Tietoja minusta

Oma kuva
Olen neljän lapsen äiti ja päätimme perheemme kanssa ottaa menolipun Gambiaan, mieheni kotimaahan, ja unohtaa paluusuunnitelmien teon kokonaan. Lähdemme siis katsomaan ja kokemaan minkälaista elämämme voisi olla Afrikan mantereella. Blogiin tulen kirjoittamaan matkavalmisteluista lähtien perheemme odotuksia, ajatuksia, kokemuksia ja ehkäpä jotain muutakin,joten fasten your seatbelts we are about to take off :D

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Crocodile pool

Tänään olikin vähän pilvisempi aamu, ei tosin yhtään kylmempi, vaan päin vastoin. Ensimmäistä kertaa tuntui taas kunnon lämmöltä, johon aikaisemmilla kerroilla Gambiassa oli tottunut. Pojat herättivät tänään vauhdilla, kun oli kamala kiire saada vaatetta päälle, jotta pääsisi serkkupojan kanssa hoitamaan lasten koulukyydityksiä ja hoitamaan muita asioita. Pojat lähtivät niin reippaina matkaan ennen aamupalaa ja palasivat vasta kolmen tunnin päästä reissulta. Tohkeissaan kuin mitkä, kun saivat ajaa autoakin paluumatkalla. Kyllä maistui aamiainen nälkäisille pojille ja puolen päivän jälkeen lähdettiin viimein katsomaan krokotiilejä, jotka jäivät aikaisemmin  näkemättä. Hypättiin taksiin ja suunnattiin krokotiilialtaalle ja olihan siellä pakko sitten päästä ihan silittelemäänkin noita otuksia.

Ensin aidan takaa vaan



Tota hemmoa ei meinattu ensin edes huomata, oli ihan hiljaa :)

Pojat ihan innoissaan, olis halunnu päähänkin taputella...

Uskallettiin kaikki!



4 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, ettei nuo otukset ole kovin houkuttelevan näköisiä. Enkä uskaltais kyllä koskea.LB

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat oli niin reippaana ja innoissaan silittelemässä. Ihan hieno kokemus kaikille!

      Poista
  2. Onneksi jäi hienoksi kokemukseksi! :-) En luultavasti olisi päästänyt meidän tyttöjä noin lähelle, eiks noi krokodiilit kuitenkin oo aika nopeita liikkeissään, jos sille päälle sattuvat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla Kachicallyn altaalla on noin 100 krokotiilia ja kaikki vankeudessa kasvaneita ja ihmisiin tottuneita. ihan melkein lemmikkiin verrattavissa siis ja hyvin syötettyjä!!kokemus kyllä!

      Poista