Kansainvälinen murhenäytelmä

Hei vaan kaikille blogin seuraajille,vähän on ollut laimeaa viime aikoina. Pahoitteluni. Eipä tämä tästä kyllä paljon parane. 

Paljon on tullut kyselyjä blogin tilasta,meidän kuulumisista, hotelliprojektin etenemisestä sun muusta ja vähän tässä olen miettinyt kuinka jatkaa. Blogia on seurattu ympäri maailman ja tunnen olevani velkaa jonkinlaisen selityksen kun blogin aikanaan aloitinkin..aikaisemmin en vain ollut vielä valmis tekemään tästä oman elämän katastrofista kansainvälistä murhenäytelmää.

Kun olin vielä raskaana,odotin neljättä yhteistä lastamme, sain puhelinsoiton Gambiasta päivää ennen viimeistä kohdunsisäistä verensiirtoa. Minulle kerrottiin mieheni,lasteni isän olevan menossa naimisiin. Mitäs siinä sitten, vedin syvään henkeä ja toivotin onnea välikäden,tämän nimettömän soittajan kautta. Kysyin asiaa mieheltä,joka tietenkin kielsi kaiken. 

No tuolloin tiesin missä mennään,mutta kauan kesti mieheltä myöntää,että pian uusikin vaimo synnyttää miehelleni lapsen. Olin pettynyt kaikkiin valheisiin ja siihen kuinka helppoa oli hylätä neljä lasta ja kuinka kaksinaamaista peliä voikaan pelata. Vaikka osasinkin sitä historian puolesta odottaa. 

Huhtikuussa vein lapset katsomaan isäänsä vielä kerran ja annoin isälle mahdollisuuden tavata lapsensa. Matkalla Afrikkaan,tunsin suurta häpeää,itseinhoa,epätoivoa,you name it,kaikki tunteet olivat läsnä, enkä tiedä edes miksi tunsin kaikkia niitä inhottavia tunteita.

Sitten tapasin kasvotusten naisen,joka ei paljon elämän arvoista tiedä sen enempää kuin lasteni isä. Tunsin suurta helpotusta. Tunsin häpeää lasteni isän puolesta, tunsin sääliä sitä toista naista kohden ja päätin etten enää ikänä syyllistä itseäni asioista joista minun ei itseäni kuulu syyllistää. Tunsin niin suurta sääliä pian syntyvää lasta kohden kun läsnä ei ole yhtään tasapainoista vanhempaa. No aion kuitenkin tulevaisuudessakin keskittyä täysillä omien lasteni kasvatukseen ja heistä huolehtimiseen. 

Mitä lasteni isään tulee,sanoisin; "not my monkey,not my circus". Kyllä antaisin isän olla isä lapsilleen,mutta tällä hetkellä kiinnostus näyttää olevan varsin vähäinen. 

Meillä lasten kanssa kaikki on siis kuitenkin hyvin, olemme ja elämme Suomessa,olemme terveitä ja meillä on toisemme. Aktiivinen elämämme jatkuu lähes muuttumattomana, kasvatinhan ja elätinhän minä lapset yksin alusta saakka, enää minun ei vain tarvitse suojata aikuisen miehen selustaa,selitellä epäonnistumisia tai murehtia seuraavaa päivää. 

Tästä ei voi mennä kuin ylöspäin! 

Kiitos ja kumarrus "Matka Afrikkaan" on päättynyt!

Alive

Moikka vaan piiiitkasta aikaa! Kaikki hyvin ja olemme elossa. :)

Barcelonassa blogin paivitys onnistui viela hyvin, mutta puhelin ei suostunut tekemaan yhteistyota kanssani Gambiaan paastya ja koska kaikki on taas uutta ja ihmeellista ainakin kahdelle pienimmalle niin en paase mihinkaan yksikseni. Ja ei tule kylla mitaan siitakaan,jos pitaisi lapset ottaa mukaan netin aareen. huh, hiki tuli jo pelkasta ajatuksesta.

Olemme olleet Gambiassa nyt taas nelisen viikkoa. Voin sanoa, etta "helvetti" voisi olla oikea sana kuvaamaan tata neljaa viikkoa jos kyse olisi aivan tavallisesta lomamatkasta.
Olemme kaikki sairastelleet vuorotellen. Ilmastonvaihdos kylmasta ja koleasta Suomesta tanne lampimaan sai aikaan sen, etta saimme kaikki flunssan. Lapsilla sen jalkeen silmatulehdus, korvatulehdus, angina, kuume, ripuli, vatsatauti ja vielahan jotain ehtisi...
Eli ei siis ihan huippua tanne paluu. Mutta toisaalta, onpahan lamminta ja sairastaminen hotellissa on hieman mukavampaa kuin kotona :)

No se siita tamanhetkisesta tilanteesta. Edelleen siis sairastetaan.

Mita tulee loppumatkaan Barcelonasta, niin taytyy sanoa, etta oli mukavaa saada seuraa eraasta bloginlukijasta ja pienta ekstrajeesia matkalle ;) Kiitos Tiina, ja lapsilta terveisia!
Lentomatka sujui muuten ihan mukavasti, mutta Oscarin kanssa teki aika-ajoin tiukkaa kun sylissa nukkuminen oli tuolloin viela hankalaa ellei mahdotonta. Vasymysta oli siis ilmassa ja kadet aika pitkalti sidottuna vauvan hyssyttamiseen. Asiaa ei helpottanut Alician itku-potku-raivarit ja koneellisen matkustajia tiukat katseet :"etko nyt hyva nainen saa sita lastasi hiljaiseksi, ala ainakaan enempaa kiusaa??" Homma rajahti siina vaiheessa kasiin kun Alicia herasi mukavilta unilta toiselta puolelta konetta juuri silloin kun tarjoilukarry oli valissamme. Alicia ei siis nahnyt aitia ja saikahti, alkoi itkemaan ja ahdistui sitten viela entisestaan kun kaikki tuntemattomat vessamatkallaan jaivat pallistelemaan ja yrittivat "auttaa". Jos kukaan ei olisi ystavallisesti tarjonnut apuaan, olisi selvitty ehka viiden minuutin huudoilla puolen tunnin sijaan. Tai no mistas mina tiedan loppupeleissa kuinka kauan huutoa kesti, mutta ikuisuudelta se tuntui...

Kone laskeutui Banjuliin illalla paikallista aikaa kymmenelta, Suomen aikaa siis aamuyhdelta. Tottakai lapset olivat vasyneita ja siihen viela sitten yksi pissavahinko ja vaatteidenvaihdot juuri laskeutumisvaiheessa. Koneesta ulospaasy meinasi olla hankalaa, onneksi Tiina oli apuna, yksin olisi ollut paljon hankalampaa. Kaikki matkatavarat tallessa ja ehjana, vahan jannitin. Meilla kun oli lennot eri paivina ja eri varauksessa niin normaalisti tavaroiden tsekkaus olisi onnistunut vain Barcelonaan saakka. Kiitos ystavallisen virkailijan Helsingin paassa, saimme tavarat tsekattua Banjuliin saakka ja ylikilot anteeksi. Ja niita oli paljon...

Lennolta kotiin. Nukkumaan. Ja seuraavana aamuna tuttuun tapaan aamiainen kuistilla ja lampoa 35. Seuraavat paivat menivatkin lentaen kylaillessa ja uima-altaalla, sitten oltiinkin kipeana ja uimiset jaivat pitkaksi aikaa. That's all the glory ja siita saakka ollaan oltu vain muutamina paivina taysin terveina ja voimissamme nauttimaaan Gambiasta.

Asenne ratkaisee, kylla taa tasta. Nettiin paasy on vaikeaa, mutta hang in there, updates coming soon ;)

Terveisia Suomeen!!

hola

Me selvittiin! Pienen stressin ja draaman sävyttämänä tietenkin, mutta me selvittiin. Barcelona on lämmin jo heti aamusta, 19. Yö nukuttiin hyvin ja hotellille saatiin oikein poliisisaattue ihmisten ihaillessa lapsia.


Lento Helsingistä lähti vähän myöhässä mutta onneksi perille saavuttiin aikstaulussa,neljän tunnin lennosta tulikin siis ilokseni kolmen ja puolen tunnin lento. Alkumatkasta lapset viihtyivät hyvin dvd-elokuvien parissa ja oliver ja casper ottivat pienet päikkärit. Alicia kävi aivan ylikierroksilla kun hoksasi että voi kurkkia takspenkin puolelle ja etupenkkiläisen riemuksi vähän potkia edessä olevaa penkkiä..
Tikkari suuhun ja sillä pelattiin vähän aikaa, kunnes oltiin jo tooosi väsyjä. Alicialla touhu meni överiksi ja sitten tuli itku,korviinkin vähän otti kun alettiin onneksi pian laskeutua. Jokin toinen asia oli samaan aikaan noususss nimittäin oliverin kuume. Out of nowhere!

Oscar on aina tottunut nukkumaan omassa sängyssään ja lennon aikana nukahtaminen oli vaikeaa. Kaikki tuska samaan aikaan ja pelko siitä miten käy kun koneesta pitäisi nousta,kävellä taksille ja selviytyä vielä hotellille. Mutta voin sanoa,että kaikki pelko oli niin turhaa. Kaikki lapset oli niin superhyperreippaita,vetivät omat laukkunsa kaikesta väsymyksestä huolimatta ja kukaan ei edes nukahtanut matkalla taksiin.

Kyllä sai meidän lapset matkalla huomiota ja heti aamupalan jäljeen lisäkehuja kuinka käyttäytyvät niin hyvin.Kyllä on taas äidillä aihetta ylpeyteen! Meillä on maailman parhaat lapset!

Hyvin nukuttu yö takana ja hyvin syöty aamupala. Nyt citylle pörrää ja sitten matka jatkuu! Adios amigos!

valmiina

Ryhmärämä valmiina!

Matkakuumetta

Nyt se iski. Matkakuume! Tilasin pari uutta matkalaukkua viime viikolla ja nyt se on haettu kotiin. Tavarat on vielä kasoissa ja kasseissa sikin sokin makuuhuoneessa, jossain siellä pyykkitelineiden ja pyykkivuorten takana. Talvivaatteet pesun kautta kellariin ja kaikki matkalla tarpeeton pesuun ja puhtaana kaappiin. 

Passit ehtivät ajoissa ja kaikki oli kunnossa. Huomenna ehtii vielä ostaa lapsille matkalle kannettavat dvd-soittimet rikkoutuneiden tilalle ja siinä se sitten melkein onkin. Kaikki hankittuna. Voin rehellisesti sanoa että matkaliput olivat tämän reissun halvin osa!

Matkalaukut, passit, passikuvat, rokotteet, lääkkeet ja muu matka-apteekki, kunnolliset kengät, shortseja, t-paitoja,mekkoja,hameita, uimalasit, keittiötavaraa, leivontajuttuja ja vaikka mitä. Kyllä on hankintoihin mennyt jokunen tonni. Huh huh.

Mutta nyt ja äkkiä pakkaamaan! Jännittää ihan vietävästi kuinka monesta kilosta saa vielä kentällä pulittaa...

Alkuviikko on täyttynyt kahvitteluista ja leikeistä kavereiden kanssa ja tänään vielä jatketaan samoilla linjoilla. Huomenna naapuruston mammat lataa akkuja ja saadaan vaihteeksi sotkea toisten nurkkia. Omat nurkat pitäis saada vielä viikonloppuna puhtaaksi ja ojennukseen, mitä ei yhtään helpota se, että imuri otti ja päätti sanoa sopimuksensa irti ja hajosi pari viikkoa sitten. Pari päivää sitten hajosi rikkaimurikin. Onneksi on ihanat naapurit niin ei tarvitse jättää kaikkea likaa kotiin odottamaan paluuta. 

Nyt kahvia ja matkalaukkujen kimppuun!

Passport panic

Paniikki ehti jo iskeä. 

Poliisi on vaihtamassa ajanvarausjärjetelmäänsä ja koko homma on sekaisin. Kaikkien lähellä olevien laitosten ajanvaraus on täynnä seuraavat viikot ja eka vapaa aika löytyis viikolla 16. Ei oikein passaa kun matkaan lähtö on 14. päivä. Nykyisin myös ajanvaraus on pakollinen lähes kaikilla laitoksilla..

Lisäksi, koska tilanne on näin ruuhkainen, normaalipassin toimitusaika on yli viikko normaalista 4-6 arkipäivästä poiketen. Kiire!

Onneksi onneksi onneksi, Tikkurilan lupapalvelupisteessä saa vielä jonottaa passihakemusta, näin saa tehdä aina 20.4. saakka, jonka jälkeen sinnekään ei enää pääse kuin ajanvarauksella hakemaan passia. Express-passi on tietysti asia erikseen. 

Vatsataudista, joka muuten kiersi läpi meidät kaikki, selviydyttyämme lähdimme tänään Tikkurilaan jonottamaan Oliverin ja Oscarin passeja. Jonotettiin sitten lähes neljä tuntia. Suosittelen lämpimästi ajanvarausta. Etenkin lasten kanssa. 

Miksi me ei sitten tehty ajanvarausta? Kun se toinen huoltaja on toisella mantereella niin piti saada se huoltajan suostumus tänne. Sitten oltiin reissussa ja lappu jäi kotiin, sitten oli ajat varattu täysin ja sitten tuli vatsatauti. Nyt ei enää voinut odottaa ja onneksi tämä paniikki on nyt selätetty. Otin kyllä varmuuden vuoksi pikapassit lapsille, jota toimitusaika on vain 2-3 päivää. Pikkasen enemmänhän sitä sai pulittaa mutta hintansa typeryydellä kun ei heti vauvan kelakortin saavuttua ymmärtänyt varata aikaa poliisille. Ei vaan koskaan ole tällaista ruuhkaa ollutkaan, ja muutamaan otteeseen sitä on passeja haettu aiemminkin.

Huh. Nyt enää muutama hankinta, bikinit, kesävaatetta pojille ja kengät sekä matkalaukut. Sitten olis tavarat kasassa ja kodin järjestelyt vois alkaa. Ja matkajännitys. 

Painajaisia

"Minä suojelen sinua kaikelta mitä ikinä keksitkin pelätä..."

Yhtenä iltana nukkumaan mennessä Casper kertoi pelkäävänsä näkevänsä painajaisia. 

Casper:"äiti,mitä jos siinä unessa tulee iso mörkö? Sit mua pelottaa."

Äiti:"sitten hiippailet sen mörön taakse ja säikäytät sen kaikkein hirveimmäillä irvistyksellä ja huudat sille tosi kovasti 'bööööö' "

Casper nauraen:" no sit se mörkö juoksee kotiin kertoo et äiti äiti toi Casper säikäytti mut. Ja sit sen äiti tulee pelottelee mua. Sit mä säikäytän senkin ja sit sen jälkeen tulee sen isä pelottelee ja sit mä säikäytän senkin!!"

Ja niin meillä nukuttiin jälleen hyvin. Niin siis vielä toissa yönä, nyt on vatsatauti taas kylässä. Mistä sekin aina tulee?!?

Oliver sairastaa ja yöpyy äidin makuuhuoneen lattialla patjalla oman sängyn sijaan. Casper sai yökylävieraakseen Alician, niin on mukavampi nukkua yhdessä kuin yksin. Viime yön unisaldo ehkä jotain tunti-pari ja sekin pätkissä. Koko yön toivoin, ettei Alicia herää yöllä itkien kun joutui nukkumaan ilman omaa puhelintaan ja sekös on tärkeä kuin mikä, ja toivoin ettei Oliver oksenna juuri silloin kun vauva on syömässä. Toivoin ettei Oliver purskahda surkeana itkuun oksentaessaan ettei pienemmät herää sitten myös itkien. Toivoin,toivoin ja toivoin. Aamuun asti. Kun Casper aamulla heräsi ensimmäisenä,tuntui kun en olisi ehtinyt silmiä vielä ummistaakaan. Ei muuta kuin aamupalaa laittamaan ja kahvin keittoon.

Tänään on pyöritetty pyykkiä,pyykkiä ja paljon lasten leffoja ja nyt on pää ihan jumissa. Käytin tosin hyödykseni lasten tv:n töllöttämisen ja siivosin koko lasten huoneen,kaikki hyllyt ja laatikot tyhkäksi,pölyt pois ja tavarat paikoilleen,imurointi ja lattioiden pesu. Imurikin hajosi tehosiivouksen seurauksena...

Jos joku sanoo, että kotivanhempana olo on sama kun istuis tekemättä mitään, ei todellakaan tiedä mistä puhuu.

Varoitus matkaajille

Jos ostaa lippunsa ebookersin kautta niin voi jäädä ilman lippuaan ja menettää rahansa. Kuten kävi meille. 

Kuukausi sitten lasten isosisko oli Gambiassa ja paluulippua ostettaessa maksoimme matkan Banjulista Frankfurtiin kortilla. Lipusta ei koskaan tullut vahvistusta,mutta hinta veloitettiin tililtä heti. Kun lipun perään kyseltiin, ebookersilta ilmoitettiin tylysti ettei mitään lippua ole eikä tule, maksun vahvistuksen kanssa joku ongelma. Mikä ongelma kun veloittivatkin koko summan tililtä?!?!? 

Edelleenkään kuukausi myöhemmin rahaa ei ole saatu takaisin. Puhumattakaan kaikista muista aiheutuneista kuluista. Ebookers kehotti ottamaan yhteyttä lentoyhtiöön saadaksemme rahat takaisin. Mihin lentoyhtiöön kun ebookers vei rahat eikä mitään lippua kirjoitettu?!?? Sitten ebookers kehotti ottamaan yhteyttä pankkiin. Mitäs he siellä voivat, kun raha ei ole tilillä niin se ei ole.

Kyllä niin sapettaa ja tänään vielä enemmän kun aikaa on kulunut jo kuukausi eikä rahaa näy eikä kuulu.

Ihan vaan tiedoksi, että näin voi käydä kun asioi Ebookersin kanssa.

Home sweet home

Kotona taas. Kyllä reissaaminen on ihanaa ja varsinkin loma (kuten olo mummilassa yleensä on) mutta kyllä on mukava tulla kotiinkin. Matkalaukut seisoo vielä eteisessä ja olohuoneessa purkamatta ja vähän veikkaan että ne sattaa seisoa siinä vielä parikin päivää. 

Ei mitään stressiä. :D

Tänä aamuna kaikki nukkuivat pitkään ja ihan läpi yön omissa sängyissään, ei edes Alicia kömpinyt viereen. Puolen päivän jälkeen saatiin kutsu extempore elokuviin katsomaan 'Risto Räppääjä ja Liukas Lennart' ja kyllähän sitä sitten pistettiin hösseliksi kun sitä oli pitänyt muutenkin mennä katsomaan. Tunti aikaa ja nopsasti suihkuun,naama kuntoon, kaikki syömään, pukemaan,hampaiden pesut ja vauvankin ehdin vielä syöttää. Huh, oltiin vielä ajoissakin.

Poikien kanssa ollaan käyty ainoastaan yhden kerran aiemmin elokuvissa, siis jos vauvakinoa ei lasketa, ja tänään vein elokuviin koki porukan. Salakuljetin katsomoon vauvankin, en tiedä olisiko saanut?

Leffa oli pienoinen pettymys itselle kun aiemmat Risto Räppääjät on ollu niin hauskoja, mutta lapset kyllä tykkäsivät tästäkin. Alicia jammaili penkillään kun tuli musiikkia ja kerran putosikin penkiltä. Oscar heräsi parinkymmenen minuutin jälkeen, söi ja katseli elokuvaa tyytyväisenä sylistä. Meni niin hyvin, että uskaltautuisin vaikka uudestaankin.

Nyt kello on kahdeksan ja kaikki nukkuu. Tää mamma lähtee nauttimaan ihan rauhallisesta suihkusta. Arjen luksusta!

Long time no see

Jeees, pitkästä aikaa taas päivityksiä. Ja hyviä uutisia. Lennot Gambiaan on nyt varattu ja matka jatkuu 14.huhtikuuta.

Kirpparihomma on vienyt koko viime viikon ja nyt olemme olleet pari päivää mummilassa. Täytyyhän sitä vielä muutamat kyläilyt hoitaa kun sitten ei taas tulevasta tiedä, koska palataan Suomeen ja niin edelleen.
Kevätsäistä ehdittiin jo nauttia ja nyt on talvi taas. Pian päästään lämpimään.

Nyt viimeistäänkin alkaa siis matkavalmistelut ja stressi että kaikki hoituu. Tämä viikko kuitenkin lomaillaan vielä mummilassa ja käydään pyörähtämässä Tampereeella.

Raitista ilmaa

Meidän pikkuinen voi tänään jo paremmin ja päästiin vähän uloskin haukkaamaan raitista ilmaa. Oli kyllä ihanaa taas parin sairaspäivän jälkeen! Ja kylläpä oli niin nätti ilmakin!

Kesävaatetilaus tuli tänään perille ja lapset pääsivät sovittelemaan kenkiä ja paitoja, omia ja toistensa. :)

Tänään otin myös itseäni niskasta kiinni ja lampsin läheiselle kirpparille. Varasinpas sitten pöydän kolmeksi viikoksi, joten nyt tyhjenee kellarikomero. Myyntiin menevää tavaraa on peräti 20 kassillista, eikä ihan mitään pieniä kauppakasseja vaan ikean isoja kasseja ja niitä kaupan isoja kestokasseja. Ensimmäinen hinnoittelu-urakka tehty tänään ja huomenna alkaa myynti. Myyntiin lähtee kasapäin lähinnä lasten vanhoja vaatteita ja kenkiä, lastenhuoneen tavaraa ja jotain muita verhoja, sun muuta itselle turhaksi käynyttä.

Katsotaan miten kirppishomma lähtee pyörii!

By the way, Oscar nukkui ensimmäisen kokonaisen yön (21-05:45) toissayönä. nyt tarvis itsekin vähän lepoa sairastelun jälkeen joten toivotaan että niin käy myös tänään!

Kutsumattomia vieraita

Meillä on kylässä yrjötauti, ripuli, kuume ja korvatulehdus. Gambiassa nää kaikki sais varmaan jonkun poppamiehen kautta karkotettua pois, mutta kysynpä vaan et kuka nää nyt hakis pois ja mieluiten äkkiä?!

Mutta mikäs sen mukavampaa kuin tuoksutella puhdasta pyykkiä joka huoneessa? Tänään on meinaan lakanat vaihdettu pariin kertaan kaikkiin sänkyihin ja pyykkiä pesty monta koneellista. Ehti melkein hetkeksi jo unohtaa mikä haju oli ennen sitä vallitsevana hajuna. Melkein, kunnes sitten sain oksennukset päälleni.

Mut hei ei meillä mitään hätää jos pelionni jatkuu vielä tämän illan arvonnassa. Tein tosi pitkästä aikaa lottoa tälle illalle ja eiliselle eurojackpotille, ja heti napsahti. Viidestä rivistä kahdessa oli voitto. 

Vuoristorataa

Ylämäkkee,alamäkkee,ylämäkkee,alamäkkee...

Ihan kaikki menee vuoristorataa. Itsellä taitaa ollaa jonkinlaisia hormonaalisia muutoksia, onhan tuosta synnytyksestä jo pian neljä kuukautta, koskaan ei tiedä mikä ärsyttää ja milloin ärsyttää. 

Lapset on joka toinen päivä mitä ihanimpia enkeleitä ja sit tulee niitä hetkiä kun käytöstavoista ei oo tietoakaan, kaikki kiukuttelee vuoronperään tai samaan aikaan, tässä on pipi ja tuossa on pipi ja joka paikkaan sattuu ja jotenkin muutenkin kaikki vaan ärsyttää. 

Oscar pieni järkyttyneenä,kun sai siskolta vähän huulipunaa. :)

Meillä oli eilen tosi mukava pelipäivä. Kaivettiin heti aamusta esiin "Arvaa kuka?" ja "Muuttuva labyrintti" ja hauskaa oli.

Tänään sitten nostateltiin kuumetta ja illalla oksennettiin. Tän vuoristoradan olisin voinu skipata ja tyytyä siihen rauhallisen pelimaailmaan.

Alicia on meidän pikkupotilas jälleen ja simahti heti kun sai päänsä tyynyyn seiskalta. Iltasatu pojille ja unten maille myöskin. Tänään kaikeksi onneksi sentään pojat menivät nukkumaan ilman minkäänlaisia rajariitoja ( nukkuvat samassa isossa sängyssä) ja päästivät äidin lataamaan akkuja muutaman päivän sairasteluja silmällä pitäen. 

Oli pakko istua tv:n ääreen ja pyörittää läjä Criminal mindseja. Raskausaikana ja heti vauvan syntymän jälkeen en ole koskaan voinut katsoa kyseistä sarjaa vaikka se onkin aivan ehdoton suosikki. Mistä lie johtuu, äidin vaistoista?

Nyt kyllä kelpaa taas ja kyllä jo yhden jakson jälkeen omat asiat on taas niiiiin kunnossa. 

Enää ei edes haittaa se, että tein tänään kahden päivän ruuan ja siihen kylkeen ison kulhollisen banaanirahkaa, ja sitten pudotin lasisen sokerikon lasisen lautasen päälle ja sirpaleet senkun lensivät ympäriinsä, sinne ruokaan ja rahkaankin. Ei kun roskiin sitten vaan. Onneksi kenellekään lapsista ei käynyt kuinkaan vaikka lähellä olivatkin,itse vain sain haavan sormeeni. 

Enkä tämä oli viesti ylhäältäpäin ettei tarvitse sokeria mättää rahkan joukkoon. Niin.

Kiitos ja kuittaus.

Herätys

Tänään kuin salama kirkkaalta taivaalta, oivalsin kuinka paljon Alicia onkaan kasvanut sitten vauvan syntymän. Luonnollisestikin vauva vie paljon ajatuksia ja muut siinä sivussa sitten, varsinkin kun alussa oli huolta aivan eri tavalla kuin normaaliraskauden ja -syntymän jälkeen olisi ollut. 

Pian Alicia jo puhua pälpättää täysillä, siihen malliin tulee uusia sanoja joka päivä ja mikä parasta nyt Alicia osaa sanoa isälleen puhelimessa jotain muutakin kuin "papa papa". 

Nyt on meneillään myös "minä itse" vaihe. Toisaalta hurjan hienoa, että kaksivuotias tekee omatoimisesti kaikenlaista, syö, pukee, pesee kätensä,käy potalla ja niin edelleen, mutta on niitäkin hetkiä kun kaikki ei onnistukaan. Tänään Alicia halusi vaihtaa paitaa ja pukea uuden päälleen itse tietysti. Kaikki sujui hyvin ja oikein päin, mutta sitten se tuli; ihan hirrrveet raivarit. "Vääpäin,vääpäin (väärinpäin)". Yritin kertoa että paita menee hienosti oikein päin, mutta ei kun ei. Yritin auttaa. Otettiin paita pois ja laitettiin uudestaan. Mutta kun en saanutkaan auttaa. "Auta,auta", mutta en vaan saanutkaan auttaa. Mitäs siinä voi sitten tehdä? 

Muutamia raivareita lukuunottamatta tää päivä oli yksi hyvä muiden joukossa. Otettiin lasten kanssa varaslähtö pääsiäisen viettoon ja piiloteltiin suklaamunia olohuoneeseen. Loppupäivä menikin pikkulelujen parissa ja illalla vielä ulkoiltiin. 

Pesut,pisut,pusut ja nukkumaan.

Kevättä kotiin

För-för-Fröbelin palikat

Tänään ne saatiin, liput Fröbelin palikoiden konserttiin lauantaille. Luvassa on siis hupia pienille ja suurille lapsenmielisille. Mutta ennen kaikkea, tää reissu on Alicialle. Alicia on fanittanut Fröbelin palikoita siitä lähtien kun vuodenvaihteen jälkeen laitettiin musiikki dvd ensimmmäisen kerran soimaan. "Tantsi tantsi" kuuluu vaan kun pitäis laittaa Fröbelit soimaan. Ja Aliciahan tanssisi aamusta iltaan ja viime viikkoisesta päätellen myös illasta aamuun :D

Joka päivä,jos vaan sais ja vois.

Näin kevään tullen nyt kuitenkin kaivettiin potkulaudat taas esiin ja ulkoilu tulee lisääntymään entisestään. nyt odotellaankin että kadut siivottais hiekasta, jotta päästäis kokeilee joulupukin tuomia rullaluistimia. Oliverhan meni taitavasti jo viime syksynä, mutta onnellinen Casper odottaa ekaa kertaa rullilla varmaan eniten koko keväässä ja kesässä. Uskon ettei tarvitse enää kauan odotella. 

Tänään oli taas mukava ruuanlaitto- ja leivontapäivä. Lasten toiveesta laitettiin tänään penne pastaa ja sinihomejuustoista kanakastiketta herkkusienillä ja fetasalaattia yrtti-valkosipulikastikkeella. Oliver kaatoi,sekoitti ja mausti ja lopputulos oli oikein hyvä. Illalla sitten vielä leivottiin Casperin ja Alician avustuksella päärynäpiirakkaa ja nautiskeltiin sitä iltapalaksi kermavaahdon kera. 

On aika ihanaa, että lapset on kiinnostuneita ruuasta ja ruuanlaitosta, leipomisesta puhumattakaan. Usein jos lapset näkee jotain hyvännäköistä ruokaa telkkarissa niin he kysyy heti, voidaanko mekin tehdä samanlaista huomenna. Sama pätee herkkuihin. Kaupassa tai kahvilassa kysytään usein; " koska sä voisit äiti leipoo tollasia?".  

Harvemmin tarvitsee ketään patistaa syömisen kanssa, mitä nyt Casperilla tulee säännöllisesti muutaman päivän jakso, jolloin hän syö toooodella vähän mitään. Seuraavina päivinä senkin edestä. 

Lasten lemppareita on herkkusienet, katkaravut, fetajuusto,mozzarella,vihreät täytetyt oliivit, sinihomejuusto missä vaan, mustekala ja nakit. Ja ihan perinteisesti tietysti makaronilaatikko ja kananugetit. 

Yleisimmin tulee laitettua jotain nopeaa ja helppoa ruokaa, kun aikaa on rajoitetusti ja kädet usein täynnä muutakin kuin ruokatarvikkeita. Mieheni pitää ruuanlaitosta huomattavasti enemmän kuin minä, joten pian päästään taas syömään vähän paremmin. 

Eli jos ei muuten ole ikävä niin ehkä niitä miehen laittamia ruokia ;)

(Oikeasti, ihan sairaan kova ikävä.)

Kevät on täällä!

Talvi oli hurjan lyhyt ja kevät tuli ihan yhtäkkiä. Lumi sai kyytiä parissa päivässä ja nyt on niin keväistä että. Aurinko paistaa, linnut laulaa ja hiekka rapisee kengissä. Meidän oli alunperin tarkoitus päästä lähtemään ennen loska-aikaa ja sitä kun kaikki koirankakka paljastuu lumen alta ja kulkeutuu lasten kengissä kotiin. Voi kun vaan oltais päästy. Oscarin hemoglobiini nytkähti kuitenkin vielä vähän alas ja nyt taas ylös, joten matkasuunnitelmien teko voi viimeinkin pikkuhiljaa alkaa. Maaliskuun lopussa Oscar saa vielä rokoteohjelman rokotteita ja toisen annoksen hepatiittirokotetta ja sitten menoks.

Nyt kun kevät jo tuli, tekisi mieli laittaa kotiakin vähän kevätkuntoon, verhoja,liinoja,kukkia ja muuta, kunpa vielä jaksaisi ja olisi aikaa. Lähes joka päivä tuntuu siltä, että tunnit päivässä ei yksinkertaisesti riitä ja aina jotain suunniteltua jää tekemättä. 

Jos unohdetaan suuremmat kodinkaunistamiset, niin meillä on viime päivinä ollut tosi mukavaa ja kivaa puuhastelua kotona. 

Viikonloppuna kutsuttiin naapurit kylään Putousta seuraamaan ja viettämään karkkipäivää, ja iltahan venähti äkkiä aamuun. Pojat saivat sitten yökylävieraan ja öisten leikkien ja popcornin syömisten jälkeen äidillä oli "hieman" siivottavaa seuraavana päivänä. 

Maanantaina tehtiin kalakeittoa ja Oliver päätti leikin sijaan seurata kuinka se kalasoppa oikein valmistuukaan alusta loppuun. Valmistuksen aikana Oliver kommentoi " äiti, miten sä oikein leikkaat noin terävällä veitsellä, mua pelottaa että sä leikkaat sun sormeen". 

En tiedä johtuiko kommentti epäilyttävästä ruuanlaittotaidosta vai suojeluvaistoista ja huolehtivaisuudesta, mutta sormet säilyivät ehjinä ja keitosta tuli maukasta. Ja Alicia hoiti sitten tiskit.

Perjantaina kun käytiin stadikalla luistelemassa, mentiin taas pitkästä aikaa metrolla ja siitähän pojat oli innoissaan, Oliver varsinkin. Nyt on sitten joka päivä ihan kyllästymiseen asti kerrattu kaikki metroasemat Ruoholahdesta mellunmäkeen ja Vuosaaren ja piirretty niistä karttaa. Oliverista tulee isona bussikuski ja metronkuljettaja :)

Casperkin on viime päivinä löytänyt uudestaan vanhan innostuksensa palapelien rakentamiseen. Casperin ollessa kaksivuotias palapelitouhut alkoivat ja poika rakensi heti 60 palan palapelin muutamassa minuutissa vaikka ylösalaisin. Vain muutamia viikkoja myöhemmin sata ja kaksisataa palaiset pelit olivat vain pieni haaste. Mallia ei tarvita ja apua ei missään nimessä. Vierestä saa seurata.

Puuhaa on siis kotina riittänyt, tänään oltiin oikein kunnolla ulkoilemassa.

Hiljaiseloa

Tää viikko on hiihtolomaviikko ja niin hiljaista niin hiljaista. Ei kerhoa, ei Lassiloikkaa, ei painia. 

Onneksi tiistaina oli sentään perhekerho ja päästiin sinne jopa ihan virkeinä ja ajoissa. Viime aikoina herätyskello ei ole soinut ellei ole jotain menoa ollut, joten perhekerhossa käymisestä olikin taas jo aikaa. Alicia oli aivan haltioissaan. Kun viedään poikia viikolla kerhoon ja molemmille pakataan eväät reppuun ja reput selkään, Alicia pakkaa aina omansa mukaan myös. Omat eväät ja oma reppu, ilman niitä ei voi astua ovesta ulos. Sitten kamala pettymys kun ei saakaan jäädä kerhoon. Tiistai oli siis onnen päivä Alicialle etenkin.

Jottei nyt hiihtolomalla aivan laiskoiksi heittäydytä niin huomenna mennään stadionille luistelemaan, siellä kun se vielä onnistuu. Pojilla meno sujuu jo loistavasti ja todella lujaakin uskalletaan mennä, Alicialle laji on vielä uusi. Intoa onneksi riittää eikä kaatumisetkaan ole pahemmin lannistaneet. Tosin omat luistimet saan jättää kotiin, jotta voin olla Alicialle kunnolla avuksi. 

Tänään postimies oli todellinen enkeli ja kantoi kaikki pakettini suoraan kotiin, ne kaikki yhdeksän :)

Onneksi oltiin kotona niin ei tarvitse lähteä hakemaan niitä postista saakka. Niin mitä niissä paketeissa oli. Muistoja! Rakkaita muistoja. Teetätin valokuvia paperille, kasapäin.

Rakastan valokuvia, niiden ottamista ja katselua. Vauva-aika on lyhyt ja moni asia menee ihan pöhnässä ohi vaan. On ihanaa kun voi katsella kuvia ja muistaa niiden kautta monia seikkailuja, joita muuten tulisi vähemmän muisteltua tai ei ollenkaan. Eikä se aina mene niin, että tärkeimmät asiat muistaa vaan ilman mitään helppiä, univaje aiheuttaa paljon mustia aukkoja, nimimerkillä "jonkinlaista kokemusta asiasta".

Jokatapauksessa on ihana ottaa eteen kuva esikoisen vauva-ajalta ja muistella sitä  ensimmäistä joulua, ekaa soseen maistelua ja sitä ilmettä tai nähdä päällä sama vaate kuin neljännellä lapsella oli eilen. On ihanaa katsella kuvia lasten kanssa ja kertoa heille juttuja heidän omasta vauva-ajasta.

Kuvitella voitte mikä homma oli noin 850 kuvan järjestämisessä. Huh huh voisin sanoa. Kuvien tilaaminen on helppoa ja nopeaa, tilasin kuvat 18.2. ja tulivat tänään postissa, kotiovelle kannettuna, mutta huono puoli on, etteivät kuvat ole minkäänlaisessa järjestyksessä. Ladoppa siinä sitten kaikki aikajärjestykseen. No se on nyt tehty. Toisena päivänä sitten albumiin.

Mitä muuta posti toi? Aivan ihanan tarinan Oscarista. Oscar on pieni simpanssi, joka orvoksi jäätyään sai kasvatti-isäkseen laumansa johtajan Freddyn. Se ei ollut niin helppoa eikä niin luonnollistakaan, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Tarina on tosi ja on aivan huikeaa ajatella, että sen kaltainen elokuva on voitu kuvata aidosti luonnossa. Simpanssi Oscar oli lähes yhtä suloinenkin kuin meidän Oscar.

Oscarin tarinaan oli hyvä lopettaa päivä ja taas lapset oppivat jotain uutta ja ihmeellistä. 

Kaiken kaikkiaan hyvä päivä.

Uusille lukijoille

Taidamme kaivata pientä esittelyä. 

Meidän perheeseen kuulun minä, mieheni ja neljä lastamme. Olen 27-vuotias, mieheni melkein tuplasti sen. Meillä on kolme poikaa, Oliver 5-vuotta, Casper 4-vuotta ja Oscar 3-kuukautta, sekä tytär Alicia 2-vuotta. 

Ennen omia lapsia olen työskennellyt lasten parissa ja mieheni kanssa matkailualalla. Pääkaupunkiseudulle olemme muuttaneet Lappeenrannasta seitsemän vuotta sitten,jolloin yhteiselämämme alkoi.

Meillä on koti täällä Suomessa ja toinen Gambiassa. Perheessämme näkyy ja kuuluu vahvasti kaksi kulttuuria,sen lisäksi olemme muutoinkin hyvin kansainvälisiä. Kotona puhumme kolmea kieltä, suomea, englantia ja wollofia. Pidämme kaikki matkustelusta, itse olen käynyt lähes 30 maassa, mieheni on tainnut seota jo aikaa sitten laskuissa, lapset ovat päässeet tutustumaan enemmän tai vähemmän kuuteen valtioon Suomen lisäksi.

Pidän leipomisesta, ruuanlaitosta en niin kamalasti, mutta eineksiä yritämme välttää niin paljon kuin mahdollista. Syömistä rakastamme kaikki! 

Kunnia-asia on olla kotona lasten kanssa, kasvattaa ja opettaa heitä kun he ovat pieniä. Olen iloinen, että olen voinut olla kotona hyvillä mielin ja nähdä kuinka lapset kasvavat ja kehittyvät. ainakin ensimmäiset vuodet koulutaipaleesta lapset käyvät kotikoulua. Gambiassa lapset ovat mukana myös yrittäjäelämässä, tulevaisuudessa todennäköisesti entistäkin enemmän. 

Pojat käyvät Suomessa kerhossa parina päivänä viikossa ja Casper käy Lassiloikassa ja Oliver painissa yhtenä päivänä viikossa. Kun ehdimme käymme perhekerhossa ja avoimessa päiväkodissa. Gambiassa lapset saavat harrastaa uintia mielinmäärin ja myös uuden harrastuksen aloittamisesta on puhuttu. Kotiin hankitaan ainakin nyrkkeilysäkki, jos on tarvetta ylimääräisen energian purkamiselle. Saas nähdä kuka sitä säkkiä sitten takoo ;)

Täällä Suomessa neljä vuodenaikaa mahdollistaa monenlaista puuhaa lasten kanssa ulkoillen ja täällä tehdään kaikenlaista askartelua ja puuhastelua myös kotona. Vuoden aikana on myös paljon niitä kurjia päiviä, kun on liian kylmä, liian sateista tai kuraista tai muuta vastaavaa ja ollaan loukussa sisällä. Gambiassa vuodenajat ovat sadekausi ja kuivakausi. Lämpö on taattu ja ulkoleikit ehdottomia. Gambiassa keskitytään elämästä nauttimiseen, kiireettömyys ja aikatauluttomuus voisivat olla avainsanoja. Toisin kuin täällä, Gambiassa vieraillaan perheen ja ystävien luona päivittäin ja saadaan kyläilijöitä kotiin. Gambiassa kukaan ei ole yksin. 

Nyt kun olen ollut Suomessa yksin lasten kanssa jo puolisen vuotta, odotan Gambiaan pääsyä ja pientä helpotusta arkeen. Nimittäin aion aivan hyvällä mielellä taas kerran elää maassa maan tavalla ja palkata kotiin apulaisen hoitamaan siivoushommat puolestani. Sitten keskityn lapsiin ja mieheen ja elämme happily ever after :)

Elämä on.

Yhtenä päivänä bussissa meinasi vähän kiehahtaa. Tai pikemminkin oman pääni sisällä kiehui ja ehkä ihan hyväkin että se jäi sinne. 

Lähdettiin lasten ja luonnollisesti vaunujen (tuplarattaat) kanssa päättäriltä bussilla kotiinpäin. Bussi oli käytännössä tyhjä,muutama hassu meidän lisäksi, toiset vaunutkin tosin. Koska kyytiin nousi aikas leveät vaunut ennen meitä, meidän vaunut ei mahtunu niille tarkoitettuun aukkoon ihan seinään saakka vaan osa jäi vähän käytävän puolelle. vaunujen ohi pääsi kyllä silti ihan hyvin kulkemaan, muuten olisin jäänyt odottamaan lasten kanssa seuraavaa bussia.

Bussiin asteli sitten pari mamselia,joille selvästikään hyvät käytöstavat eivät olleet iskostuneet. Moni vois tässä vaiheessa sanoa, että näille leideille ei tainnut äiti opettaa tapoja,mutta eipäs nyt syyllistetä äitejäkään kaikesta.

Nää naisihmiset kuitenkin astelivat bussiin kuin omistaisivat sen ja suurine reippuineen (ja peppuineen) ähkivät meidän ohi bussin puolen välin peremmälle puolelle. Sitten piti istuutua siihen lastenvaunupaikan viereen ja kirota ääneen, kun on niin kummallista ettei voi vaunuja laittaa seinään saakka kiinni. 

Hyvinhän olivat mahtuneet meidän ohi, vaikka bussin etuosakin olis ollut lähes tyhjänä, ettei olis tarvinnut ohi mennä ollenkaan. Puhumattakaan siitä, että ohi mentiin meistä paljon välittämättä pulleat reput selässä, ei mitään aikomusta ottaa niitä käteen, toiset kanssamatkustajat huomioon ottaen.

Tuli vaan mieleen, että mariseeko ne matamit sillonkin kun bussi on ruuhka-aikana täysi ja matkustaja paljouden vuoksi on joidenkin edes vaikea mahtua kyytiin saati sitten ihmisjoukon keskeltä päästä ulos haluamallaan pysäkillä? Onko se sillon kumma kun on muiden pitäny nousta bussiin ja nyt on matameilla ahdasta? 

Kyllä latasin aikamoisen sanatulvan valmiiksi suuhuni, jota en sitten onneksi päässyt laskemaan ulos, olis varmaan tullu oltua huono esimerkki lapsille. Tyydyin sitten vaan tokaisemaan, että kyllä on kumma jos ei tuosta välistä mahdu. 

Piti näiden muita parempien naikkosten sitten marmattaa vielä bussista noustuakin ja mulkoilla tätä neljän lapsen äitiä, joka kehtasi nousta bussiin ja viedä vaunuillaan tilaa vähän käytävältäkin, pitkin nenän vartta. Kyllä tais ottaa mamseleilla kovalle tuo bussimatka. Tai en oo ihan varma kenelle otti kovemmalle. 

Toisella bussimatkalla eräs venäläisäiti matkusti pienten lasten kanssa ja ilmeisesti lasten isoäitikin oli mukana. He istuivat vaunujen vuoksi eri puolilla bussia ja kesken matkaa äidillä oli jotain asiaa isoäidille ja toisinpäin. Siihenkin piti jonkun kanssamatkustajan kommentoida ikävään sävyyn ja puuttua toisten asioihin. "Etkö voi suomea puhua, nyt ollaan Suomessa saatana?" Puhuisitko sinä setäihminen Turkin lomamatkalla vaimolles turkkia s******? Kyllä korpes taas.

Eikö meillä kaikilla oo ihan hyvin täällä tilaa? Tää maailma on aika suuri ja jos ei joku nyt ihan nenille hypi niin tarviiko marmattaa?

Omille lapsille yritän opettaa, ettei tarvitse puhua toiselle ollenkaan, jos mitään hyvää sanottavaa ei ole. 

Huh, rankkaa.... 

Haasteita pitää olla mutta silti...

Meidän Oscarista on tullut sylivauva. Mikäs sen mukavampaa kun sylitellä omaa rakastaan, mutta ihan koko päivää aamusta iltaan ei oikein vois. Ai miksei? 

No kun on ne pyykit ja tiskit ja ruuanlaitto ja suihkussakäynti ja vessahätä ja pottailut ja pukemiset ja ja ja... Oscar kun se vaan viihtyis sylissä ja kun edes aiot laittaa sitteriin,lattialle tai sänkyyn niin protesti alkaa. Ja enää kun ei oikein malttais nukkua päikkäreitäkään. Sovitas siinä nyt sitten ihan coolina yhteen vauvan kanniskelu ja kaikkien muitten asioitten ja lasten hoito. 

Toivon niin taas että tää on vaan vaihe joka menee äkkiä ohi ja saan oman tyytyväisen vauvani takas! 

Oliver oli kyllä niin isoveli tänään ja äidin pikkuapulainen ja viihdytti Oscaria että sain reilun viikon kertyneet pyykit viimein viikattua ja paikoilleen laitettua. En olis kehdannut Oscaria huudattaa koko aikaa ja viikkaus olisi taas saanut tekosyyn jäädä toiselle päivälle. 

Oliver on kyllä aivan ihana kun sille päälle sattuu, Casper myös. Casperhan meillä tekee nykyisin meidän kaikkien pedit aamuisin, hyvä että sängystä ehtii nousta. Kun olin tosi kovassa kuumeessa sain aamupalan sänkyyn kannettuna ja seuraavana päivänä pojat mietti että jos voisin opettaa kuinka kahvi keitetään niin saisin senkin sänkyynkannettuna. Se ehkä kuitenkin saa vielä odottaa vähän aikaa. 

Mutta jos totta puhutaan, niin tiistaiaamuna todella kipeänä ollessa, en tiedä kuinka olisinkaan päässyt sängystä edes ylös koko päivänä jos en olisi saanut edes mehukeittoa juotua,muuhun en kyennyt koskemaankaan. Olen kyllä niin ylpeä lapsistani!

Kotipäivä

Oli ja meni. Sairastelun kanssa tuntuu olevan vähän vuoristorataa, eilen kuumetta, tänään taas ei. Päätettiin kuitenkin "levätä" kotona ja päivä menikin pääosin askartelun parissa. Sain tosin siivottuakin.

Pojat on jo pitkään olleet innostuneita kirjaimista ja Aliciahan kiinnostuu kaikesta mistä pojatkin. Viime aikoina enemmän ja enemmän on myös alkanut kiinnostaa kaikenlaiset "koulujutut" kirjoittaminen ja lukeminen. Tänään tehtiin yhdessä sellaisia kortteja,joista voi pikkuhiljaa alkaa hahmottaa sanoja ja niiden kirjoitusasua. Leikkaa,liimaa,laminoi-periaatteella saatiin aika hauskoja kortteja aikaiseksi ja paljon niitä on vielä lisää laminointia odottamassa.

Kortit oli ihan hitti Casperin mielestä, Oliver oli vähän innostuneempi omasta projektistaan. Oliver laminoi bussilinjoja. Kaikki tutut bussilinjat paperille molempiin suuntiin ja sitten leikkaamaan ja laminoimaan. Nyt bussilinjat on nätisti ympäri kotia ripustettu seinille sinitarralla ja bussiksi naamioitu ratikka liikennöi ahkerasti. 

Huomenna saa heittää viimeisetkin hyvästit kotipäiville,sillä edessä on kiireinen viikko. Kerho, hammaslääkäri, vauvan neuvola, Oliverin neuvola, ystävänpäivänaamiaiset, lassiloikka,paini ja lisäksi vielä normi ruokaostosreissut, hepatiittirokotteen haku-ja laittoreissu sekä ainakin yksi ostosreissu Itikseen. Käydään etsimässä pojille sisäpelikengät.

Parasta olla siis kunnossa,että tästä selviytyy hengissä. 

Takapakkia...

Takapakkia nyt sit kuitenkin. Kurkku on kipee ja lämpö sen kun kohoaa. Taidan olla levon tarpeessa. 

Onneksi huomenna ei tarvitse herätä mitään varten aikaisin ja meidän aamuvirkku päivän käytiinlaittaja Oliverkin on yökyläreissussa kaverin luona. Me muut aamu-uniset saadaan siis koisailla huomenna vähän normaalia pidempään. 

On se kumma juttu että kerran vuoteen pitää sairastaa oikein kunnolla,viime vuonna sama juttu juuri ennen Gambiaan lähtöä kaiken pahimman pakkausrumban aikaan. Tänä vuonna olin tosi kaukaa viisas ja makuuhuoneen nurkassa kököttää jo kolme täyteen pakattua matkalaukkua. Pari laukkua pitäisi vielä hankkia ja muutamia hankintoja on muutenkin tehtävä kun ollaan taas pitkään poissa. Mutta eipähän tule kiire ja paniikki vikapäivinä ja ehkä mahdolliset unohdukset ainakin puolittuu kun on kunnolla aikaa miettiä mitä tarvitsee ja mitä puuttuu.

Ihanaa,kohta loppuu tää toppavaatteisiin ja villakerroksiin ahtaaminen ja saa pukeutua kesäväreihin kevyesti ja uloslähteminen ei ole enää edes käsite vaan elämä pyörii ulkoilmassa. Siitä haaveillen ja unelmoiden,nyt unta kaaliin ja äkkiä!

Pulkkaan meni

Arki alkaa pikkasen enemmän näyttää taas meidän perheen arjelta. Enemmän siis kuin muutamana viime viikkona kun pinna on ollut luvattoman kireällä. 

Eilen käytiin lasten kanssa luistelemassa ja tänään ulkoiltiin vähän kotipihassa ja kauppareissulla. Iltapäivällä Casper aloitti uuden liikuntaharrastuksen ja huomenna suunnataan painimaan Korsoon.

Tää päivä meni niin pulkkaan ja kärsivällisyyttä oli vaikka muille jakaa, jäähyjäkin jaettiin paaaaljon vähemmän kuin viime aikoina. Kaikilla oli mukavaa ja hyvä fiilis. Illalla oli ihanaa vielä yhdessä katsella telkkua masut täys ja mutustaa vähän poppareita. Kyllä voi pienet asiat olla niin suuria ja merkityksellisiä! Kaikkein parasta oli kuulla pojilta: "äiti,mä rakastan sua"! Jos pojilta kysyy, niin parasta päivässä oli ne popparit! ;D

Voisin sanoa,että elämä hymyilee taas!

Vuosi bloggarina

Eilen tuli kuluneeksi vuosi siitä kun kirjoitin ensimmäisen blogikirjoitukseni. Juttuja on tullut kirjotettua vaihtelevasti ja ajatuksena alunperin oli kirjoitella muistoksi itselle ja lapsille sekä kaikille tutuille ja ystäville,jotta kaikkia seikkailuja ei tarvitse erikseen jokaiselle kertoa ja miettiä oliko kertonut sen ja sen jutun toiselle vai ei. Lukijoihin liittyi aika pian myös muita seuraamaan meidän matkaa Afrikassa ja arkea täällä koti-Suomessa. 

Olisi mukava kuulla lukijoiden mietteitä blogista. Onko ollut jotain erityistä mikä on saanut kiinnostumaan blogista? Lempipäivitystä tai muuta vastaavaa?

Parempi päivä

Ehkä se on ihan tarpeen rypeä päivä tai pari itsesäälissä aina sillon tällöin ja järkevänä sitten kuitenkin todeta kuinka pirun hyvin meillä asiat onkaan!

Tänään on hyvä päivä taas tunnemyrskyjen jälkeen ja lapsille jaksaa taas hymyillä ihan erilailla! Ehkä jotain tekemistä on silläkin että olen itse toipunut rankasta sairastamisesta ja vointi alkaa kohentua jälleen.

Pari viikkoa sitten Oliver aloitti uuden harrastuksen, nimittäin painin. Laji on ihan omiaan kaverille joka tykkää vääntää ja kääntää, mutta omista sisaruksista ja harvemmin kavereistakaan löytyy tasavertaista painikamua. Huomenna viikon kohokohta on edessä taas. 

Tänään puolestaan Casper pääsee oman harrastuksensa pariin. Casper lähtee kokeilemaan Lassiloikkaa. Yhden lajin sijaan, Lassiloikassa pääsee kokeilemaan useita eri lajeja. Ihan hyvä sillä Casperilla ei ehkä ihan niin vahvana ole vielä mitään suosikkia. Ehkä oma suosikki löytyy kevään aikana lassiloikasta ja ensi vuonna voidaan ilmoittautua sitten suosikkilajin riveihin. Who knows.

Ei tää oo elämää

Muutama viikko sitten postiluukusta kopsahti todella epätoivottu kirje. Kirjallinen varoitus naapureita häiritsevästä metelöinnistä. 

Paskapaskapaskapaska. Ja sit miusta tuli ihan hullu. Aikasemmin lapset sai rauhassa olla lapsia ja leikkiä kotonaan leikkejään (huomio huomio en allekirjoita sitä valitusta, meiltä ei mitään jatkuvaa häiriöääntä ole kyllä kuulunut ja huutomerkki jos toinenkin), mutta valituksen jälkeen olin ihan kiree. Liian kiree. Taidan olla  vähän vieläkin, jotenkin vaikee kääntää kelkkaa taas.

Jokainen kopsaus: hiljaa! Jokainen putoava lelu: älä tee meteliä! Jokainen innostunut hypähdys: älä tömistä! Jokainen vähänkin kovempaan ääneen sanottu sana: älä huuda! Ihan hullua! Ja ihan turhaa! Oon pingottanu tässä nyt kotifiiliksen pilalle kodin menettämisen pelossa, mutta nyt saa riittää!

Viikonloppuna vietettiin Alician kaksivuotissynttäreitä ja kauhulla jo odotan uutta valituslappusta luukusta. Tulihan niistä poikien synttäreistäkin sanomista. Muutaman viikon pingotus ja synttäreiden järjestäminen= henkinen ja fyysinen väsyminen. Heti synttäreitä seuraavana päivänä veto oli pois ja illalla nousi kova kuume, melkein 40. 

Ei siitä sen enempää, se on jo historiaa, oon kyllä jo niin purnannu tätä asiaa jokaiselle joka on vähänkin erehtyny kysymään mitä meille kuuluu. Mutta nyt tarviin jotain ekstratsemppausta että saan fiiliksen kotona korjattua ja turhat murheet valituksista pois mielestä. Eihän tää oo enää mukavaa jos lapsi ei saa kotonaan leikkiä ja äiti joutuu pingottaa itsensä ihan väsyksiin. 

Valoa sentään tunnelin päässä; ei mee enää kuin muutamia viikkoja ja päästään vaihtaa maisemaa. Sitten saa ainakin elää taas!

Rakas Alicia 2-vuotta! Vuosi kuvina.