Gambia on lapsimyönteinen. Tai ainakin niin ennen luulin. Kaipa se edelleenkin on vaikka aika ajoin ei siltä tunnukaan. Kaikilla on lapsia ja lapsista pidetään. Ainakin siihen saakka, kun he ovat sivussa hiljaa, eivät itke tai kiukuttele. Kyllä se hermo itse kullakin menee kun alkaa itkupotkuraivarikohtaus, mutta siedämmekö me kenties vähän liikaa kiukuttelua lapsilta ja katsomme paljon sormien läpi Suomessa? Eivätkö Gambian lapset ollenkaan koskaan kiukuttele tai itke? Siltä minusta ainakin tuntuu, sillä minua ja meidän lapsia katsotaan hyvin kieroon, kun jollakin on jotain valtavirrasta poikkeavaa sanottavaa..Onko se sitten hyvä vai ei, siis se etteivät lapset ollenkaan saa tai voi ilmaista suuttumustaan, ikävää, pahaa mieltä tai jotain muuta...Meidän lapset kyllä hyvin usein ilmaisevat tunteitaan ja minut on siitä hyvästä kirottu huonoksi äidiksi varmaan useamman kuin yhden kerran...
Usein ovat lapset itkeneet äidin perään, jos täytyy vessaan mennä tai syliin ei mahdu kaikki samaan aikaan. Mutta Suomessa ei lasta kasvatakaan koko kylä syntymästä saakka ja usein äiti on se lähin johon turvaudutaan aina. Gambiassa lapset tottuvat muidenkin kuin äidin syliin heti syntymästä lähtien, eikä täällä ole tavatonta, ettei omaa lasta nähdä edes päivittäin, pikemminkin se on sääntö kuin poikkeus. Vanhemmat käyvät töissä, sukulaiset tai muut hoitavat lapsia, toiset lähtevät pitkienkin matkojen taakse tienaamaan elantoa ja sillä välin lapset ovat aivan muiden kuin omien vanhempien kanssa. Ja kyllä näkee niitäkin lapsia, jotka on yksin jätetty autotien reunaan istumaan, aikuisia mailla halmeilla. Kyllä silloin sydämeen sattuu!
Mutta toisaalta lasten kepposet ymmärretään täällä ehkä vähän paremmin ja niille nauretaan ehkä herkemmin kuin meillä Suomessa ja tuntuu että aikuisten sallimissa rajoissa lasten kanssa hupsuutellaan ja kiusoitellaan enemmän. Joka tapauksessa sopeutumista mantereelta toiselle muutto vaatii meiltä kaikilta eikä tämä niin helppoa lomailua ole, kun on kyse kuitenkin pidemmästä ajasta ja lasten kasvatuksesta. Sen näkee sitten vuosien päästä mikä sekametelisoppa tästä porukasta saadaan aikaiseksi afrikkalaisella ympäristöllä ja eurooppalaisilla kasvatusmetodeilla. Haluan itse kuitenkin uskoa siihen, ettei lapsi ole koskaan liian vanha kaivatakseen äidin tai isän syliin, saadakseen hellyyttä ja huomiota, suukkoja ja haleja, ja haluan uskoa siihen, että kaikki alkutaipeleen kiukuttelut, huonot käytökset sun muun höpön löpöt jää aikanaan kasvun myötä pois, kunhan lapsi kokee olevansa rakastettu ja saa johdonmukaisia ohjeita ja rajoja.
Plääääh, kyllä tää tästä. Kunhan nyt asetutaan kunnolla asumaan ja elämään...Kärsivällisyyttä tässä maassa tarvitaan ja sitä jos mitä, minun pitäisi ihan pakolla oppia ja äkkiä!
p.s kuvapäivityksiä tiedossa taas lähipäivinä. nyt on puhelin muilla mailla.....
Tietoja minusta
- minnair028
- Olen neljän lapsen äiti ja päätimme perheemme kanssa ottaa menolipun Gambiaan, mieheni kotimaahan, ja unohtaa paluusuunnitelmien teon kokonaan. Lähdemme siis katsomaan ja kokemaan minkälaista elämämme voisi olla Afrikan mantereella. Blogiin tulen kirjoittamaan matkavalmisteluista lähtien perheemme odotuksia, ajatuksia, kokemuksia ja ehkäpä jotain muutakin,joten fasten your seatbelts we are about to take off :D
Onhan se ihan selvää, että lasten täytyy saada ilmaista tunteitaan niin hyvässä kuin pahassa. Tuntuu todella pahalta kun sinua sanotaan huonoksi äidiksi tietäen että sinä jos kukaan osaat kasvattaa lapsia, oikein ja suvaitsevaisiksi.On tietysti aika mahdotonta selittää kaikille eroja kasvatuksessa ja kulttuurissa. Toivottavasti aika tekee tehtävänsä.LB
VastaaPoista