Liikenteessä

Meillä on tällä hetkellä koko perheen kesken yksi auto käytössä, toinen huollossa, ja perheellä tarkoitan sitä laajempaa versiota. Se aiheuttaa tietysti aika ajoin hankaluuksia, kun pitää miettiä kuka ajaa ja mihin ajaa, kenen kanssa ja tarvitseeko joku muu kyytiä. Usein siis tyydytäänkin taksikyytiin, joka on täällä huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa. Gambiassa taksin kyytiin ei kannata hypätä ennen kuin hinnasta on neuvoteltu ja sopuun päästy. Täällä vallitsee myös tinkaamisen kulttuuri ja se on oikeastaan enemmän sääntö kuin poikkeus että hinnasta pitää neuvotella. On siis hullua lähteä maksamaan ensin pyydettyä summaa, on sitten kyseessä taksikyyti tai puuveistos.

Me hyppäsimme paikalliseen taksiin Laminilta (kylä, jossa asumme)ja suuntasimme rannikolle. Maksoimme kyydistä huimat 260 dalasia, eli vajaat kuusi euroa. Vastaavanlainen matka ja kyyti olisi Suomessa maksanut 60 euron luokkaa. Kuski oli kylläkin jotain! Vilkkua hän käytti enimmäkseen oikein ja aina tarvittaessa, mutta se olikin varmaan ainoa turvallisen ajotavan merkki. Kaasujalka oli raskas ja hän sahasi "kaksikaistaisella" tiellä laidasta laitaan puikkelehtien autojen ja muiden kulkijoiden väleistä. Torvi oli ahkerassa käytössä, sillä varoitettiin lujaa lähestyvästä hullusta kuskista, joka ei aio väistää muita. Sillä töötättiin, kun haluttiin tehdä selväksi jonkun olleen idiootti ja sillä töötättiin tervehdykseksi ja kiitokseksi, milloin mistäkin syystä siis. Samaa harrastavat muut autoilijat. Parin kymmenen kilometrin matkalla ainoastaan kolme pyöräilijää meinasi jäädä taksimme alle ja yhdessä mutkassa oli mielestäni aika lähellä ettei törmätty vastaantulevaan  autoon. Hengissä kuitenkin selvittiin, mutta samanlaista kyytiä en mielellään ota uudestaan.

Turistitaksi.
Aikaisemmin vähän turvallisemman kyydin tarjonnut taksikuski.
Autossa soi reggae ja kuskikin oli varmaan poltellut jotain muuta kuin tupakkia. 

Gambian liikenteessä ei juurikaan sääntöjä ole. Tai no onhan täälläkin autokoulu tai pari, mutta kuka niitä sääntöjä nyt liikenteessä muistaisi käyttää. Autot siis kääntyvät miten sattuu, mitään sen kummemmin varoittelematta ja paikalliset pikkubussit, tanga tangat, pysähtyvät varoittamatta ottamaan ihmisiä teiden varsilta kyytiin. Pikkubussin kyytiin voi turistikin hypätä muutaman dalasin hintaan, arvoitus vaan on kuinka lähelle haluamaansa kohdetta pääsee. Bussit ajelevat omia reittejänsä, mitään aikatauluja, pysäkkejä tai säännöllisyyttä ei ole. Koska vaan voi hypätä pois.

Pääsimme siis ehjänä määränpäähämme. Eilen oli allaspäivä, vietimme siis suurimman osan päivästä uiden erään hotellin altaalla. Altaalla saimme rentoutua ja kaikki nauttivat uimisen rienustä ja lämmöstä. Alicia pääsi myöskin ekaa kertaa kunnolla uimaan ja oli aivan elementissään. Kun Alician nosti takaisin altaan reunalle, kiire veteen oli niin kova, että jos joku ei olisi kiinni ollut ottamassa, olisi Alicia saanut kokeilla sukellusta.

Eilen käytiin virkistämässä muistia, miltä se paikallinen klinikka näyttääkään. Alicia sai jokin päivä sitten jonkun hyönteisen pistoksen takareiteen. Se sitten eilen turposi, joten käytiin varmuuden vuoksi tarkistuttamassa se lääkärissä. Vakutuusyhtiö Pohjolan yhteistyökumppani Gambiassa on Lamtoro, joten kävimme siellä. Jos joku on sitä mieltä että Suomen sairaalassa haisee pahalta, voisi hän tulla toisiin aatoksiin Gambian sairaalassa käynnin jälkeen. Lamtorossa on vastaanoton ja odotustilan lisäksi laboratorio, apteekki, neuvola, lääkärien ja hoitajien vastaanotto sekä vuodeosasto. Meidät vastaanotti ihan pätevän oloinen lääkäri, joka tarkisti Alician yleiskunnon ja kirjoitti reseptin lääkevoiteeseen, jota puremaan kannatta laittaa. Se siitä sitten, ei mitään vakavaa, parempi kuitenkin tarkistaa, niin saa nukuttua yöt hyvin.

Lamtoron vastaanotto.

Lamtoron odotustila.