Juuri parhaillaan istun kuun valossa kuistilla kirjoittelemassa muutaman rivin. Lepakoiden siipien kahinaa ja heinäsirkkojen siritystä. Siinä ne kauneimmat äänet tähän yöhön, naapurissa jossain on kyllä vähän kyllästyneen kuuloinen aasikin.
Olemme olleet perillä kaksi kokonaista päivää ja sähkökatkokset ovat tulleet jo hyvin tutuiksi lapsillekin eikä enää ihmetytä jos kaikki yhtäkkiä pimenee totaalisesti ja täällä "keskellä ei mitään" on todella pilkkopimeää. Eilen ensimmäinen sähkökatkos osui juuri sattuvasti, kun tulimme kauppareissulta maitoinemme ja muine kylmän paikan vaativine ostoksinemme. Nooh, onneksi kylä pimeni vain hetkeksi (ehkä puoleksi tunniksi) ja sitten sähköt palautuivat taas. Samanmoisia katkoja yksi myöhemmin ja tänään toiset kaksi, joista viimeisin edelleen meneillään toista tuntia nyt...Ei meillä täällä kotona hätää vaikka tulisi katkoja useamminkin, mutta väkisinkin miettii kuinka paikalliset näkevät omissa taloissaan tai teillä jalkaisin, kun ei välttämättä saatavilla ole lyhtyjä, kuten meillä on.
Kello on nyt yli puolen yön ja yössä on mukava istua ja kuunnella luontoa, mutta enpä usko, että yhtä mukavaa olisi jos istuisin täällä tyhjällä vatsalla. Illalliseksi söimme aivan ihanaa rapeaksi paistettua kalaa (lady fish) ja sipuli-chilikastiketta. Päivä vietettiin kävellen pitkin rantaa ja leikkien. Raitista ulkoilmaa ja vatsa täynnä. Luulenpa ettei tänäänkään tarvitse miettiä kuinka saada unen päästä kiinni, tekee jo mieli oikaista.
Tietoja minusta
- minnair028
- Olen neljän lapsen äiti ja päätimme perheemme kanssa ottaa menolipun Gambiaan, mieheni kotimaahan, ja unohtaa paluusuunnitelmien teon kokonaan. Lähdemme siis katsomaan ja kokemaan minkälaista elämämme voisi olla Afrikan mantereella. Blogiin tulen kirjoittamaan matkavalmisteluista lähtien perheemme odotuksia, ajatuksia, kokemuksia ja ehkäpä jotain muutakin,joten fasten your seatbelts we are about to take off :D
torstai 28. helmikuuta 2013
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Ensimmäinen aamu Gambiassa. Aamuyöstä saattoi havahtua ja hyeenoiden ulvontaan ja viimeistään aamuauringon noustessa herätiin kukkojen kiekumiseen. Herätys järjestyy siis ilman kellojakin...ja kivakin kun päivä alkaa aikaisin. Ennen kuin aurinko kunnolla nousee on vielä hieman viileää ja vedettiin pitkät päälle, mutta kyllä lämpöä jo riitti kun saatiin aamupalatarvikkeet kuistille valmiiksi. Kyllä oli hienoa nauttia aamukahvit auringonpaisteessa ulkona lasten leikkiessä. Kuulostaa todella idylliseltä ja sitä se kyllä olikin.
Aamutoimien ja vaatteiden etsimisen jälkeen (on meinaan kaikki tavarat ihan sekaisin mikä missäkin laukussa) suunnattiin sukulaisiin ja sitten rannalle. Lapset on vielä suomalaiseen tapaan hyvin pidättyväisiä kun tavataan uusia ihmisiä, serkkuja, tätejä, setiä, mummi ja muita, mutta kyllä on jo yhdenkin päivän aikana selvä muutos havaittavissa. Totuttelu uuteen kotiin ja uusiin ihmisiin vie toki oman aikansa, mutta enää meillä ei ole kiire.
Ennen rannalle menoa käytiin ostamassa muutamat hiekkalelut lapsille ja sitten aaltoihin. Eka päivä takana ja äitillä selkä punottaa kivasti. Oon ihan liian valkoinen tai korjaan olin liian valkoinen, nyt punainen. Ja kyllä, kyllä muistin laittaa aurinkorasvaa, sitä ehkä vaan olisi voinut lisätä välillä vaikka istuikin varjossa. Lapset kiljuivat riemusta rannalla, leikkivät hiekassa, juoksivat ympäriinsä, kaatuivat aaltoihin ja uivat sydämesän kyllyydestä. Välillä lounastettiin rantabaarissa ja tilattiin tuorepuristetut hedelmäcoctailit rantapojilta.Aurinko paistaa ja lämmintä +30. Tää on elämää!!
Mutta miten sitä voikin muutamassa vuodessa unohtaa kuinka hurjaa meno Gambian teillä kuitenkin on. Kaikki kulkevat omaan tapaansa sulassa sovussa sikin sokin autoteillä, lapset, aikuiset, aasit lasteineen, hevoset kärryineen, polkupyörät (harvemmin yks päällä), sekä autot ja muut kulkuneuvot. Tiet ovat kapeita ja ajoratojen reunat on röpelöiset, joten jos sattuu ajamaan tien sivuun, ei voi välttyä töyssyiltä.Vauhtia riittää ajoneuvossa kuin ajoneuvossa ja läheltäpititilanteita tulee jatkuvasti. Miten siihen voi tottua?
Gambian maisemat ovat karun kauniit ja kyllä on vaan ihanaa olla kotona taas :)
Aamutoimien ja vaatteiden etsimisen jälkeen (on meinaan kaikki tavarat ihan sekaisin mikä missäkin laukussa) suunnattiin sukulaisiin ja sitten rannalle. Lapset on vielä suomalaiseen tapaan hyvin pidättyväisiä kun tavataan uusia ihmisiä, serkkuja, tätejä, setiä, mummi ja muita, mutta kyllä on jo yhdenkin päivän aikana selvä muutos havaittavissa. Totuttelu uuteen kotiin ja uusiin ihmisiin vie toki oman aikansa, mutta enää meillä ei ole kiire.
Ennen rannalle menoa käytiin ostamassa muutamat hiekkalelut lapsille ja sitten aaltoihin. Eka päivä takana ja äitillä selkä punottaa kivasti. Oon ihan liian valkoinen tai korjaan olin liian valkoinen, nyt punainen. Ja kyllä, kyllä muistin laittaa aurinkorasvaa, sitä ehkä vaan olisi voinut lisätä välillä vaikka istuikin varjossa. Lapset kiljuivat riemusta rannalla, leikkivät hiekassa, juoksivat ympäriinsä, kaatuivat aaltoihin ja uivat sydämesän kyllyydestä. Välillä lounastettiin rantabaarissa ja tilattiin tuorepuristetut hedelmäcoctailit rantapojilta.Aurinko paistaa ja lämmintä +30. Tää on elämää!!
Mutta miten sitä voikin muutamassa vuodessa unohtaa kuinka hurjaa meno Gambian teillä kuitenkin on. Kaikki kulkevat omaan tapaansa sulassa sovussa sikin sokin autoteillä, lapset, aikuiset, aasit lasteineen, hevoset kärryineen, polkupyörät (harvemmin yks päällä), sekä autot ja muut kulkuneuvot. Tiet ovat kapeita ja ajoratojen reunat on röpelöiset, joten jos sattuu ajamaan tien sivuun, ei voi välttyä töyssyiltä.Vauhtia riittää ajoneuvossa kuin ajoneuvossa ja läheltäpititilanteita tulee jatkuvasti. Miten siihen voi tottua?
Gambian maisemat ovat karun kauniit ja kyllä on vaan ihanaa olla kotona taas :)
Gambiassa
Vihdoinkin olemme perillä ja ensimmäinen päivä Afrikassa Gambiassa on onnnistuneesti takana.
On niin mukavaa, kun kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Matka Tukholman, Frankfurtin ja Boa Vistan kautta Banjuliin meni toki hyvin, mutta kaikki ei siis todellakaan mennyt niin kuin ajateltiin. Frankfurtiin saakka kaikki ok, mutta siellä matkatavaroita haettaessa tuli jokin ihmeellinen black out. Haettiin matkatavarat ja lähdettiin tyytyväisesti jatkamaan matkaa toiselle puolelle Frankfurtin suurta lentokenttää. Siellä aikamme tarvottuamme huomasin, että unohdimme kokonaan matkarattaat matkatavarahihnalle. Ei kai ihme, ettei rattaita muistanut kun tyttö on kulkenut koko matkan mukavasti, rintarepussa. Piti nyt siis kuitenkin suunnistaa takaisin.
Rattaat löytyivät tunti koneesta nousun jälkeen lost&found tiskin takaa, ei sentään tarvinnut täytellä ilmoituksia kadonneista matkatavaroista, vaikkei rattailla niin suurta roolia Gambiassa olekaan. Tämän episodin jälkeen puolen päivän tienoolla tarkoituksemme olisi ollut kirjata 133 kiloa matkatavaraa seuraavan päivän Condorin lennolle, mutta yllätykseksemme early baggage drop ei ollutkaan niin early, vaan matkatavarat saisi pois käsistä vasta klo 18 jälkeen illalla. Päätin ettemme lähde raijaamaan matkatavaroita hotellille, joten etsimme matkatavarasäilytyksen ja jätimme laukut sinne maksua vastaan. Sitten hotellille, syömään ja nukkumaan.
Ja niin lyhyesti ja ytimekkäästi se todella meni. Frankfurtissa satoi vettä ja tyttöjen suoristusrauta oli säilytyksessä. Todella oleeellista, sillä muutenhan menisi tukka kikkuralle... lapset olivat enemmän tai vähemmän väsyneitä, samoin äiti, joten hotellilta ei lähdetty etsimään ravintolaa vaan tyydyttiin aulan antimiin ja vetäydyttiin huoneeseen lepäämään. Lapset katsoivat kannettavalta dvd-soittimelta elokuvaa ja sitten käytiin maate. Unta palloon kiitettävät 11 tuntia ja matka jatkui.
Condor veloitti meitä 200 euroa 13 ylikilosta, meitä armahdettiin jopa 3 kilon edestä, olihan sekin jotain. Joskus olisi mukavaa omata kunnon puheenlahjat niin olisi ehkä voinut saada vielä muutaman kilon anteeksi. No ehkä harjoittelen seuraavaa kertaa varten. Joka tapauksessa 20 euroa/kilo ja se siitä.
Lennolle meinattiin jo joutua juoksemaan kun jonotus baggage droppiin vei aikansa, mutta enemmän kiire tuli heille jotka tulivat meidän jälkeen jonoon. Matkustajia tuli meidän jälkeen ehkä 100 tavaroineen, itku olisi päässyt jos olisimme tulleet pari minuuttia myöhemmin paikalle.
Condorin lento ja kaikki hyvin, mitään eikä kukaan hukkunut matkalla ja lapset nukkuivat lennon aikana kaikki vuorollaan, joten rauhallista aikaa oli melko paljon, lähes koko lennon ajan. Alicia ajoitti päikkärinsä juuri täydellisesti minuutti ennen lounastarjoiluja ja saimme hänet nukkumaan lentokoneesta löytyvään pieneen seinälle ripustettavaan sänkyyn. Kaikki söivät hyvin ja rauhassa ja sitten keskityttiin koneessa pyörivään leffaan ja makeisiin eväisiin.
Gambiassa meidät vastaanotettiin avuliaasti ja tavanomaisen ystävällisesti ja bussia odotellessa tytöt totesivat yksimielisesti, että onpa kylmä. Saavuimme tosiaan 20 aikaan illalla ja kyllä auringonlaskun jälkeen tosiaan jo pitkähihaisen paidan tarvitsee päällensä, sen verran viileää puhaltaa Atlantilta. Itse odotin enemmän, että näen rakkaani taas enkä välittänyt viileästä tuulesta niinkään. Oi sitä jälleennäkemisen riemua. Lapset juoksivat suoraa päätä isän syliin, niin onnellisina!
On niin mukavaa, kun kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Matka Tukholman, Frankfurtin ja Boa Vistan kautta Banjuliin meni toki hyvin, mutta kaikki ei siis todellakaan mennyt niin kuin ajateltiin. Frankfurtiin saakka kaikki ok, mutta siellä matkatavaroita haettaessa tuli jokin ihmeellinen black out. Haettiin matkatavarat ja lähdettiin tyytyväisesti jatkamaan matkaa toiselle puolelle Frankfurtin suurta lentokenttää. Siellä aikamme tarvottuamme huomasin, että unohdimme kokonaan matkarattaat matkatavarahihnalle. Ei kai ihme, ettei rattaita muistanut kun tyttö on kulkenut koko matkan mukavasti, rintarepussa. Piti nyt siis kuitenkin suunnistaa takaisin.
Rattaat löytyivät tunti koneesta nousun jälkeen lost&found tiskin takaa, ei sentään tarvinnut täytellä ilmoituksia kadonneista matkatavaroista, vaikkei rattailla niin suurta roolia Gambiassa olekaan. Tämän episodin jälkeen puolen päivän tienoolla tarkoituksemme olisi ollut kirjata 133 kiloa matkatavaraa seuraavan päivän Condorin lennolle, mutta yllätykseksemme early baggage drop ei ollutkaan niin early, vaan matkatavarat saisi pois käsistä vasta klo 18 jälkeen illalla. Päätin ettemme lähde raijaamaan matkatavaroita hotellille, joten etsimme matkatavarasäilytyksen ja jätimme laukut sinne maksua vastaan. Sitten hotellille, syömään ja nukkumaan.
Ja niin lyhyesti ja ytimekkäästi se todella meni. Frankfurtissa satoi vettä ja tyttöjen suoristusrauta oli säilytyksessä. Todella oleeellista, sillä muutenhan menisi tukka kikkuralle... lapset olivat enemmän tai vähemmän väsyneitä, samoin äiti, joten hotellilta ei lähdetty etsimään ravintolaa vaan tyydyttiin aulan antimiin ja vetäydyttiin huoneeseen lepäämään. Lapset katsoivat kannettavalta dvd-soittimelta elokuvaa ja sitten käytiin maate. Unta palloon kiitettävät 11 tuntia ja matka jatkui.
Condor veloitti meitä 200 euroa 13 ylikilosta, meitä armahdettiin jopa 3 kilon edestä, olihan sekin jotain. Joskus olisi mukavaa omata kunnon puheenlahjat niin olisi ehkä voinut saada vielä muutaman kilon anteeksi. No ehkä harjoittelen seuraavaa kertaa varten. Joka tapauksessa 20 euroa/kilo ja se siitä.
Lennolle meinattiin jo joutua juoksemaan kun jonotus baggage droppiin vei aikansa, mutta enemmän kiire tuli heille jotka tulivat meidän jälkeen jonoon. Matkustajia tuli meidän jälkeen ehkä 100 tavaroineen, itku olisi päässyt jos olisimme tulleet pari minuuttia myöhemmin paikalle.
Condorin lento ja kaikki hyvin, mitään eikä kukaan hukkunut matkalla ja lapset nukkuivat lennon aikana kaikki vuorollaan, joten rauhallista aikaa oli melko paljon, lähes koko lennon ajan. Alicia ajoitti päikkärinsä juuri täydellisesti minuutti ennen lounastarjoiluja ja saimme hänet nukkumaan lentokoneesta löytyvään pieneen seinälle ripustettavaan sänkyyn. Kaikki söivät hyvin ja rauhassa ja sitten keskityttiin koneessa pyörivään leffaan ja makeisiin eväisiin.
Gambiassa meidät vastaanotettiin avuliaasti ja tavanomaisen ystävällisesti ja bussia odotellessa tytöt totesivat yksimielisesti, että onpa kylmä. Saavuimme tosiaan 20 aikaan illalla ja kyllä auringonlaskun jälkeen tosiaan jo pitkähihaisen paidan tarvitsee päällensä, sen verran viileää puhaltaa Atlantilta. Itse odotin enemmän, että näen rakkaani taas enkä välittänyt viileästä tuulesta niinkään. Oi sitä jälleennäkemisen riemua. Lapset juoksivat suoraa päätä isän syliin, niin onnellisina!
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Se minkä taakseen jättää...
Tässä se nyt on. Se mitä me taaksemme jätemme. Vantaan kerrostalolähiö aivan ostarin kupeessa. Lunta on vielä, pian se sulaa. Ja mitä ihanaa alta paljastuukaan...Voipi olla, ettei hetkeen tule maisemia ja arkea ikävä, ystäviä kyllä!! <3
Lähtö
Tavarat pakattu, nesteet pussitettu, passit ja matkaliput tallessa, paikat siistinä ja vajaan 6 tunnin päästä menoks.
Lapset on nyt pari päivää käyny ihan ylikierroksilla ja kyllä oli vaikeaa saada unen päästä kiinni tänä iltana. Uni kuitenkin tuli suhteellisen ajoissa ja lapset saa ihan kivat 6,5 tunnin unet ennen kuin täytyy herätellä. Tilataksi noutaa kuusi matkaajaa, matkarattaat sekä yksitoista matkalaukkua ja monta käsilaukkua huomisaamuna kello 05.00. Lento lähtee 7.55, joten kiire ei pitäisi tulla...saas nähdä kuinka moneen otteeseen juostaan. Koska unet joutuu keskeyttää kaikilta lapsilta huomenna, odotettavissa on kiukkua ja lattialle heittäytymistä. Toivottavasti kuitenkin vain yhdeltä lapselta kerrallaan.
Kun Frankfurtiin asti päästään, käydään hotellilla kääntymässä ja jätetään tavarat sinne ja sitten tarkoitus olisi pyörähtää kaupungilla ja käydä syömässä jossain mukavassa paikassa. Katsotaan sitten mikä on totuus ja päädytäänkö tavalliseen tapaan mäkkäriin tai vastaavaan. No ei varmasti. Se ei tällä kertaa ole edes vaihtoehtona. Listaruokaa. Piste.
Itse huomaan, että jännitys on helpottanut huomattavasti ja ylikilotkin saatiin suurinpiirtein jaettua tasan. Mitä nyt vähän jäi ylimääräistä, toivottavasti meidät armahdetaan. Ylihuomenna todella ollaan Gambiassa, vihdoinkin taas viiden vuoden tauon jälkeen. Nyt kuitenkin vähän unta palloon, jotta kestää koko matkan kasassa. Vastuu on kuitenkin suuri ainoana aikuisena matkassa. Seuraavat kuulumiset Saksan maalta tai Afrikasta. Öitä!
Lapset on nyt pari päivää käyny ihan ylikierroksilla ja kyllä oli vaikeaa saada unen päästä kiinni tänä iltana. Uni kuitenkin tuli suhteellisen ajoissa ja lapset saa ihan kivat 6,5 tunnin unet ennen kuin täytyy herätellä. Tilataksi noutaa kuusi matkaajaa, matkarattaat sekä yksitoista matkalaukkua ja monta käsilaukkua huomisaamuna kello 05.00. Lento lähtee 7.55, joten kiire ei pitäisi tulla...saas nähdä kuinka moneen otteeseen juostaan. Koska unet joutuu keskeyttää kaikilta lapsilta huomenna, odotettavissa on kiukkua ja lattialle heittäytymistä. Toivottavasti kuitenkin vain yhdeltä lapselta kerrallaan.
Kun Frankfurtiin asti päästään, käydään hotellilla kääntymässä ja jätetään tavarat sinne ja sitten tarkoitus olisi pyörähtää kaupungilla ja käydä syömässä jossain mukavassa paikassa. Katsotaan sitten mikä on totuus ja päädytäänkö tavalliseen tapaan mäkkäriin tai vastaavaan. No ei varmasti. Se ei tällä kertaa ole edes vaihtoehtona. Listaruokaa. Piste.
Itse huomaan, että jännitys on helpottanut huomattavasti ja ylikilotkin saatiin suurinpiirtein jaettua tasan. Mitä nyt vähän jäi ylimääräistä, toivottavasti meidät armahdetaan. Ylihuomenna todella ollaan Gambiassa, vihdoinkin taas viiden vuoden tauon jälkeen. Nyt kuitenkin vähän unta palloon, jotta kestää koko matkan kasassa. Vastuu on kuitenkin suuri ainoana aikuisena matkassa. Seuraavat kuulumiset Saksan maalta tai Afrikasta. Öitä!
perjantai 22. helmikuuta 2013
Nyt
Vihdoin koitti se hetki, että kaikki juoksemiset on juostu, asiat hoidettu ja hankinnat tehty. Eikä kukaan ole sairaana (koputan puuta varmuuden vuoksi). Nyt minulla on kaksi päivää aikaa teoreettisesti rentoutua ja odottaa matkan alkua. Käytännössähän asioita on vielä miljoona, jotka täytyy hoitaa, lähinnä kotihommia, mutta luulenpa, että nyt alkaa hiljalleen jännittää.
Yritän pyöräyttää vielä viimeiset koneelliset pyykkiä, vaikka se onkin ongelmallista, kun sitä tulee koko ajan lisää...Viherkasvitkin on jo parhaat päivänsä nähneet, joten taidan heittää ne menemään, ennen lähtöä. Pakastimen tyhjennys on onnistunut hienosti, kaikki kesällä pakastetut marjat on maistunut kaikille, ja nyt alkoi sulatus. Melkein kaikki ruuanlaittovälineet on pakattu laatikoihin, joten vähän niin kuin pizzalinjalla mennään pari päivää :) Tytöt tulee huomenna, joten jääkaappia täytyy vielä vähän täyttää, jotta pärjätään koko porukka ja sunnuntaina ajan koko poppoon ulos, jotta saan perusteellisen viimeisen siivouksen tehtyä. Huomaatte varmaan, että ihan rentoutumiseks ei mee viimeiset päivät, vaikka kyllä se helpottaa huomata, että kaikki virastot on juostu läpi asioita hoitaen ja kaikki oleellinen on hankittu. Paljon vähemmän stressiä viikonlopuksi.
Eilen tulikin pieni paniikki kun tarkastelin lentoyhtiöiden matkatavarapainorajoituksia ja muita ohjeistuksia. Muisti teki kepposen tai sitten on Condorin hommat muuttuneet sitten viime lennon, mutta muistin aivan että Condorilla saisi olla matkatavaraa 23 kiloa henkilöä kohden, mutta painorajoitus olikin vain 20 kiloa. No kolme kiloa tavaraa sinne tai tänne, ei ehkä tunnu miltään yhtä henkeä kohden, mutta neljästä laukusta yhteensä 12 kiloa pois, on jo jonkinlainen määrä tavaraa. Ja varsinkin kun jo lähtöpisteessä oli kaikissa laukuissa 23 kiloon pari extra kiloa, hups....Olin niin hienosti pakannu kaikki ja nyt pitäis miettiä että mitä vois ottaa pois 20 kilon edestä. Lisäkilot ennakkoon ostettuna olis about 200 euroa, kentällä tuplaten. Ei huvittais kyllä maksaa mitään, olis parempaakin käyttöä sille rahalle. Nyt elän toiveissa, että tytöillä ei oo kahden viikon lomalle juurikaan painoa laukuissa ja saan ujutettua meidän tavaroita heidän laukkuihin. Pitää jännätä vielä huomiseen ja sitten punnitaan ja järjestellään laukkuja uudestaan. Ois vaan ollu niin paljon kätevämpää, jos kaikkien lentoyhtiöiden säädökset matkatavaramäärissä olis samat, SAS kun sallii jokaiseen laukkuun sen normaalin 23 kiloa. Huoh. Ja ihmeellistä sekin, että toiset lentoyhtiöt veloittaa esim. lasten turvaistuimen kuljettamisesta ja toiset ei. Tässä tapauksessa Condor olisi se joustavampi, joka kuljettaisi matkarattaat, turvaistuimen ja jopa lasten matkasängyt ilmaiseksi, SAS taas pihistelee ja laskee turvaistuimen yhtenä matkatavarana, ja kun henkeä kohti sallitaan vaan se yks. Ylimääräisestä matkatavarasta saisi Euroopan lennolla pulittaa 100 euroa.
Joo ei tää halpaa oo tää suurperheen reissaaminen ja kyllä ihan varmasti saa habaa kasvattaa laukkuja nostellessa, mutta päädyin nyt siihen ratkaisuun, että turvaistuin jätetään kotiin ja hankitaan perillä uusi ja yritetään sulloa kilot tasan kuuteen suureen matkalaukkuun ja viiteen pienenmpään käsimatkatavaraan. Kyllä tää tästä, niin kuin ennenkin.
Ylikilostressin lisäksi eilen paniikkia aiheutti se etten löytänyt järjestelmäkameran akun laturi enkä muistikortteja kumpaankaan kameraani. Piti jo soittaa veljet ja ystävät läpi, onko kellään mitään havaintoa, mihin olisin ehkä voinut mainita ne jemmanneeni, mutta paniikkietsinnät tuottivat hyvin nopeasti tulosta ja sekä laturi että muistikortti löytyivät! Joten blogiin tulee lupaamiani kuvia!
Nyt vetämään vähän henkeä, ja suomalaisen tv:n ääreen hetkeksi...
Yritän pyöräyttää vielä viimeiset koneelliset pyykkiä, vaikka se onkin ongelmallista, kun sitä tulee koko ajan lisää...Viherkasvitkin on jo parhaat päivänsä nähneet, joten taidan heittää ne menemään, ennen lähtöä. Pakastimen tyhjennys on onnistunut hienosti, kaikki kesällä pakastetut marjat on maistunut kaikille, ja nyt alkoi sulatus. Melkein kaikki ruuanlaittovälineet on pakattu laatikoihin, joten vähän niin kuin pizzalinjalla mennään pari päivää :) Tytöt tulee huomenna, joten jääkaappia täytyy vielä vähän täyttää, jotta pärjätään koko porukka ja sunnuntaina ajan koko poppoon ulos, jotta saan perusteellisen viimeisen siivouksen tehtyä. Huomaatte varmaan, että ihan rentoutumiseks ei mee viimeiset päivät, vaikka kyllä se helpottaa huomata, että kaikki virastot on juostu läpi asioita hoitaen ja kaikki oleellinen on hankittu. Paljon vähemmän stressiä viikonlopuksi.
Eilen tulikin pieni paniikki kun tarkastelin lentoyhtiöiden matkatavarapainorajoituksia ja muita ohjeistuksia. Muisti teki kepposen tai sitten on Condorin hommat muuttuneet sitten viime lennon, mutta muistin aivan että Condorilla saisi olla matkatavaraa 23 kiloa henkilöä kohden, mutta painorajoitus olikin vain 20 kiloa. No kolme kiloa tavaraa sinne tai tänne, ei ehkä tunnu miltään yhtä henkeä kohden, mutta neljästä laukusta yhteensä 12 kiloa pois, on jo jonkinlainen määrä tavaraa. Ja varsinkin kun jo lähtöpisteessä oli kaikissa laukuissa 23 kiloon pari extra kiloa, hups....Olin niin hienosti pakannu kaikki ja nyt pitäis miettiä että mitä vois ottaa pois 20 kilon edestä. Lisäkilot ennakkoon ostettuna olis about 200 euroa, kentällä tuplaten. Ei huvittais kyllä maksaa mitään, olis parempaakin käyttöä sille rahalle. Nyt elän toiveissa, että tytöillä ei oo kahden viikon lomalle juurikaan painoa laukuissa ja saan ujutettua meidän tavaroita heidän laukkuihin. Pitää jännätä vielä huomiseen ja sitten punnitaan ja järjestellään laukkuja uudestaan. Ois vaan ollu niin paljon kätevämpää, jos kaikkien lentoyhtiöiden säädökset matkatavaramäärissä olis samat, SAS kun sallii jokaiseen laukkuun sen normaalin 23 kiloa. Huoh. Ja ihmeellistä sekin, että toiset lentoyhtiöt veloittaa esim. lasten turvaistuimen kuljettamisesta ja toiset ei. Tässä tapauksessa Condor olisi se joustavampi, joka kuljettaisi matkarattaat, turvaistuimen ja jopa lasten matkasängyt ilmaiseksi, SAS taas pihistelee ja laskee turvaistuimen yhtenä matkatavarana, ja kun henkeä kohti sallitaan vaan se yks. Ylimääräisestä matkatavarasta saisi Euroopan lennolla pulittaa 100 euroa.
Joo ei tää halpaa oo tää suurperheen reissaaminen ja kyllä ihan varmasti saa habaa kasvattaa laukkuja nostellessa, mutta päädyin nyt siihen ratkaisuun, että turvaistuin jätetään kotiin ja hankitaan perillä uusi ja yritetään sulloa kilot tasan kuuteen suureen matkalaukkuun ja viiteen pienenmpään käsimatkatavaraan. Kyllä tää tästä, niin kuin ennenkin.
Ylikilostressin lisäksi eilen paniikkia aiheutti se etten löytänyt järjestelmäkameran akun laturi enkä muistikortteja kumpaankaan kameraani. Piti jo soittaa veljet ja ystävät läpi, onko kellään mitään havaintoa, mihin olisin ehkä voinut mainita ne jemmanneeni, mutta paniikkietsinnät tuottivat hyvin nopeasti tulosta ja sekä laturi että muistikortti löytyivät! Joten blogiin tulee lupaamiani kuvia!
Nyt vetämään vähän henkeä, ja suomalaisen tv:n ääreen hetkeksi...
lauantai 16. helmikuuta 2013
Valmis?
Vaikka menetinkin arvokasta aikaa peräti viikon kun makasin kuvannoillisesti koomassa,on asiat aika mallillaan.taisin saada nukuttua muutaman vuoden aikana kertyneen univajeen pois,sillä heti sinä päivänä kun kuume laski,ei tehnyt enää mieli maata.sen sijaan siivosin koko kaaoskämpän,pesin päivää kohden 4koneellista pyykkiä (ja sitähän riittää vieläkin) ja oon saanu jo 10 laatikollista pakattua konttiin meneviä.sen lisäksi katsoin kaikille lapsille matkavaatteet ja lapset pakkasivat omat lelunsa ja viimeistelivät matkalaukkujensa järjestykset.oon siis mielestäni ollu aika reipas.
Tänään päätin nyt sitten viettää vielä joulua (kun ei oo lisää laatikoita,että vois jatkaa pakkausta) ja nauttia kylmän kansan parhaasta juhlasta!ensi joulusta kun ei ihan varmuudella osaa sanoa,mutta vahvasti näyttää siltä että silloin koristellaan palmupuuta ja tanssitaan rannalla,eikä lumesta ole tietoakaan.niin,ja jos ei jouluna ole lunta,voiko se joulupukkikaan tulla?oon henkeen ja vereen jouluihminen enkä ihan vielä tiedä,miten joulun käy tai pikemminkin minun,jos ei jouluna ole lunta?! No nyt nautin kuitenkin vielä lumisesta maisemasta ikkunan läpi ja joululaatikoista sekä kodin lämpimästä tunnelmasta!
Tänään päätin nyt sitten viettää vielä joulua (kun ei oo lisää laatikoita,että vois jatkaa pakkausta) ja nauttia kylmän kansan parhaasta juhlasta!ensi joulusta kun ei ihan varmuudella osaa sanoa,mutta vahvasti näyttää siltä että silloin koristellaan palmupuuta ja tanssitaan rannalla,eikä lumesta ole tietoakaan.niin,ja jos ei jouluna ole lunta,voiko se joulupukkikaan tulla?oon henkeen ja vereen jouluihminen enkä ihan vielä tiedä,miten joulun käy tai pikemminkin minun,jos ei jouluna ole lunta?! No nyt nautin kuitenkin vielä lumisesta maisemasta ikkunan läpi ja joululaatikoista sekä kodin lämpimästä tunnelmasta!
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Sairaana
Tosi sairaana.niin minä itse,ei onneksi lapset.ja juuri tietysti kun pääsin kehumasta että meillä on vastustuskyky kohdillaan.nyt taisi suuremmat voimat puuttua peliin ja tokaista ettei semmoisilla pitkälle pötkitä.täytyy sanoa kuitenkin,että on hyvä sairastaa nyt eikä ensi viikolla!toivottavasti!
En olisi tosin välittänyt sairastaa ollenkaan,sillä nyt on arvokasta aikaa hukattu jo neljän päivän edestä.se tietää tiukkaa rutistusta ensi viikolle,se kun on viimeinen viikko kotona ja lentoon lähdetään maanantai(25.2.)aamuna aikaisin.lennämme SAS:n siivin Helsingistä Tukholman kautta Frankfurtiin,jossa vietämme päivän ja yövymme.Seuraavana aamuna matkamme jatkuu Frankfurtista Kap Verden kautta Banjuliin. Siitä se varsinainen seikkailu sitten alkaakin....
En olisi tosin välittänyt sairastaa ollenkaan,sillä nyt on arvokasta aikaa hukattu jo neljän päivän edestä.se tietää tiukkaa rutistusta ensi viikolle,se kun on viimeinen viikko kotona ja lentoon lähdetään maanantai(25.2.)aamuna aikaisin.lennämme SAS:n siivin Helsingistä Tukholman kautta Frankfurtiin,jossa vietämme päivän ja yövymme.Seuraavana aamuna matkamme jatkuu Frankfurtista Kap Verden kautta Banjuliin. Siitä se varsinainen seikkailu sitten alkaakin....
perjantai 8. helmikuuta 2013
Ihan parasta
Mikäpä ihanampi aloitus päivälle, kuin 4-vuotias poikani tarraa heti sängystä päästyäni jalkaani ja kertoo minun olevan maailman parhain äiti ja rakastavansa minua. Tämän jälkeen 1-vuotias tyttäremme Alicia konttasi kiireellä keittiöön luokseni hihkaisten "äitiiii" ja heilautti kättänsä tervehdykseksi, jonka jälkeen vielä leveä virnistys ja kaikki kahdeksan hammasta esillä. Se jos mikä sulattaa äidin sydämen joka kerta.
Virnistyksestä puheenollen. Kyllä nyt kelpaa Aliciankin hymyillä, sillä tutti sai onnistuneesti kyytiä kolme päivää sitten. Periaatteena on ollut, että jokaiselta lapselta lähtee tutti viimeistään, kun lapsi täyttää vuoden. Ja nyt todella oli aika päästä siitä eroon, ettei bakteeripesäke roiku mukana enää Gambian lämmössä. Ekana iltana ilman tuttia huuto kesti noin 15 minuttia ennen kuin Alicia nukahti omaan sänkyynsä entiseen tapaan, seuraavana iltana mieltä osoitettiin tuplasti pidempään ja kolmantena iltana nukahdettiin omaan sänkyyn kuin mitään tuttia ei koskaan olisi syötykään.
Tänään kun posti kolahti luukusta niin se kolahti jotenkin itsellekin, että nyt parin viikon aikana tulee sitten viimeiset postit perinteiseen tapaan kotiin kannettuna. Gambiassa itselleen voi ottaa postilokeron ja noutaa sieltä postinsa itselleen sopivana ajankohtana, mutta postin määrä muuttuu radikaalisti. Suomessa odotan postia päivittäin ja lähes aina laskujen seasta löytyy jotain kivaakin, milloin mitäkin. Posti kulkee Gambiaan kuitenkin vähän vaihtelevasti ja aina se ei löydä perille ollenkaan. En tiedä, kuinka kävisi, jos joku erehtyisi lähettämään esimerkiksi syntymäpäivälahjan postin kautta Gambiaan, mutta siitä on kyllä hyvä aavistus! DHL sen sijaan toimittaa luotettavasti, mutta myöskin aika kovaan hintaan. Eli vaikka perinteinen postikortti ja kirje voittaa useimmiten, on myös hyvä tietää, että internetin kautta on kätevää pitää yhteyttä Suomeen jäävien perheenjäsenten, ystävien ja sukulaisten kanssa. Ja ties vaikka moni innostuisi lähtemään visiitille Gambian auringon alle ;)
Gambiassa on kuivakausi lopuillaan ja päivälämpötilat kieppuvat 30 asteen ympärillä. Illalla Atlantilta puhaltaa viileämpää ilmaa, joten rannikolla saa vetää pitkähihaisenkin päälle tai ainakin tällainen vilukissa vetää, mutta ainakaan hyttysistä ei tarvitse välittää. Vielä. Sadekausi alkaa toukokuun aikaan ja kestää Suomen kesän ajan eli elo-syyskuulle. Tuona aikavälinä saadaan vuoden ainoat sateet ja aika ajoin vettä tulee reippaastikin. Se luo tietysti hyttysille olosuhteet munia ja levittää malariaa, mutta luonnolle se tekee hyvää ja silloin Gambia kukkii! Malariaa ei juuri tarvitse pelätä rannikolla, kun hyttyset eivät muni suolaveteen, mutta kyllä hyttysten puremilta kannattaa silti yrittää välttyä. Illalla pitkähihaiset vaatteet ja tarpeen mukaan hyttyssuihketta, yöksi nukkumaan hyttysverkon alle. Prevention is better than cure, mutta Gambissa saa kyllä hyvän hoidon mahdollisen malariatartunnan saadessaan. Ennen Gambiaan lähtöä onkin hyvä tarkistaa omalta vakuutusyhtiöltä, missä on heidän yhteistyökumppaninsa, jossa sitten tarpeen vaatiessa hoidattaa itsensä. Elämässä ei kuitenkaan turhia kannata murehtia, muuten jää elämä elämättä!
Virnistyksestä puheenollen. Kyllä nyt kelpaa Aliciankin hymyillä, sillä tutti sai onnistuneesti kyytiä kolme päivää sitten. Periaatteena on ollut, että jokaiselta lapselta lähtee tutti viimeistään, kun lapsi täyttää vuoden. Ja nyt todella oli aika päästä siitä eroon, ettei bakteeripesäke roiku mukana enää Gambian lämmössä. Ekana iltana ilman tuttia huuto kesti noin 15 minuttia ennen kuin Alicia nukahti omaan sänkyynsä entiseen tapaan, seuraavana iltana mieltä osoitettiin tuplasti pidempään ja kolmantena iltana nukahdettiin omaan sänkyyn kuin mitään tuttia ei koskaan olisi syötykään.
Tänään kun posti kolahti luukusta niin se kolahti jotenkin itsellekin, että nyt parin viikon aikana tulee sitten viimeiset postit perinteiseen tapaan kotiin kannettuna. Gambiassa itselleen voi ottaa postilokeron ja noutaa sieltä postinsa itselleen sopivana ajankohtana, mutta postin määrä muuttuu radikaalisti. Suomessa odotan postia päivittäin ja lähes aina laskujen seasta löytyy jotain kivaakin, milloin mitäkin. Posti kulkee Gambiaan kuitenkin vähän vaihtelevasti ja aina se ei löydä perille ollenkaan. En tiedä, kuinka kävisi, jos joku erehtyisi lähettämään esimerkiksi syntymäpäivälahjan postin kautta Gambiaan, mutta siitä on kyllä hyvä aavistus! DHL sen sijaan toimittaa luotettavasti, mutta myöskin aika kovaan hintaan. Eli vaikka perinteinen postikortti ja kirje voittaa useimmiten, on myös hyvä tietää, että internetin kautta on kätevää pitää yhteyttä Suomeen jäävien perheenjäsenten, ystävien ja sukulaisten kanssa. Ja ties vaikka moni innostuisi lähtemään visiitille Gambian auringon alle ;)
Gambiassa on kuivakausi lopuillaan ja päivälämpötilat kieppuvat 30 asteen ympärillä. Illalla Atlantilta puhaltaa viileämpää ilmaa, joten rannikolla saa vetää pitkähihaisenkin päälle tai ainakin tällainen vilukissa vetää, mutta ainakaan hyttysistä ei tarvitse välittää. Vielä. Sadekausi alkaa toukokuun aikaan ja kestää Suomen kesän ajan eli elo-syyskuulle. Tuona aikavälinä saadaan vuoden ainoat sateet ja aika ajoin vettä tulee reippaastikin. Se luo tietysti hyttysille olosuhteet munia ja levittää malariaa, mutta luonnolle se tekee hyvää ja silloin Gambia kukkii! Malariaa ei juuri tarvitse pelätä rannikolla, kun hyttyset eivät muni suolaveteen, mutta kyllä hyttysten puremilta kannattaa silti yrittää välttyä. Illalla pitkähihaiset vaatteet ja tarpeen mukaan hyttyssuihketta, yöksi nukkumaan hyttysverkon alle. Prevention is better than cure, mutta Gambissa saa kyllä hyvän hoidon mahdollisen malariatartunnan saadessaan. Ennen Gambiaan lähtöä onkin hyvä tarkistaa omalta vakuutusyhtiöltä, missä on heidän yhteistyökumppaninsa, jossa sitten tarpeen vaatiessa hoidattaa itsensä. Elämässä ei kuitenkaan turhia kannata murehtia, muuten jää elämä elämättä!
torstai 7. helmikuuta 2013
Kaikkea ei voi ottaa mukaan..
Brion junarata on ollut Oliverin suosikkilelu jo pitkään mutta olemme päättäneet jättää koko radan Suomeen.Oliver on suhtautunut asiaan ymmärtäväisesti ja onhan Gambiassa mahdollisuus moniin muihin leikkeihin vähemmillä leluillakin!
Rempsallaan...
Nyt alkaa jo kämpän kunnosta huomata, että matka lähestyy. Sen jälkeen kun matkasuunnitelmat tarkentuivat, ei ole liiemmin tehnyt mieli järjestellä paikkoja entiseen tapaan tai siivoilla. Yleensä olen aika järjestelmällinen ja siisti.
Aika menee muiden asioiden järjestämiseen ja sitten mielessä pyörii uusi blogi. Ja huomaan, että reissuun lähtö lasten kanssa jännittää huomattavasti enemmän kuin yksin tai puolison kanssa reissaaminen, asioita on miljoonatuhatyks. Ja kun ihan äkkiä ei tulla takaisin mitään hakemaan. Jos jotain unohtuu, on sitten vaan pärjättävä ilman, kunhan ei nyt mitään tärkeää jäisi. Ihan täysillä tehoilla en pyöri kuitenkaan ja junnaan samoissa asioissa normaalia pidempään. Kai sitä miettii, että kaikki menee nyt varmasti ihan oikein. Laatikoita pitäisi hakea, jotta voisi pakata jotain suurempia ja painavampia tavaroita huonekalujen mukana konttiin ja sitten täytyy miettiä yleisesti mitä mukaan pakataan ja mitkä saa jäädä Suomeen.
Elämä Suomessa, tiedä sitten kuinka paljon muuallakin Euroopassa, on aika materialistista, ja kyllä myönnän itsekin olevani materialisti enemmän tai vähemmän vasten tahtoani. Nyt on jotenkin ihana ajatella, että Gambiaan meno antaa mahdollisuuden päästä sellaisesta elämäntavasta eroon, ainakin hetkeksi. On hyvä, kun tiedän mihin olemme menossa ja Gambia on maana tuttu, niin tiedostan myös erittäin hyvin, että moni asia on erilainen siellä kuin täällä. Olen ollut aina jotakuinkin sitä mieltä että "maassa maan tavalla" on kohtalaisen hyvä sanonta. Itseään ei ole tarkoitus muuttaa, mutta kyllä sopeutuminen on huomattavasti helpompaa, jos kaikesta vanhasta ei halua pitää kiinni ja lähtee matkaan avoimin mielin.
Emme siis pakkaa mukaan kaikkia koristetavaroita ja juuri hankkimiamme Iittalan ja Arabian sarjoja, pesukoneita tai imuria tai edes kaikkia lasten leluja. Ei, ei todellakaan. Niin karulta kuin kuulostaakin niin osa lasten lempileluistakin jää kotiin. Tästä on puhuttu lasten kanssa jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että "sitten joskus jos ja kun lähdetään Gambiaan, niin kaikkia leluja ei voi ottaa mukaan vaan sitten täytyy valita mitä otetaan ja jätetään". Hyvin ovat lapset saaneet ajatukseen totutella eikä mitään raivareita ole tullut. Suomenkieliset kirjat pakkaan kyllä mukaan, kun niitä ei voi Gambiastakaan saada, ja onhan suomalainen kirjallisuus ja kieli tärkeää lasten oppimisen ja kasvamisen kannalta.
Koska lapset ovat vielä pieniä, en tiedä kuinka hyvin he loppujen lopuksi ymmärtävät, että lähdemme Gambiaan pitkäksi aikaa. Aikakäsitykset ovat vielä epäselviä, joskus eilinen on huominen ja huominen eilinen ja viime viikolla mennään ja ensi viikolla tehtiin. Asiaa on puhuttu ja puhuttu, mutta melko varmasti yllätys on kuitenkin suuri, kun aika Gambiassa onkin pitkä. Ehkä äidin on järkevää miettiä jo valmiiksi, että mitäs sitten kun ikävä kotiin yllättää eikä kotiinpaluu olekaan lähellä?
Aika menee muiden asioiden järjestämiseen ja sitten mielessä pyörii uusi blogi. Ja huomaan, että reissuun lähtö lasten kanssa jännittää huomattavasti enemmän kuin yksin tai puolison kanssa reissaaminen, asioita on miljoonatuhatyks. Ja kun ihan äkkiä ei tulla takaisin mitään hakemaan. Jos jotain unohtuu, on sitten vaan pärjättävä ilman, kunhan ei nyt mitään tärkeää jäisi. Ihan täysillä tehoilla en pyöri kuitenkaan ja junnaan samoissa asioissa normaalia pidempään. Kai sitä miettii, että kaikki menee nyt varmasti ihan oikein. Laatikoita pitäisi hakea, jotta voisi pakata jotain suurempia ja painavampia tavaroita huonekalujen mukana konttiin ja sitten täytyy miettiä yleisesti mitä mukaan pakataan ja mitkä saa jäädä Suomeen.
Elämä Suomessa, tiedä sitten kuinka paljon muuallakin Euroopassa, on aika materialistista, ja kyllä myönnän itsekin olevani materialisti enemmän tai vähemmän vasten tahtoani. Nyt on jotenkin ihana ajatella, että Gambiaan meno antaa mahdollisuuden päästä sellaisesta elämäntavasta eroon, ainakin hetkeksi. On hyvä, kun tiedän mihin olemme menossa ja Gambia on maana tuttu, niin tiedostan myös erittäin hyvin, että moni asia on erilainen siellä kuin täällä. Olen ollut aina jotakuinkin sitä mieltä että "maassa maan tavalla" on kohtalaisen hyvä sanonta. Itseään ei ole tarkoitus muuttaa, mutta kyllä sopeutuminen on huomattavasti helpompaa, jos kaikesta vanhasta ei halua pitää kiinni ja lähtee matkaan avoimin mielin.
Emme siis pakkaa mukaan kaikkia koristetavaroita ja juuri hankkimiamme Iittalan ja Arabian sarjoja, pesukoneita tai imuria tai edes kaikkia lasten leluja. Ei, ei todellakaan. Niin karulta kuin kuulostaakin niin osa lasten lempileluistakin jää kotiin. Tästä on puhuttu lasten kanssa jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että "sitten joskus jos ja kun lähdetään Gambiaan, niin kaikkia leluja ei voi ottaa mukaan vaan sitten täytyy valita mitä otetaan ja jätetään". Hyvin ovat lapset saaneet ajatukseen totutella eikä mitään raivareita ole tullut. Suomenkieliset kirjat pakkaan kyllä mukaan, kun niitä ei voi Gambiastakaan saada, ja onhan suomalainen kirjallisuus ja kieli tärkeää lasten oppimisen ja kasvamisen kannalta.
Koska lapset ovat vielä pieniä, en tiedä kuinka hyvin he loppujen lopuksi ymmärtävät, että lähdemme Gambiaan pitkäksi aikaa. Aikakäsitykset ovat vielä epäselviä, joskus eilinen on huominen ja huominen eilinen ja viime viikolla mennään ja ensi viikolla tehtiin. Asiaa on puhuttu ja puhuttu, mutta melko varmasti yllätys on kuitenkin suuri, kun aika Gambiassa onkin pitkä. Ehkä äidin on järkevää miettiä jo valmiiksi, että mitäs sitten kun ikävä kotiin yllättää eikä kotiinpaluu olekaan lähellä?
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Odotan,odotan...
En tiedä oikeastaan mitä Afrikkaan lähdöltä odotan kaikkein eniten.sitä,että nämä kinokset vaihtuvat hiekkarantaan ja pulkka uimapatjaan.sitä,että toppavaatteet ja villapuvut korvataan uikkareilla ja shortseilla.sitä,että tyypillinen eurooppalainen stressaava elämä muuttuu hidastempoisemmaksi ja rennommaksi vai ihanko vaan matkaa....mutta sen tiedän varmaksi,että olen hyvin,hyvin,hyvin perhekeskeinen ja kaipaan ympärille suurta perhettä ja yhteisöä.afrikkalainen perhekäsitys on suomalaista huomattavasti laajempi ja sehän sopii minulle.kyllä odotan innolla että tapaan mieheni perhettä jälleen!!ikävä on kova!!
Tänään on juostu asioilla ja roikuttu puhelimessa hoitaen kaikenmaailman kerhojen jäsenyyksien jäädyttämisiä ja tilausten peruutuksia. Asioita piti olla vain muutama hoitaa, mutta tuntuu, että joka kerta kun jonkun paperilippusen pöydältä nostaa niin alta paljastuu taas uusi hoidettava asia. Pankissa kävin varaamassa tallelokeron arvotavaroille, joita en uskalla jättää kotiin, kun paluusta ei ole tietoa, ja samalla tilasin uuden visa electronin huonokuntoisen tilalle. Vaan eipä sekään ollut niin yksinkertaista vaan saan uuden kortin uudella numerolla postitse ja vanhan tilalle uuden kortin normaalisti vanhentumisajankohtana ja sitten suljetaan vanhat kortit ja uudet jää käyttöön... Eikö olisi voinut vaan saada uuden kortin vanhan tilalle ja vanhan sulkea heti ettei tarvitse odottaa muutamaa kuukautta, että saa asian päätökseen!Tää on tätä. Vakuutusasiat on jokaisella kunnossa kun saatiin viimeisenkin matkavakuutukset järjestykseen ja epäselvyydet vakuutuslaskussakin sain tänään selvitettyä. Suomessa vahinkoasiat on Pohjolan kanssa sujuneet tosi hyvin ja sutjakkaasti, toivottavasti Pohjolaan ei tarvitse ottaa yhteyttä kertaakaan Gambiasta!
Haluaisin uskoa, että meidän koko perheellä on vastustuskyky aikalailla kohdillaan, mutta olisi tyhmää jättää varautumatta pahinpaan. Eilen siis rikastutin apteekin kassaa runsaalla kädellä ja kokosin meille matka-apteekkia. Yskänlääkettä, kurkkupastillia, särkylääkettä,rennietä,lääkevoiteita etc. Yllätyin kun en saanut apteekista reseptittömästi antihistamiinia lapsille, siltä varalta jos jotain allergiareaktiota tulisi, mutta onneksi olin ollut jo neuvolassa puheissa asian tiimoilta ja saatiin lääkettä matkalle. Toki Gambiassakin on lääkkeitä ja kunnon apteekki,mutta en halua lähteä puskasta kaupunkiin heti, jos pieni flunssa tekee tuloaan tai ripuli yllättää ja sitä paitsi Suomen lääkkeet tuntee ja tietää mikä milloinkin tepsii.
Käsidesiä lähtee matkaan paljon ja toivonmukaan lapset jatkavat samaan malliin käsien pesua ja hygieniasta huolehtimista Gambiassa kun koti-Suomessa. Luulisin kyllä että kotitavat ovat jo sen verran juurtuneet ainakin meidän 3-vuotiaalle Casperille, Oliverillekin, että asian takia ei tarvitse yöunia menettää. Casper kun ei kotonakaan haluaisi koskea edes ruokaan joka tippuu haarukasta, ettei vaan sormet likaantuisi ja julkiset vessat on jotain ihan kamalaa. Kesällä mietittiin kuinka käy mökkireissulla, kun tarjolla on vain riuku, mutta Casperin mielestä se vei voiton kuitenkin kahviloiden ja asemien vessoista. Saas nähdä mikä on ensivaikutelma Gambian vaatimattomimmista vessoista kun retkille päästään. Voi nimittäin olla että vessataukoa joutuu pitämään paikassa, jossa on vaan reikä lattiassa. Totuttelukysymyksiä, mutta kyllä näistä asioista on lasten kanssa hyvä puhua etukäteen, ettei tule paniikkia kun asian kohtaa toisella mantereella.
Me emme siis majoitu hotelliin matkallamme, vaan asumme mieheni veljen talossa Lamin nimisessä kaupungissa kunnes oma talomme valmistuu tai keksimme jotain muuta. Muutama vuosi sitten kyseinen kaupunki oli vielä aika kehittymätön, mutta kuten muuallakin maailmassa, myös Gambiassa asiat menevät ennemmin tai myöhemmin (hyvin usein myöhemmin) eteenpäin ja kehitystä tapahtuu suuntaan tai toiseen. Asukasluvultaan Lamin on Gambian suurimpia kaupunkeja, mutta etäällä turistialueesta, joten suuria hotelleja siellä ei ole tai ostoskeskuksia. Vedet ja sähköt sinne on nyt kuitenkin saatu sekä gsm-masto, joten ihan puskassa ei kuitenkaan olla. Gambia on pinta-alaltaan Afrikan pienin valtio, myöskin yksi köyhimmistä, ja se sijaitsee Länsi-Afrikassa Senegalin "sisällä". Senegal ympäröi Gambiaa jokaisesta ilman suunnasta lukuunottamatta länttä, jossa Gambialla on noin 80 kilometriä rantaviivaa Atlantin rannikolla. Gambian halkaisee kahteen osaan Gambiajoki. Sisämaassa päin joessa ui jokidelfiinejä ja joitakin virtahepoja ja eläimistä päästäänkin takaisin lasten odotuksiin.
Gambiassa ei tapaa tyypillisiä suuria Afrikan eläimiä kuten norsuja ja leijonia, mutta lintuja, apinoita ja krokotiileja senkin edestä. Pojat odottavat kovasti vierailua Katchically Crocodile- altaalle, jossa pääsee turvallisesti ihan lähietäisyydeltä tutustumaan krokotiileihin, vaikka koskettamaankin. Pojat ovat nähneet kuvan äidistä krokotiilin vieressä tätä silittämässä, ja siitä lähtien asia on kyllä kiinnostanut. Katsotaan nyt uskallanko laskea poikia ihan niin lähelle, tuskin. Siitä kun viimeksi itse olin Gambiassa on vierähtänyt jo turhan pitkä aika, nimittäin viisi vuotta, joten odotan itsekin pääsyä retkeilemään vähän eri maisemissa kun Helsingin metropolialueella. Bijilossa käydään varmasti syöttämässä apinoita ja jokiristeily on must. Retkeilyjen lomassa lapset toivottavasti ystävystyvät Gambian lasten kanssa ja leikkivät ja pelaavat. Casper toivookin, että ostetaan ennen matkaa monta jalkapalloa Gambiaan viemisiksi, jotta kaikille lapsille riittää palloja. Oliver odottaa enemmän sitä, että pääsee harjottelemaan polkopyörällä ajoa, kun täällä Suomessa joutuisi vielä odottamaan niin pitkään, että lumet sulavat. Muutoin lapsilta en ole kuullut suuremmista odotuksista, uimaan on tietenkin päästävä sekä mereen, että altaaseen ja tietenkin joka päivä, mutta matka jännittää kyllä kovasti!! Oliverilla on kyllä selvä visio siitä, miten toimitaan jos vietetään ensi joulu Gambiassa: "Sitten laitetaan jouluvalot palmupuuhun ja syödään juhlaruokaa rannalla. Yöllä mennään sitten mereen uimaan". Kuulemisiin!
Haluaisin uskoa, että meidän koko perheellä on vastustuskyky aikalailla kohdillaan, mutta olisi tyhmää jättää varautumatta pahinpaan. Eilen siis rikastutin apteekin kassaa runsaalla kädellä ja kokosin meille matka-apteekkia. Yskänlääkettä, kurkkupastillia, särkylääkettä,rennietä,lääkevoiteita etc. Yllätyin kun en saanut apteekista reseptittömästi antihistamiinia lapsille, siltä varalta jos jotain allergiareaktiota tulisi, mutta onneksi olin ollut jo neuvolassa puheissa asian tiimoilta ja saatiin lääkettä matkalle. Toki Gambiassakin on lääkkeitä ja kunnon apteekki,mutta en halua lähteä puskasta kaupunkiin heti, jos pieni flunssa tekee tuloaan tai ripuli yllättää ja sitä paitsi Suomen lääkkeet tuntee ja tietää mikä milloinkin tepsii.
Käsidesiä lähtee matkaan paljon ja toivonmukaan lapset jatkavat samaan malliin käsien pesua ja hygieniasta huolehtimista Gambiassa kun koti-Suomessa. Luulisin kyllä että kotitavat ovat jo sen verran juurtuneet ainakin meidän 3-vuotiaalle Casperille, Oliverillekin, että asian takia ei tarvitse yöunia menettää. Casper kun ei kotonakaan haluaisi koskea edes ruokaan joka tippuu haarukasta, ettei vaan sormet likaantuisi ja julkiset vessat on jotain ihan kamalaa. Kesällä mietittiin kuinka käy mökkireissulla, kun tarjolla on vain riuku, mutta Casperin mielestä se vei voiton kuitenkin kahviloiden ja asemien vessoista. Saas nähdä mikä on ensivaikutelma Gambian vaatimattomimmista vessoista kun retkille päästään. Voi nimittäin olla että vessataukoa joutuu pitämään paikassa, jossa on vaan reikä lattiassa. Totuttelukysymyksiä, mutta kyllä näistä asioista on lasten kanssa hyvä puhua etukäteen, ettei tule paniikkia kun asian kohtaa toisella mantereella.
Me emme siis majoitu hotelliin matkallamme, vaan asumme mieheni veljen talossa Lamin nimisessä kaupungissa kunnes oma talomme valmistuu tai keksimme jotain muuta. Muutama vuosi sitten kyseinen kaupunki oli vielä aika kehittymätön, mutta kuten muuallakin maailmassa, myös Gambiassa asiat menevät ennemmin tai myöhemmin (hyvin usein myöhemmin) eteenpäin ja kehitystä tapahtuu suuntaan tai toiseen. Asukasluvultaan Lamin on Gambian suurimpia kaupunkeja, mutta etäällä turistialueesta, joten suuria hotelleja siellä ei ole tai ostoskeskuksia. Vedet ja sähköt sinne on nyt kuitenkin saatu sekä gsm-masto, joten ihan puskassa ei kuitenkaan olla. Gambia on pinta-alaltaan Afrikan pienin valtio, myöskin yksi köyhimmistä, ja se sijaitsee Länsi-Afrikassa Senegalin "sisällä". Senegal ympäröi Gambiaa jokaisesta ilman suunnasta lukuunottamatta länttä, jossa Gambialla on noin 80 kilometriä rantaviivaa Atlantin rannikolla. Gambian halkaisee kahteen osaan Gambiajoki. Sisämaassa päin joessa ui jokidelfiinejä ja joitakin virtahepoja ja eläimistä päästäänkin takaisin lasten odotuksiin.
Gambiassa ei tapaa tyypillisiä suuria Afrikan eläimiä kuten norsuja ja leijonia, mutta lintuja, apinoita ja krokotiileja senkin edestä. Pojat odottavat kovasti vierailua Katchically Crocodile- altaalle, jossa pääsee turvallisesti ihan lähietäisyydeltä tutustumaan krokotiileihin, vaikka koskettamaankin. Pojat ovat nähneet kuvan äidistä krokotiilin vieressä tätä silittämässä, ja siitä lähtien asia on kyllä kiinnostanut. Katsotaan nyt uskallanko laskea poikia ihan niin lähelle, tuskin. Siitä kun viimeksi itse olin Gambiassa on vierähtänyt jo turhan pitkä aika, nimittäin viisi vuotta, joten odotan itsekin pääsyä retkeilemään vähän eri maisemissa kun Helsingin metropolialueella. Bijilossa käydään varmasti syöttämässä apinoita ja jokiristeily on must. Retkeilyjen lomassa lapset toivottavasti ystävystyvät Gambian lasten kanssa ja leikkivät ja pelaavat. Casper toivookin, että ostetaan ennen matkaa monta jalkapalloa Gambiaan viemisiksi, jotta kaikille lapsille riittää palloja. Oliver odottaa enemmän sitä, että pääsee harjottelemaan polkopyörällä ajoa, kun täällä Suomessa joutuisi vielä odottamaan niin pitkään, että lumet sulavat. Muutoin lapsilta en ole kuullut suuremmista odotuksista, uimaan on tietenkin päästävä sekä mereen, että altaaseen ja tietenkin joka päivä, mutta matka jännittää kyllä kovasti!! Oliverilla on kyllä selvä visio siitä, miten toimitaan jos vietetään ensi joulu Gambiassa: "Sitten laitetaan jouluvalot palmupuuhun ja syödään juhlaruokaa rannalla. Yöllä mennään sitten mereen uimaan". Kuulemisiin!
Poiken uudet matkalaukut
Pahoitteluni kömpelyydestäni,mutta en onnistunut aikaisemmin lisäämään blogiin kuvia,tässä uusi yritys.matkamiesten tärkeimmät välineet valmiina matkaan! :)
tiistai 5. helmikuuta 2013
Tervehdys kaikille! Yllytyshulluna lähdin mukaan bloggaukseen aloittamalla oman blogini.
Koskaan aikaisemmin en kuvitellut tähän hommaan ryhtyväni, mutta matka/muutto kolmen pienen lapsen kanssa Afrikkaan tuntuu herättävän jonkinasteista kiinnostusta, ja ajattelin nyt sitten ruokkia sitä entuudestaan. Onhan elämä meillä kuitenkin aika erilaista täällä Suomessa (loskan ja jaskan keskellä) kuin yhdessäkään maassa Afrikan mantereella.
Tämä blogi tulee nyt sitten sukulaisten ja ystävien luettavaksi, mutta siltä varalta, jos joku toinenkin innostuu seuraamaan matkaamme, niin kerrottakoon , että olemme viisi henkinen perhe, isä gambialainen, äiti suomalainen, pojat 4-ja 3-vuotta sekä tytär 1-vuotta, ja matkamme suuntautuu mieheni kotimaahan Gambiaan. Matkalle lähdemme helmikuun lopussa menolippu kourassa ja paluu kaukaisena mielessä!!Lähtölaskenta siis alkakoon ja matkavalmistelut jatkukoon (ne valmistelut on siis aloitettu jo vuosia sitten)...Lisämausteena menomatkalla ovat mukana lasten 15- ja 17-vuotiaat isosiskot, joten matkalla määränpäähän on vähän lisäkäsiä käytössä ja totuttelu uudenlaiseen elinymäristöön ja kulttuuriin on vähän pehmeämpää.
Matkaa ja jonkinasteista muuttoa Gambiaan on suunniteltu jo ennen lasten syntymää ja on odotettu oikeaa hetkeä ja mahdollisuutta viedä haaveita askelta edemmäs toteutusta. Meillä kun raskausaika on seurannan täyteistä odotusta niin matkustaminen kauas ei ole tullut kysymykseen ennen kuin vasta nyt. Kuopus on nyt vuoden ja matkustaminenkin on erilaista (helpompaa?)taaperon kanssa kuin aivan vauvan kanssa.
No joka tapauksessa monia asioita täytyy ottaa huomioon ja pää meinaa mennä sekaisin kun alkaa enemmän asiaa ajattelemaan. Listaa pitäisi työstää,ettei mitään pääse unohtumaan, mutta onhan tässä vielä muutama viikko aikaa.
Tärkeimpänä on kuitenkin rokotesuoja-asiat ja muut matka-apteekkiin hankittavat lääkkeet, mutta ne on jo aika hyvin hanskassa mitä nyt pientä säätöä ja täydennystä. Kuopus sai juuri 1-vuotisrokotteet ja seuraavat yleisen rokoteohjelman satsit sitten vasta nelivuotiaana. Pojat olivat vauva-aikana mukana pneumokokkirokotteen tutkimuksessa ja saivat sitä kautta myöskin sitten hepatiittisuojan. Kuopus sai vajaa kuukausi sitten ensimmäisen satsin hepatiittirokotesarjasta (kolmen rokotteen sarja) ja ensi viikolla olisi seuraavan vuoro. Ja kahdella rokotteella jo pärjää,suoja on ok, kolmas sitten puolen vuoden kuluttua ensimmäisestä. Siltä varalta hyvä ajoitus, jos sattuu nostamaan taas neljän päivän kuumeen ja syömättömyyden, niin ehtii sitten vielä toipua ennen matkan alkua. Tosin kolme viikkoa sitten juuri rokotteen antamisen jälkeen tyttö sai samaan aikaan neljä kulmahammasta,joten epäselvää on, tuliko kuumereaktio rokotteesta vai johtuiko se hampaista..?
Matkalta odotetaan paljon ja kaikkien odotukset ovat hyvin erilaiset. Kerrottakoon ensin lasten odotuksista. Pojat odottavat matkalta ennen kaikkea lentokonematkustusta ja sitä on luvassa paljon, sillä suoria lentoa ei kohtuu hintaan Suomesta Gambiaan ole. Puhumattakaan pelkästä lennosta ilman majoituksia ja paluuta. No Tukholma ei ole kaukana ja sieltä matkustaa niin paljon edullisemmin, ei sillä että rahaa tarvitsisi kolmen lapsen perheessä laskeskella. Taskurahoja eikä mitään säästöjä. Mutta eipä tuo tosiaan Ruotsin kautta lentäminen meidän poppoota haittaa, sillä kyllä me ollaan matkalaisia koko porukka. Ja koska matkan suunnittelu kesti aikansa ajateltiin luvata pojille, että saavat sitten ennen matkaa uudet, omat matkalaukut, että oli sitten jotain konkreettista jota odottaa. Niitä käytiin sitten aika ajoin laukkuliikkeissä katselemassa ja viime viikolla sitten viimein löydettiin super hienot Disneyn Salama-vetolaukut, cabin size of course, ja saatiin ne kotiin tänään. Meillä seisoo nyt sitten kolmisen viikkoa kaksi pientä pakattua matkalaukkua eteisessä tien tukkeena, kun ei muuten vielä ahdasta ole, mutta onpahan designia!!
Odotuksista ja muusta lisää myöhemmin...
Koskaan aikaisemmin en kuvitellut tähän hommaan ryhtyväni, mutta matka/muutto kolmen pienen lapsen kanssa Afrikkaan tuntuu herättävän jonkinasteista kiinnostusta, ja ajattelin nyt sitten ruokkia sitä entuudestaan. Onhan elämä meillä kuitenkin aika erilaista täällä Suomessa (loskan ja jaskan keskellä) kuin yhdessäkään maassa Afrikan mantereella.
Tämä blogi tulee nyt sitten sukulaisten ja ystävien luettavaksi, mutta siltä varalta, jos joku toinenkin innostuu seuraamaan matkaamme, niin kerrottakoon , että olemme viisi henkinen perhe, isä gambialainen, äiti suomalainen, pojat 4-ja 3-vuotta sekä tytär 1-vuotta, ja matkamme suuntautuu mieheni kotimaahan Gambiaan. Matkalle lähdemme helmikuun lopussa menolippu kourassa ja paluu kaukaisena mielessä!!Lähtölaskenta siis alkakoon ja matkavalmistelut jatkukoon (ne valmistelut on siis aloitettu jo vuosia sitten)...Lisämausteena menomatkalla ovat mukana lasten 15- ja 17-vuotiaat isosiskot, joten matkalla määränpäähän on vähän lisäkäsiä käytössä ja totuttelu uudenlaiseen elinymäristöön ja kulttuuriin on vähän pehmeämpää.
Matkaa ja jonkinasteista muuttoa Gambiaan on suunniteltu jo ennen lasten syntymää ja on odotettu oikeaa hetkeä ja mahdollisuutta viedä haaveita askelta edemmäs toteutusta. Meillä kun raskausaika on seurannan täyteistä odotusta niin matkustaminen kauas ei ole tullut kysymykseen ennen kuin vasta nyt. Kuopus on nyt vuoden ja matkustaminenkin on erilaista (helpompaa?)taaperon kanssa kuin aivan vauvan kanssa.
No joka tapauksessa monia asioita täytyy ottaa huomioon ja pää meinaa mennä sekaisin kun alkaa enemmän asiaa ajattelemaan. Listaa pitäisi työstää,ettei mitään pääse unohtumaan, mutta onhan tässä vielä muutama viikko aikaa.
Tärkeimpänä on kuitenkin rokotesuoja-asiat ja muut matka-apteekkiin hankittavat lääkkeet, mutta ne on jo aika hyvin hanskassa mitä nyt pientä säätöä ja täydennystä. Kuopus sai juuri 1-vuotisrokotteet ja seuraavat yleisen rokoteohjelman satsit sitten vasta nelivuotiaana. Pojat olivat vauva-aikana mukana pneumokokkirokotteen tutkimuksessa ja saivat sitä kautta myöskin sitten hepatiittisuojan. Kuopus sai vajaa kuukausi sitten ensimmäisen satsin hepatiittirokotesarjasta (kolmen rokotteen sarja) ja ensi viikolla olisi seuraavan vuoro. Ja kahdella rokotteella jo pärjää,suoja on ok, kolmas sitten puolen vuoden kuluttua ensimmäisestä. Siltä varalta hyvä ajoitus, jos sattuu nostamaan taas neljän päivän kuumeen ja syömättömyyden, niin ehtii sitten vielä toipua ennen matkan alkua. Tosin kolme viikkoa sitten juuri rokotteen antamisen jälkeen tyttö sai samaan aikaan neljä kulmahammasta,joten epäselvää on, tuliko kuumereaktio rokotteesta vai johtuiko se hampaista..?
Matkalta odotetaan paljon ja kaikkien odotukset ovat hyvin erilaiset. Kerrottakoon ensin lasten odotuksista. Pojat odottavat matkalta ennen kaikkea lentokonematkustusta ja sitä on luvassa paljon, sillä suoria lentoa ei kohtuu hintaan Suomesta Gambiaan ole. Puhumattakaan pelkästä lennosta ilman majoituksia ja paluuta. No Tukholma ei ole kaukana ja sieltä matkustaa niin paljon edullisemmin, ei sillä että rahaa tarvitsisi kolmen lapsen perheessä laskeskella. Taskurahoja eikä mitään säästöjä. Mutta eipä tuo tosiaan Ruotsin kautta lentäminen meidän poppoota haittaa, sillä kyllä me ollaan matkalaisia koko porukka. Ja koska matkan suunnittelu kesti aikansa ajateltiin luvata pojille, että saavat sitten ennen matkaa uudet, omat matkalaukut, että oli sitten jotain konkreettista jota odottaa. Niitä käytiin sitten aika ajoin laukkuliikkeissä katselemassa ja viime viikolla sitten viimein löydettiin super hienot Disneyn Salama-vetolaukut, cabin size of course, ja saatiin ne kotiin tänään. Meillä seisoo nyt sitten kolmisen viikkoa kaksi pientä pakattua matkalaukkua eteisessä tien tukkeena, kun ei muuten vielä ahdasta ole, mutta onpahan designia!!
Odotuksista ja muusta lisää myöhemmin...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)