syliin heti syntymästä lähtien, eikä täällä ole tavatonta, ettei omaa lasta nähdä edes päivittäin, pikemminkin se on sääntö kuin poikkeus. Vanhemmat käyvät töissä, sukulaiset tai muut hoitavat lapsia, toiset lähtevät pitkienkin matkojen taakse tienaamaan elantoa ja sillä välin lapset ovat aivan muiden kuin omien vanhempien kanssa. Ja kyllä näkee niitäkin lapsia, jotka on yksin jätetty autotien reunaan istumaan, aikuisia mailla halmeilla. Kyllä silloin sydämeen sattuu!
Mutta toisaalta lasten kepposet ymmärretään täällä ehkä vähän paremmin ja niille nauretaan ehkä herkemmin kuin meillä Suomessa ja tuntuu että aikuisten sallimissa rajoissa lasten kanssa hupsuutellaan ja kiusoitellaan enemmän. Joka tapauksessa sopeutumista mantereelta toiselle muutto vaatii meiltä kaikilta eikä tämä niin helppoa lomailua ole, kun on kyse kuitenkin pidemmästä ajasta ja lasten kasvatuksesta. Sen näkee sitten vuosien päästä mikä sekametelisoppa tästä porukasta saadaan aikaiseksi afrikkalaisella ympäristöllä ja eurooppalaisilla kasvatusmetodeilla. Haluan itse kuitenkin uskoa siihen, ettei lapsi ole koskaan liian vanha kaivatakseen äidin tai isän syliin, saadakseen hellyyttä ja huomiota, suukkoja ja haleja, ja haluan uskoa siihen, että kaikki alkutaipeleen kiukuttelut, huonot käytökset sun muun höpön löpöt jää aikanaan kasvun myötä pois, kunhan lapsi kokee olevansa rakastettu ja saa johdonmukaisia ohjeita ja rajoja.
Plääääh, kyllä tää tästä. Kunhan nyt asetutaan kunnolla asumaan ja elämään...Kärsivällisyyttä tässä maassa tarvitaan ja sitä jos mitä, minun pitäisi ihan pakolla oppia ja äkkiä!
p.s kuvapäivityksiä tiedossa taas lähipäivinä. nyt on puhelin muilla mailla.....
Usein ovat lapset itkeneet äidin perään, jos täytyy vessaan mennä tai syliin ei mahdu kaikki samaan aikaan. Mutta Suomessa ei lasta kasvatakaan koko kylä syntymästä saakka ja usein äiti on se lähin johon turvaudutaan aina. Gambiassa lapset tottuvat muidenkin kuin äidin syliin heti syntymästä lähtien, eikä täällä ole tavatonta, ettei omaa lasta nähdä edes päivittäin, pikemminkin se on sääntö kuin poikkeus. Vanhemmat käyvät töissä, sukulaiset tai muut hoitavat lapsia, toiset lähtevät pitkienkin matkojen taakse tienaamaan elantoa ja sillä välin lapset ovat aivan muiden kuin omien vanhempien kanssa. Ja kyllä näkee niitäkin lapsia, jotka on yksin jätetty autotien reunaan istumaan, aikuisia mailla halmeilla. Kyllä silloin sydämeen sattuu!
Mutta toisaalta lasten kepposet ymmärretään täällä ehkä vähän paremmin ja niille nauretaan ehkä herkemmin kuin meillä Suomessa ja tuntuu että aikuisten sallimissa rajoissa lasten kanssa hupsuutellaan ja kiusoitellaan enemmän. Joka tapauksessa sopeutumista mantereelta toiselle muutto vaatii meiltä kaikilta eikä tämä niin helppoa lomailua ole, kun on kyse kuitenkin pidemmästä ajasta ja lasten kasvatuksesta. Sen näkee sitten vuosien päästä mikä sekametelisoppa tästä porukasta saadaan aikaiseksi afrikkalaisella ympäristöllä ja eurooppalaisilla kasvatusmetodeilla. Haluan itse kuitenkin uskoa siihen, ettei lapsi ole koskaan liian vanha kaivatakseen äidin tai isän syliin, saadakseen hellyyttä ja huomiota, suukkoja ja haleja, ja haluan uskoa siihen, että kaikki alkutaipeleen kiukuttelut, huonot käytökset sun muun höpön löpöt jää aikanaan kasvun myötä pois, kunhan lapsi kokee olevansa rakastettu ja saa johdonmukaisia ohjeita ja rajoja.
Plääääh, kyllä tää tästä. Kunhan nyt asetutaan kunnolla asumaan ja elämään...Kärsivällisyyttä tässä maassa tarvitaan ja sitä jos mitä, minun pitäisi ihan pakolla oppia ja äkkiä!
p.s kuvapäivityksiä tiedossa taas lähipäivinä. nyt on puhelin muilla mailla.....
torstai 14. maaliskuuta 2013
Konkreettisia muutoksia
Pojat on aivan hulluna meidän kotiapulaiseen. Marie on meillä töissä kuutena päivänä viikossa, ja nyt kahden viikon jälkeen pojat on todellakin lämmenneet. Tänään oltiin ihan totaalisti koko päivä kotona ja ehkä siinä oli jotain taikaa ja tunnelma lämpeni huomattavasti. Aikaisemmin pojat eivät ole suostuneet sanomaan käsipäivää Marielle juuri koskaan (taisivat ihan vaan ekana päivänä antaa käden), ja siitä Marie onkin sitten poikia kiusoitellut. Marie sanoo pojille, että rakastaa heitä, ja kun pojat yrittävät pakoon ja läpsivät leikillään Marieta, sanoo hän vain tietävänsä poikien rakastavan häntä myös. Ihan mukavaa kiusoittelu ollut päivät puolin ja toisin, mutta tänään pojat jopa myönsivät tykkäävänsä Mariesta, vaikka aikaisemmin huusivat "No ei todellakaan!"
Marie käy meillä siis maanantaista lauantaihin. Hän on konkreettisista muutoksista päivittäisessä elämässämme yksi suurimmista. Hän tulee liukuvalla aikataululla aamu yhdeksän ja kahdentoista välillä. Ensin hän pesee keittiöstä löytyvät tiskit aamupalan jäljiltä. Tämän jälkeen hän hakee pyykit makuuhuoneesta ja lakanat sängyistä, jotka hän sitten pesee pihapalmun alla ja ripustaa auringon alle kuivumaan. Jos silitettävää pyykkiä löytyy Marie silittään ne, jonka jälkeen hän lakaisee lattiat ja pesee ne, pesee vessat ja kylpyhuoneet sekä siivoaa kuistin. Iltapäivällä pyykit ovat kuivuneet ja Marie viikkaa ne koriin ja laittaa puhtaat lakanat sänkyihin.
Gambiassa ei siis ole pyykkitupaa eikä meillä vielä pyykinpesukonettakaan. Toisaalta on ihanaa ettei tarvitse pestä pyykkiä koko ajan tai siivota, mutta uskokaa vaan, kyllä sitäkin voi ikävä tulla! Marie pesee lattiat afrikkalaiseen (ja vanhan kansan) tapaan rätillä käsin, mutta minä kyllä ajattelin ostaa itselleni mopin, jotta voin sitten joskus sunnuntaipäivän ratoksi luututa lattioita, jos jostain syystä ei satu muuta tekemistä olemaan.
Toinen suuri muutos on pienet ostokset. Suomessa olin niin tottunut työntämään lastenvaunuja metrihangissa ja lastaamaan vaunut täyteen ruokaa kaupassa ja monta kassia käsissä, kotona kaapit täyteen ja täydennys ehkä viikon päästä. Täällä on päivälämpötilat reilusti yli neljänkymmenenkin eikä ruokatavara pysy hyvänä ja tuoreena jos kaapin täyttää kerralla täyteen. On siis ostettava yhden tai kahden päivän tarpeet ja käytävä ostoksilla vähän useammin. Kulman takaa löytyy pieni paikallinen kyläkauppa, josta saa kananmunia, joka aamu tuoretta leipää, sokeria, mausteita, karkkia ja muuta pientä vastaavanlaista tavaraa. Hedelmiä myydään lähes joka kulmalla ja turistialueiden supermarketeista ostetaan sitten maidot, juustot, voit ja muut. Lihaa lihamestareilta tuoreeltaan kuten "Tuoretta lihaa ja jälkkärijätskiä", kalaa satamasta.
Suomessa asuttiin karussa lähiössä, suuressa kerrostalossa, jossa monet naapuritkaan eivät edes tervehtineet. Nyt asutaan suuressa talossa perheen kesken, kylässä tuhansia ihmisiä ja kaikki tervehtii ja kyselee kuulumiset. Naapureiden lisäksi meidän kylällä juoksentelee paljon kanoja ja niiden tipuja, kukkojakin useampi, sekä vuohia. Kun me valkonaamat lähdetään omien porttien ulkopuolelle, kylän lapset juoksevat äkkiä seuraan eikä kuulematta jää keltään "Tubab,tubab, any minti?" kun Gambian lapset pyytävät ulkomaalaisilta karkkia. Monelle kylän lapselle meidän valkoiset naamat on ne ainoat valkoiset naamat jotka ovat nähneet. Tai siis korjaan, minähän se ainoa valkonaamainen täällä meillä päin olen. Ei värillä väliä, mutta kyllä äkisti tietää miltä tuntuu mustasta miehestä pienessä suomalaisessa tuppukylässä.
Marie käy meillä siis maanantaista lauantaihin. Hän on konkreettisista muutoksista päivittäisessä elämässämme yksi suurimmista. Hän tulee liukuvalla aikataululla aamu yhdeksän ja kahdentoista välillä. Ensin hän pesee keittiöstä löytyvät tiskit aamupalan jäljiltä. Tämän jälkeen hän hakee pyykit makuuhuoneesta ja lakanat sängyistä, jotka hän sitten pesee pihapalmun alla ja ripustaa auringon alle kuivumaan. Jos silitettävää pyykkiä löytyy Marie silittään ne, jonka jälkeen hän lakaisee lattiat ja pesee ne, pesee vessat ja kylpyhuoneet sekä siivoaa kuistin. Iltapäivällä pyykit ovat kuivuneet ja Marie viikkaa ne koriin ja laittaa puhtaat lakanat sänkyihin.
Gambiassa ei siis ole pyykkitupaa eikä meillä vielä pyykinpesukonettakaan. Toisaalta on ihanaa ettei tarvitse pestä pyykkiä koko ajan tai siivota, mutta uskokaa vaan, kyllä sitäkin voi ikävä tulla! Marie pesee lattiat afrikkalaiseen (ja vanhan kansan) tapaan rätillä käsin, mutta minä kyllä ajattelin ostaa itselleni mopin, jotta voin sitten joskus sunnuntaipäivän ratoksi luututa lattioita, jos jostain syystä ei satu muuta tekemistä olemaan.
Toinen suuri muutos on pienet ostokset. Suomessa olin niin tottunut työntämään lastenvaunuja metrihangissa ja lastaamaan vaunut täyteen ruokaa kaupassa ja monta kassia käsissä, kotona kaapit täyteen ja täydennys ehkä viikon päästä. Täällä on päivälämpötilat reilusti yli neljänkymmenenkin eikä ruokatavara pysy hyvänä ja tuoreena jos kaapin täyttää kerralla täyteen. On siis ostettava yhden tai kahden päivän tarpeet ja käytävä ostoksilla vähän useammin. Kulman takaa löytyy pieni paikallinen kyläkauppa, josta saa kananmunia, joka aamu tuoretta leipää, sokeria, mausteita, karkkia ja muuta pientä vastaavanlaista tavaraa. Hedelmiä myydään lähes joka kulmalla ja turistialueiden supermarketeista ostetaan sitten maidot, juustot, voit ja muut. Lihaa lihamestareilta tuoreeltaan kuten "Tuoretta lihaa ja jälkkärijätskiä", kalaa satamasta.
Suomessa asuttiin karussa lähiössä, suuressa kerrostalossa, jossa monet naapuritkaan eivät edes tervehtineet. Nyt asutaan suuressa talossa perheen kesken, kylässä tuhansia ihmisiä ja kaikki tervehtii ja kyselee kuulumiset. Naapureiden lisäksi meidän kylällä juoksentelee paljon kanoja ja niiden tipuja, kukkojakin useampi, sekä vuohia. Kun me valkonaamat lähdetään omien porttien ulkopuolelle, kylän lapset juoksevat äkkiä seuraan eikä kuulematta jää keltään "Tubab,tubab, any minti?" kun Gambian lapset pyytävät ulkomaalaisilta karkkia. Monelle kylän lapselle meidän valkoiset naamat on ne ainoat valkoiset naamat jotka ovat nähneet. Tai siis korjaan, minähän se ainoa valkonaamainen täällä meillä päin olen. Ei värillä väliä, mutta kyllä äkisti tietää miltä tuntuu mustasta miehestä pienessä suomalaisessa tuppukylässä.
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Pimeys
Kun Gambia pimenee, tulee ekana mieleen, missä lyhdyt nyt onkaan. Seuraavana, missä puhelin ja onko puhelimessa tarpeeksi akkua, jos tarvitsee parin tunnin aikana käyttää. Sitten tulee mieleen, on kai vettä tarpeeksi, ettei tarvitse pimeässä lähteä ostamaan. (ei ihan vielä olla siirrytty vesijohtoveteen,vaikka sekin juomakelpoista on kunhan on paikalliseen bakteerikantaan tottunut). Siinä ne oikeastaan tärkeimmät, kotona näkee liikkua lyhdyn kanssa, ei ilman sillä täällä on paljon portaikkoja, ulkona pilkkopimeää...
Hampaat puhdistuu hyvin myös lyhdyn valossa. Onneksi lapsia ei pimeä pelota. |
Projekti
Täällä siis ollaan muutakin kuin vain hengailemassa. Tässä meidän "pienen pieni" projekti. Hotelli, joka on ollut vuosikaudet suljettuna. Sijainti parasta mitä Gambiasta löytyy ja hotellissa huoneita ja asuntoja useita satoja. Tarkoitus olisi seuraavaan sesonkiin mennessä saada hotelli kunnostettua neljään tähteen. Tekemistä riittää siis joka päivälle, ympäri vuorokauden. Katsotaan kuinka valmista saadaan lokakuuhun 2013 mennessä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)