Kuvia parin päivän takaa

Parin päivän takainen letitystuokio oli ihan mukavaa vaihtelua molemmille osapuolille. Gambiassa paikalliset laittavat hiuksensa mitä hienoimmille leteille ja monet matkalaiset käyvät myös laittamassa tukkansa. Hintahaitari on suuri ja vaihteleva, kannattaa ensin vähän tiedustella vaihtoehtoja. Meillä kyseessä oli vain harjoitustuokio ilman aikeita pitää lettejä päässä sen pidempää kuin iltaan eikä letitykseen käytetty hiuslisäkkeitä. Suomalainen tukka on sileä ja liukas ja haasteellinen letitettäväksi.

Harjoitusta. Tilanne oli kyllä vähän mukavampi, kuin ilme antaa ymmärtää.

Lopputulos.

Kehumani ravintola Banjulissa. Edullista pikaruokaa, ei gurmeeta tai a la cartea, mutta maukasta.

Yksinkertaista, helppoa ja tehokasta.

Malariaepäily

Tänään jää työt tekemättä ja muut saavat käydä kangasostoksilla. Oliverille nousi eilen korkea kuume (40,3) ja poika valitti pääänsärkyä aamusta saakka. Epäilimme malariaa ja kävimme apteekissa tekemässä pikatestinkin. Malariatesti oli negatiivinen, mutta aivan varmuudella loistartuntaa ei voida sulkea pois, sillä matka maksaan vie kokonaisuudessaan jopa kaksi viikkoa ja tartunnan saamisen jälkeen oireita voi ilmestyä jo viikon päästä. Tehdään siis vielä toinen testi mahdollisesti myöhemmin, jos ei tästä olo kohene. Tänään vointi on kyllä ihan hyvä eikä kuumetta ole, mutta takana onkin lääkitys ja levätty yö. Seuraillaan ja toivotaan, että olo pysyy hyvänä ja ruoka maistuu. Mikäli Oliverilla olisi malaria, apteekista saisi muutaman päivän tehokuurin malarian hoitoon ja sillä siisti.

Tänään katsotaan siis musiikkivideoita tv:stä, elokuvia ja luetaan kirjoja.

Tiukkaa bisnestä

Onkin jo vierähtänyt monta päivää, etten ole päässyt kirjoittelemaan. Selityksiä on monta. Ensin väsymys, sitten ei internettiä, sitten hidas yhteys, sen jälkeen pari päivää tiukasti bisnestä ja täällä taas.

Tosiaankin parina päivänä ollaan oltu miehen kanssa molemmat töissä suhteellisen pitkää päivää ja todenneet, että kyllä meille on nyt löytynyt oikein aarre lastenhoitajaksi. Hotellilla on riittänyt tavalliseen tapaan hommaa ja riittää vielä pitkäksi aikaa, ja itse olen ollut vähän käymässä papereita läpi ja hakemassa näytepaloja kankaisiin, verhoja ja muita varten. Värimaailma alkaa hahmottua. Banjulissa on suuri halli täynnä kankaita, valikoimassa on vaikka ja mitä. Hinnat vaihtelevat noin eurosta aina reiluun kymmeneen euroon metriltä. Tehtävää vaikeutti kuitenkin se, että kun sopiva materiaali löytyi, väri oli väärä. Ja kun väri oli oikea, materiaali oli väärä. Tarjonta on Gambian laajin, joten muualta on vaikea löytää. Jotain näytepaloja lähti mukaa kuitenkin ja ensi viikon puolella saadaan verhot näytehuoneisiin. Tai ainakin yhteen. Reissu oli niin tiukasti bisnestä, että kuvat jäi paikasta ottamatta. Yritän onnistua siinä, kun käydään kangasta ostamassa....

Lapset ovat viettäneet siis rutkasti aikaa hoitajan kanssa Manneh kundassa ja pärjänneet loistavasti. Kaikki pitävät uudesta hoitajasta enemmän kuin vanhasta. Tänään vietimme lasten kanssa koko päivän yhdessä ja kävimme jätskillä ja leikkipuistossa. Manneh kunda kuuluu joka päivään, joten kävimme sielläkin. Syötiin hyvin ja leikittiin ja tytöt halusivat letittää hiukseni. Tunni verran istuin siis Manneh kundan tyttöjen salongissa ja nautin hiusten laitosta. Nuorile tytöille hyvää treeniä käsitellä liukasta suoraa tukkaa.

Huomenna on shoppailupäivä, joten täytyypi lähteä keräämään voimia sitä varten. Kangasostosten yhteydessä käytiin muuten Banjulissa syömässä Chawarma ravintolassa kebabrullat ja burgerit ja tuorepuristetut mehut ja vajaalla kymmenellä eurolla lounasti neljä aikuista. Ruoka oli niin herkullista, että odotan jo innolla, että pääsen huomenna sinne uudestaan syömään. Täytyyhän shoppailun lomassa pitää ruokatauko, että jaksaa kantaa ostoksia ;-)

Murtovarkaita

Tämänpäiväinen vapaapäivä sai kyyti, kun otimme kaksi yökylävierasta vastaan. No onpahan pojilla tekemistä. Tosin Oliverille pukkaa vesirokkoa myöskin vaikka luulin (toivoin) ettei sitä enää tulisi. Oliver sairasti vesirokon vauvana, mutta tuolloin se oli todella lievä ja näinhän siinä sitten kävi, että uudestaan tuli. Jos samoilla linjoilla mennään kun Casper ja Alicia niin pari päivää riittää kutinariesaa.

No joo vapaapäivä tosiaan sai kyytiä, mutta en tosin tiedä olisiko siitä mitään tullut kuitenkaan. En ihan vielä taida olla selvinnyt eilisestä järkytyksestä. Kahden aikaan yöllä Oliver kömpi viereen ja herätti. Nousin vessaan sitten vielä vessaan ja säikähdin pahemman kerran. Istuimen takana on ikkuna, jota pidimme aina auki (hyttysverkkoa lukuunottamatta), ja sieltä kuului ääniä. Joku yritti tehtailla ikkunaa auki ja tulla sisään. Kurkkasin verhon taakse ja näin nuoren miehen yrittävän piiloutua reunan taakse, jättäen kuitenkin kätensä näkyviin. Kutsuin mieheni katsomaan ja hän lähti ulos tarkistamaan asiaa ja hälyttämään vartian, jonka ohi tunkeutuja(t) oli päässyt. Ulko-oven avatessa karkuun säntäsikin kaksi sälliä, ja he todellakin pakenivat henkensä edestä. Nopeat varkaat pääsivät pakoon, mutta turvajärjestelmä kotona menee uusiksi. Yhden yövartijan lisäksi palkataan toinen vartija ja pihalle lisätään valoja ja muita härpäkkeitä edes vähän vaikeuttamaan hommaa. Yöllä meinasi olla kyllä vaikea saada unen päästä uudestaan kiinni ja nyt onkin vähän heikko happi. Pian aamukahville ja jotain muuta ajateltavaa.

Kylmä päivä

Eilen ja tänä aamuna on ollut poikkeuksellisen viileää. Siis oikeasti kylmä. Aamulla on kaksi kertaa mietitty syödäänkö aamupala sisällä ja totuttuun tapaan ulkona. Taivas on ollut pilvinen ja tuuli on vilvoittanut entisestään. Aikaisemmin viimeistään puoli yhdeksältä on ollut kuuma, mutta näinä kylminä päivinä on istuttu kuistilla pitkähihaisissa ja sukatkaan ei olisi pahitteeksi. Vielä pari viikkoa sitten ihmettelin kuinka porukka veti talvitakit niskaan auringon laskiessa, mutta ilmeisesti juttu on todellakin niin, että lämpöasteiden todellinen tila katoaa tajunnasta kun johonkin lämpöön on tottunut. Päivälämpötilat ovat päivittäin yli 30 ja usein on yli 40 asteen lämpötilojakin, varsinkin täällä Laminilla, joten illan tullen 20-25 astetta tuntuu todella todella viileältä.

Eilen, kuten toissapäivänäkin, totuteltiin toisiimme uuden lastenhoitajan kanssa lähinnä kotosalla. Myöhemmin iltapäivällä käytiin Manneh kundassa ja minä karkasin Fajaraan kuvausretkelle. Uusi lastenhoitaja tuntuu tulevan lasten kanssa hyvin juttuun ja Manneh kundassakaan ei ollut ollut ongelmia. Lapset ovat tulleet Manneh kundassa sukulaisten kanssa hyvin tutuiksi, joten se on oiva paikka totutella myös hoitajaan. Olin pari tuntia poissa ja kotimatkalla tuntui siltä, että lapset olisivat tunteneet Haddyn jo kauan.

Kotimatkalla valittiin todella väärä reitti kotiin ja juututtiin todella ikävään ruuhkaan. Toisen suunnan kaistat oli suljettu kokonaan ja liikenne ohjattiin taitamattomasti vastaantulevien kaistalle. Ilmeisesti Presidentti oli tulossa saattueensa kanssa, mutta väliäkös hällä, tie oli tukossa ja kotiin oli päästävä. Lähdettiin sitten etsimään kiertotietä, pois päällystetyltä kadulta kuoppaisille kapeille kujille. Jouduimme ajamaan myös Gambian Serrekundan pahamaineisimman osan läpi, mutta onneksi aurinko ei ollut vielä laskenut. Ruuhkaa sielläkin ja täälläkin ja ihan joka paikassa. Emme siis olleet ainoat, jotka etsivät vaihtehtoreittiä. Ensin sekään ei tuntunut niin ihanalta ratkaisulta ja mielessä kävi että helpompi olisi vaan ollut istua ruuhkassa tunti tai pari, mutta sitten onneksi Alicia nukahti ja rauhoittui ja vaihtoehtoreittejäkin alkoi löytyä. Kotiin päästiin puolen tunnin ajomatkan sijaan puolentoista tunnin päästä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Tänä aamuna kuulin lupauksen aikaiselle kotiintulolle, katsotaan päästäänkö kotiin edes ennen kahdeksaa. Huomenna on se surkean kuuluisa vapaapäivä, joka harvemmin koskaan on täysin vapaapäivä. Odotukset ovat minulla kuitenkin korkealla ja aion lähteä viettämään omaa vapaapäivää, ensimmäistä taas moneen viikkoon. Vastalauseita ei siis kuulla ja aion nauttia vapaasta täysillä.

Projektipäivitys

 Kauniista hotellialueesta on tullut todellinen dumpsite. Paljon rakenteita on purettu ja purkujätettä lojuu lähes joka kulmalla. Lasten kanssa työmaa-alueella ei voi enää mennä käymään, rakenteita voi pudota päälle tai kaatua. Homma on vasta alkanut ja nyt keskitytäänkin alkuun näytehuoneisiin. Päärakennuksesta, asunnoista ja bungaloista remontoidaan ensin yhdet näytehuoneet kustakin. Nämä ovat lähinnä matkanjärjestäjiä varten. Niitä onkin paikan päällä riittänyt, sillä sana Fajaran uudelleenavaamisesta on kiirinyt nopeasti maan halki. Matkanjärjestäjät ympäri Euroopan ovat enemmän kuin innokkaita varaamaan huoneita asiakkaitaan varten ja epäilystäkään hotellin täyttymisestä seuraavan turistikauden alussa ei ole!
Näytehuoneiden pitäisi valmistua pikimmiten (ilman huonekaluja) ja seuraavat kuvat tulevat heti niiden valmistuttua.

Aulan katto on purettu lähes kokonaan sillä ennen niin pimeä aula saa nyt valoa lasikaton myötä.

Apartment sample room

Luottamuspula ja babysitter nro 2

Vesirokko alkaa olla voitettuna. Olin varautunut paljon pidempään aikaan kutisevien näppylöiden kanssa, mutta näyttää siltä, että päivä, pari riitti. Kutina on hävinnyt ja rupivaihe meneillään, pian päästään taas uimaan. Banjul belly alkaa olla taas Helsinki belly ja muutenkin elämä hymyilee taas. Ainoa mutta on se, että jouduin antamaan kenkää lastenhoitajalle. Olen niitä ihmisiä, että jos luottamus menee, niin se on vaikea saada takaisin. Joskus itse olen tehnyt kovasti töitä ansaitakseni luottamuksen takaisin, ja odotan sitä myös muilta. Ilmaiseksi ei tässä maailmassa saa paljoakaan.

Joka tapauksessa juttu lastenhoitajan kanssa oli se, että selvätkään säännöt eivät tuntuneet loppupelissä menevän ymmärrykseen. Aluksi luulin, että kyse oli kielestä tai sen taitamattomuudesta. Selvitin muutamia asioita englannin kielellä, kuinka haluan lastemme kanssa toimittavan ja koin jo heti pian, että asiaa ei oltu ymmärretty. Asia selvitettiin sitten myös wollofiksi ja taas englanniksi useaankin kertaan, mutta edelleen selän takana haluttiin livetä sovitusta ja tehdä oman pään mukaan. Toissapäivänä sain tarpeekseni, hain lapset sisään, maksoin palkan tehdyistä päivistä ja sanoin heihei. Se siitä.

Ehkä kaikella on tarkoituksensa. Heti seuraavan päivänä Manneh kundassa minulle esiteltiin eräs nuori tyttö, joka tarvitsee töitä. Hän vaikuttaa mukavalta ja ahkeralta, rehelliseltä ja rauhalliselta. Edellinen lastenhoitaja oli vähän joka paikan häärä, eläväinen ja meneväinen, josko rauhallisempi olisi tällä kertaa parempi. No joka tapauksessa Gambiassa on toimitava eri tavalla kuin Suomessa. Suomessa lastenhoitajaa palkattaessa hoitajaa pyydettäisi tuomaan rikosrekisteriote ja tiedossa olisi osoitteesta ja puhelinnumerosta kaikki aina sosiaaliturvatunnukseen. Lähes heti ensimmäisestä päivästä lähtien lapset voisi jättää yksin hoitajan kanssa, mutta ei täällä. Täällä yleensä joku takaa toisen, suosittelee työntekijäksi tuntemaansa henkilöä ja tausta varmistetaan kysymällä asuin- ja syntymäpaikka, sukujuuret ja todella usein tällä tiedustelulla selviää, että henkilö on jotakin kautta sukua joko kysyjälle itselleen tai jollekin tutulle. Gambia on pieni maa ja melkeimpä kirjaimellisesti kaikki tuntevat toisensa!!Olen kotona ja jos johonkin tarvitsee yksin mennä, lapset ja lastenhoitaja menevät Manneh kundaan, jossa on monta valvovaa silmää eikä tarvitse olla huolissaan sujuuko homma vai ei.

Kuvaaminen on viime päivinä jäänyt vähän vähemmälle, kun olemme lähinnä olleet kotona ja käyneet Manneh kundassa, mutta eiköhän tästä taas päästä liikkeelle. Rusketus on kyllä saanut kyytiä. Oma iho on niin vaalea oikeasti, että sekin vähä rusketus mikä tässä kuuden viikon aikana on tullut on lähtenyt jo pois kun ei olla käyty altaalla tai rannalla sitten Ihme ja kumma-reissun jälkeen. No kaikkea ei voi saada ja paljon on jo saatu!!

Banjul belly ja chickenpox

Sattuipa sitten molemmat samaan aikaan. Vasta hiljattain kehuin kuinka ollaan pysytty terveenä täällä niin nyt iski sitten kunnolla. Casper sai eilen ensimmäiset näppylät ja yön aikana paljon lisää, vesirokkoa siis, ja tänään Aliciallekin on tullut muutamia pieniä näppylöitä. Lapset on tyypilliseen tapaan aika takertuvaisia kun siarastavat ja koko ajan pitäisi olla läsnä, pitämässä sylissä ja paijaamassa. Asiaa hankaloittaa tietenkin se, että sairastavia on useampi ja äitejä vaan yksi ja myöskin banjul belly. Nimittäin äidillä on ensimmäistä kertaa reissun aikana vatsa sekaisin. Banjul bellyyn auttaa paikallisten mukaan tehokkaasti baobab mehu, mutta toistaiseksi suurempaa helpotusta ei ole mehusta ollut. Juuri kun asetuttiin kaikki mukavasti tv:n ääreen katsomaan lasten uutta dvd-elokuvaa, kaikilla suht hyvä olla eikä mitään suurempaa paniikkia, niin sitten se tapahtui taas. Se sähkökatkos. Tällä kertaa se ihan oikeasti v**uttaa!Onneksi jotain helpotusta on, nimittäin se lastenhoitaja...

Tiedättekö, mitä Suomesta kaipaan? Ruohoa ja sen tuoksua! Mutta vihdoin aletaan meidänkin pihaa laittaa kuntoon, niin karua kuin täällä onkin ollut kaiken hiekan keskellä. Eilen kävi pihasuunnittelija (onko toi nyt sit ihan oikee sana suomeksi?) ja lupasi tehdä meille kauniin pihan kukkineen ja nurmikkoineen. Pihaan tulee myös uima-allas. JEE! Se tietää sitä, että viihdytään kotona entistä paremmin eikä aina tarvitse lähteä hotellille uimaan ja viettämään päivää.

Tällä hetkellä kauhulla odotan sitä, kuinka monta viheliäistä päivää ollaan kotona aamusta iltaan, ja odotan jo innolla, että päästään käymään muuallakin, vaikkei olla oltu kotona vielä päivääkään....kauhistuttaa vaan pelkkä ajatuskin jäädä kotiin pääsemättä mihinkään...

Nyt nautin hetken hiljaisuudesta, sähköt on täällä taas. DVD pyörimään ja hetki lepoa.

Onnettomuus

Muutama päivä sitten eräällä Gambian valtaväylällä sattui vakava onnettomuus, jossa konttia kuljettanut rekka, henkilöauto ja kaksi moottoripyörää kolaroivat. Henkilöautossa olleet mies ja vaimo sekä heidän perheystävänsä ja naapurinsa kuolivat heti saamiinsa vammoihin. Myöhemmin läheisellä klinikalla myös toinen moottoripyöränkuljettaja kuoli. Rekka-auton kuljettaja aiheutti välinpitämättömyydellään usean ihmisen kuoleman ja loukkaantumisen ja se tietäisi elinkautista rangaistusta Gambiassa. Varmaankin sen tietäen kuljettaja pakeni paikalta eikä häntä vielä toistaiseksi olla saatu kiinni. Jos kyseinen kuljettaja on edelleen uskaltautunut jäämään Gambiaan, on vain ajan kysymys koska hänet saadaan kiinni. Gambia on pieni maa ja "kaikki tuntevat toisensa" toisin sanoen jokainen tuntee jonkun jonka toinenkin tuntee ja sana kiirii todella nopeasti niin hyvässä kuin pahassa. Tästä onnettomuudesta puhuu koko maa eikä kuljettaja voi piileskellä kauaa.
Henkilöauton matkustajat sattuivat olemaan mieheni veljen naapureita ja ystäviä. Heitä jäi kaipaamaan seitsemän nuorta lasta, joista nuorin vain neljävuotias. Onnettomuus oli vakava ja ensimmäinen sitten meidän saapumisemme. Se koskettaa syvästi.

Ihme ja kumma

Eilinen päivä vietettiin rannalla. Käveltiin ehkä noin viiden kilometrin matka rantaa pitkin ja kyllä riitti lapsille ihmeteltävää koko matkalla. Pieni matka mentiin ratsastaen. Rannalla 15 minuutin ratsastus maksaa noin 2-3 euroa. 

Eilen rannalla laskuvesi oli jättänyt rantaan paljon meduusoja. Näyttävät rannalla kuiviltaan lähinnä silikooniklönteiltä. Joku on joskus sitä bikinin sisään kokeillutkin ja seuraus on ollut sen mukainen. Meduusat siis todellakin polttavat, myös ne rannalla lojuvat valkoiset, ja polttoon auttaa ehkä ainoastaan  vain pissa. Muutoin voi kärvistellä polttavan kivuliaan tunteen kanssa kohtalaisen pitkään.

Ratsastus oli pojista mukavaa, mutta paljon oli Oliverin mukaan matkalla kuoppia ;)

Äitikin sai kokeilla samaan hintaan, mutta setä olisi kyllä voinut antaa varoituksen sanan ennen laukkaan lähtöä. Tää mamma ei ollut ennen ratsastanut...

Kuva Fajaran (meidän projektin rannasta) kauempaa, noin 1,5 kilometrin päästä.

Freakyn mehubaari meidän puolivälimatkassa. Kotun ranta.

Alicia nauttii auringosta mehua odotellessa.

Juomatauko paikallaan.
Mehubaareissa käytetään tuoreita hedelmiä ja sekoituksen saa itse valita.
Hinta on 50 dalasia eli hieman euron päälle.

Kalastajia.

Voimakkaan aallokon vuoksi verkon vetäminen rantaan on työlästä hommaa.
Kaikki apu on siis tarpeen ja sitähän riitti.

Mitä kaikkea aallokko rantaan kuljettaakaan.

Aallokko on jättänyt jäljet rantahiekkaan.

Verkon vetämistä rantaan suurta saalista odottaen.

Rapuasukki simpukassa.

Melkein valmista. Saalis jäi tosin hyvin hyvin pieneksi ja miehet saivat lähteä pyyntiin uudestaan.

Pieni saalis palkaksi vetojoukoille.

Ihmeteltävää ja kummasteltavaa.

Väestönlaskentaa

Tiistai-aamu oli hieno siitä syystä, että pääsin osalliseksi väestönlaskentaa. Gambiassa homma toimii hieman eri tavalla kuin Suomessa. Suomessa on tarkka laskentajärjestelmä lähes viimeiseen suomalaiseen saakka ja tilastot päivittyvät päivittäin, syntyneet ja kuolleet, maahan ja maasta muuttaneet lasketaan tarkasti.

Gambiassa homma toimii niin, että maa on jaettu alueisiin, joista jokaiseen on nimetty sensori. Sensori kiertää omalla alueellaan talosta toiseen, kunnes alue on katettu kokonaan. Taloon saapuessaan sensori esittelee itsensä ja kysyy talon isäntää. Tiistai-aamuna satuimme olemaan lasten kanssa keskenään kotona eikä isännästä tietoakaan. Sensori  tokaisi rauhallisesti vaan, että siinä tapauksessa minä saan olla väliaikainen isäntä ja vastata kysymyksiin.

Kyselyn hän alotti kysymällä omistajan nimeä. Vastaukset sensori kirjasi ylös lyijykynällä kahteen, kolmeen eri paperiin, jotka näyttivät taulukoilta. Sitten siirryttiin nopeasti huoneiden lukumäärään. Kaikki eroteltiin. Kysyttiin kuinka monta olohuonetta, makuuhuonetta, kylpyhuonetta, vessaa, varastoa ja kanaa. Niin kanaa. Meinasin nauraa, mutta tyydyin vain korjaamaan. Sensori kysyi: " And how many chickens are there?", minä: " oh, kitchen, we have one kitchen". Sitten varmistettiin talon rakennusmateriaalit, mistä seinät on valmistettu, entä katto, mitä materiaalia. Kun nämä asiat olivat selvillä siirryttiin talojen määrän asuinkokonaisuudessa. Niitä on kaksi. Sitten selvitettiin asukkaiden lukumäärä molemmissa taloissa ja valmista. Kyselyn jälkeen sensori kiitteli kovasti ymmärryksestäni ja ajastani. Minä kiitin häntä siitä, että olin saanut olla osana virallista väestönlaskentaa.

Valtakunnallinen siivouspäivä

se oli eilen se, nimittäin settsetal, valtakunnallinen siivouspäivä. Joka toisena lauantaina Gambiassa on siivouspäivä, jolloin jokaisen kuuluisi siivota asuinalueitaan ja ympäristöään. Ennen iltapäivä yhtä eli kello 13 ei yksikään auto saa liikkua. Hätäajot tietysti erikseen. Siihen siivoaako jokainen oikeasti, on selvä vastaus. EI. Mutta kyllä maisemassa voi hienoisen muutoksen huomata ja kyllä se huomasi meidän kylän ehkä suurimmalla vedenotto paikalla, jonka ohi/läpi kuljemme joka kerta kotiin tullessa ja täältä lähtiessä. Vaikka kyllä tätä roskaa Gambiassa riittää. Minkäänlaista järjestelmällistä jätteiden keräys tai kierrätysjärjestelmää täällä ei ole. Hotellit ovat tietenkin oma lukunsa...

No se siitä. Tänään oli ihan mukava perhepäivä. Lapset uivat ja leikkivät aamupäivän kotona ja kissoista on tullut niin ihanan seurallisia, että niiden kanssa viettää mielellään aikaa. Myöhemmin haettiin Manneh kundasta poikien kaveri mukaan ja lähdettiin pitsalle ja jätskille. Syömme päivittäin riisiä ja tämän päivän poikkeava ruokavalio teki terää. Pojat saivat jälkkäriksi myös jättitikkarit, joita ovat halunneet jo monta viikkoa. Tänään oli hyvä päivä.

Hyvä päivä myöskin siksi, että Oliver on alkanut osoittamaan todellista kiinnostusta oppia wollofia ja hän on jopa rohkaistunut oma-alotteisesti sanomaan muutamia sanoja, kuten djeredef-kiitos, kai-tule, nydem fo-mennään leikkimään, nydem zipiti-mennään ulos, waau-kyllä, dedet-ei. Tämä on hyvä alku ja hienoa siitä syytä, että poikien leikit ovat tähän saakka olleet aika fyysisiä ja kovaan ääneen harjoitettuja siitä syystä ettei varsinaista kommunikointikeinoa ole ollut. On kyllä todella ihanaa, kuinka lapset voivat silti leikkiä yhdessä ja löytää tekemistä vaikkei samaa kieltä puhuisikaan.

Kuuden viikon täällä olon aikana, olemme säästyneet aika hyvin sairasteluilta, jos Alician toukkaa tai mutumutun puremia ei lasketa. Mutumutu on pieni lentävä hyönteinen, näyttää joltain kärpäsen ja hyttysen risteymältä, kooltaan kärpästä pienempi. Se puree ja puree monta vaikka kuinka monta kertaa ja kuinka moneen kohtaan, lapset ovat tuntuneet olevan maukkaita, siitä syystä inhottavampi kuin hyttynen. Puremat ovat kutisevia ja vähän hyttysenpuremaa kivuliaampia. No jotain pientä pitää joka paikassa olla, onhan miellä Suomessa hirvikärpäset. Tän mutumutun voiskin rinnastaa siihen, mutumutu on vaan helpompi tappaa. Kuitenkaan, kukaan ei ole pahemmin polttanut itseään auringossa, saanut auringonpistosta, kärsinyt vatsavaivoista tai vastaavasta eikä montaa särkylääkettä päänsärkyynkään ole tarvinnut ottaa, vähemmän kuin Suomessa, sanoisin. Tänään oli kuitenkin tosi tuulinen ilta ja Oliver taisi saada vähän liikaa vetoa. Siitä seurana pieni yskä ja oksennukset sänkyyn. Taas kiitos matka-apteekille ja nopealle avulle. Siivouksen ja vaatteiden vaihdon jälkeen, pieni annos yskänlääkettä ja taas nukuttaa hyvin.

Kyllä nukuttais äitiäkin....

Kyläretkellä

Kookospalmu

Kuorimaton ja kuorittu kookos.

Kova kuori pitää lyödä suurella veitsellä auki. Sisällä kookosmaito ja hedelmälihaa.

Lähinaapurimme talo.

WC/suihku ja keittiö vierivieren.

Lastenhoitajamme koti. 

Kotikauppa ulkopuolelta.

Kotikauppa sisältä.

Mangopuu.

Miesten attaya-hetki. Attaya on todella vahvan makuista teetä.

Paikallinen torimyyjä. Pikkuisia toreja löytyy monelta kulmalta ympäri kylää.
Niistä voi ostaa mm. vihanneksia ja mausteita.

Torimyyjän poika. Lapset kulkevat usein naisten mukana töissä.

Sadeveden runtelemaa tietä.

Kylän lapset esittelivät innoissaan palkintoa, jonka olivat saaneet voitettuaan jalkapallo-ottelun.

Kotipihan puu.