Aivot tarvii lepoa!

Tänään, ja vähän muinakin päivinä, altaalla katselin ympärille ja seurailin turisteja ja heidän puuhiaan. Jotkut ottavat aurinkoa aamusta myöhään iltapäivään välillä vaan kylkeä vaihtaen, toiset lukevat kirjoja, perinteisiä tai verkkokirjoja uutta teknologiaa hyödyntäen, toiset käyvät uimassa ja auringonotto on toissijaista, eräät pelaavat korttia tai noppapelejä ja toiset tilaavat drinkin toisensa perään. Lapset ja nuoret peuhaavat vedessä eniten ja pelaavat pallolla. Kaikille yhteistä on kuitenkin se, että meitä seurataan tiiviisti. Ensin luulin, että olen vaan vainoharhainen eikä meitä kukaan seuraa oikeasti, mutta yhä enemmän ja enemmän ihmiset rohkaistuvat tulemaan juttusillekin. Ihan hauskaa. Eniten ihmetellään, että kuinka lapset ovatkaan saaneet vahvemmat geenit äidiltä eikä isältä, kun ovat niin vaaleita (tai siis olivat ennen rusketusta) ja suoratukkaisia, paitsi Oliver. Sitten saan kehuja siitä kuinka hienosti opetan lapsia uimaan ja kuinka ihania he ovatkaan. Totta, mutta kaikki creditit lapsille, sillä ihan itse opettelevat uimaan ja sukeltamaan, äiti ainoastaan rohkaisee kokeilemaan ja yrittämään.

Tänään oltiin altaalla Annan ja Laian (aikaisemmin väärin kirjoitettuna Laya) kanssa ja tänään oli äitien vuoro rentoutua. Ensin uitiin kaikki, sitten tilattiin hedelmälautanen ja wonjot (paikallinen kukkajuoma, maistuu vähän kuin marjamehulta), sen jälkeen lapset vielä uivat ja minä nukutin Alician. Kun Alicia pitkän taiston jälkeen luovutti ja asettui nukkumaan, laitoin lapsille kannettavalta dvd-soittimelta leffan pyörimään ja keksit käteen. Siinä sitten aurinkotuoleilla loikoilivat, söivät keksiä ja katsoivat lasten elokuvaa ja me Annan kanssa uitiin ihanasti altaassa ilman valvottavia. Oi sitä vapauden tunnetta!

Allaspäivän jälkeen käytiin vielä Villagessa leikkimässä ja syömässä. Leikkipuisto ja ravintolat ovat kävelymatkan päässä hotellilta, jossa käymme uimassa, mutta tänään lapset olivat uimisen jälkeen vähän väsyneitä ja olisimme halunneet ottaa taksin hotellin ulkopuolelta. Huono homma vaan on, että hotellialueilla taksit ovat vihreitä turistitakseja, eli todella ylihinnoiteltuja meidän paikallisten rahapussille  ;-). Päätettiin sitten kävellä, kuten aina ennenkin, kun pyysivät alle kilometrin matkasta maltaita. Villagessa käytiin samaisessa edullisessa ravintolassa kuin aikaisemminkin. Se on hyvä paikka siinä mielessä, että se on täydellisellä kohdalla leikkipuistoon nähden, joten lapset voi leikkiä puistossa ruokaa odotellessa ja silti heidät näkee hyvin ja ruoka on maukasta ja todellakin edullista.

Kotimatkalla yksi hullu mies sai aikaan pienoisen paniikin alun ja säikäytti Oliverin kyllä pahemman kerran. Pysähdyttiin eräällä huoltoasemalla ostamassa Alicialle puuroa. Me odotettiin lasten kanssa autossa kun mies kävi ostoksilla. Oliver oli pysähdyksissä hypännyt etupenkille leikkimään, kun sitten tämä hullu mies säntäsi hirmuisen äkäisen näköisenä kuskin puolen ikkunan taas. Ovet olivat lukossa, luojan kiitos, ja mies yritti sisään kahvaa kiskoen vimmatusti ja huutaen "ubil, ubil" (avaa,avaa). Katsoin miestä takapenkiltä ja silmissä oli vihaa ja hullu kiihko. En uskalla ajatella mitä olisi tapahtunut jos ovi olisi ollut auki ja mies olisi päässyt sisään. No kuitenkin, kyseessä oli vain väärinkäsitys. Miehellä oli nimittäin lähes samanlainen jeeppi kuin meillä, hän ilmeisesti hän oli vain luullut, että joku pentu on hypännyt hänen autoonsa leikkimään. Kun hän huomasi minut Alician ja Casperin kanssa takapenkillä ja pahoitteli nolon näköisenä ja tokaisi erehtyneensä autosta. Kyllä sen jälkeen nauratti vaikka vähän se säikäyttikin.

Kotona Oliver tiivisti päivän niin olivermaiseen tapaan "Äiti, nyt miun aivot kyllä tarvii jo lepoa". Nukkumaan siis!