Tietoja minusta

Oma kuva
Olen neljän lapsen äiti ja päätimme perheemme kanssa ottaa menolipun Gambiaan, mieheni kotimaahan, ja unohtaa paluusuunnitelmien teon kokonaan. Lähdemme siis katsomaan ja kokemaan minkälaista elämämme voisi olla Afrikan mantereella. Blogiin tulen kirjoittamaan matkavalmisteluista lähtien perheemme odotuksia, ajatuksia, kokemuksia ja ehkäpä jotain muutakin,joten fasten your seatbelts we are about to take off :D

tiistai 15. huhtikuuta 2014

hola

Me selvittiin! Pienen stressin ja draaman sävyttämänä tietenkin, mutta me selvittiin. Barcelona on lämmin jo heti aamusta, 19. Yö nukuttiin hyvin ja hotellille saatiin oikein poliisisaattue ihmisten ihaillessa lapsia.


Lento Helsingistä lähti vähän myöhässä mutta onneksi perille saavuttiin aikstaulussa,neljän tunnin lennosta tulikin siis ilokseni kolmen ja puolen tunnin lento. Alkumatkasta lapset viihtyivät hyvin dvd-elokuvien parissa ja oliver ja casper ottivat pienet päikkärit. Alicia kävi aivan ylikierroksilla kun hoksasi että voi kurkkia takspenkin puolelle ja etupenkkiläisen riemuksi vähän potkia edessä olevaa penkkiä..
Tikkari suuhun ja sillä pelattiin vähän aikaa, kunnes oltiin jo tooosi väsyjä. Alicialla touhu meni överiksi ja sitten tuli itku,korviinkin vähän otti kun alettiin onneksi pian laskeutua. Jokin toinen asia oli samaan aikaan noususss nimittäin oliverin kuume. Out of nowhere!

Oscar on aina tottunut nukkumaan omassa sängyssään ja lennon aikana nukahtaminen oli vaikeaa. Kaikki tuska samaan aikaan ja pelko siitä miten käy kun koneesta pitäisi nousta,kävellä taksille ja selviytyä vielä hotellille. Mutta voin sanoa,että kaikki pelko oli niin turhaa. Kaikki lapset oli niin superhyperreippaita,vetivät omat laukkunsa kaikesta väsymyksestä huolimatta ja kukaan ei edes nukahtanut matkalla taksiin.

Kyllä sai meidän lapset matkalla huomiota ja heti aamupalan jäljeen lisäkehuja kuinka käyttäytyvät niin hyvin.Kyllä on taas äidillä aihetta ylpeyteen! Meillä on maailman parhaat lapset!

Hyvin nukuttu yö takana ja hyvin syöty aamupala. Nyt citylle pörrää ja sitten matka jatkuu! Adios amigos!



torstai 10. huhtikuuta 2014

Matkakuumetta

Nyt se iski. Matkakuume! Tilasin pari uutta matkalaukkua viime viikolla ja nyt se on haettu kotiin. Tavarat on vielä kasoissa ja kasseissa sikin sokin makuuhuoneessa, jossain siellä pyykkitelineiden ja pyykkivuorten takana. Talvivaatteet pesun kautta kellariin ja kaikki matkalla tarpeeton pesuun ja puhtaana kaappiin. 

Passit ehtivät ajoissa ja kaikki oli kunnossa. Huomenna ehtii vielä ostaa lapsille matkalle kannettavat dvd-soittimet rikkoutuneiden tilalle ja siinä se sitten melkein onkin. Kaikki hankittuna. Voin rehellisesti sanoa että matkaliput olivat tämän reissun halvin osa!
Matkalaukut, passit, passikuvat, rokotteet, lääkkeet ja muu matka-apteekki, kunnolliset kengät, shortseja, t-paitoja,mekkoja,hameita, uimalasit, keittiötavaraa, leivontajuttuja ja vaikka mitä. Kyllä on hankintoihin mennyt jokunen tonni. Huh huh.

Mutta nyt ja äkkiä pakkaamaan! Jännittää ihan vietävästi kuinka monesta kilosta saa vielä kentällä pulittaa...

Alkuviikko on täyttynyt kahvitteluista ja leikeistä kavereiden kanssa ja tänään vielä jatketaan samoilla linjoilla. Huomenna naapuruston mammat lataa akkuja ja saadaan vaihteeksi sotkea toisten nurkkia. Omat nurkat pitäis saada vielä viikonloppuna puhtaaksi ja ojennukseen, mitä ei yhtään helpota se, että imuri otti ja päätti sanoa sopimuksensa irti ja hajosi pari viikkoa sitten. Pari päivää sitten hajosi rikkaimurikin. Onneksi on ihanat naapurit niin ei tarvitse jättää kaikkea likaa kotiin odottamaan paluuta. 

Nyt kahvia ja matkalaukkujen kimppuun!

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Passport panic

Paniikki ehti jo iskeä. 
Poliisi on vaihtamassa ajanvarausjärjetelmäänsä ja koko homma on sekaisin. Kaikkien lähellä olevien laitosten ajanvaraus on täynnä seuraavat viikot ja eka vapaa aika löytyis viikolla 16. Ei oikein passaa kun matkaan lähtö on 14. päivä. Nykyisin myös ajanvaraus on pakollinen lähes kaikilla laitoksilla..
Lisäksi, koska tilanne on näin ruuhkainen, normaalipassin toimitusaika on yli viikko normaalista 4-6 arkipäivästä poiketen. Kiire!

Onneksi onneksi onneksi, Tikkurilan lupapalvelupisteessä saa vielä jonottaa passihakemusta, näin saa tehdä aina 20.4. saakka, jonka jälkeen sinnekään ei enää pääse kuin ajanvarauksella hakemaan passia. Express-passi on tietysti asia erikseen. 
Vatsataudista, joka muuten kiersi läpi meidät kaikki, selviydyttyämme lähdimme tänään Tikkurilaan jonottamaan Oliverin ja Oscarin passeja. Jonotettiin sitten lähes neljä tuntia. Suosittelen lämpimästi ajanvarausta. Etenkin lasten kanssa. 

Miksi me ei sitten tehty ajanvarausta? Kun se toinen huoltaja on toisella mantereella niin piti saada se huoltajan suostumus tänne. Sitten oltiin reissussa ja lappu jäi kotiin, sitten oli ajat varattu täysin ja sitten tuli vatsatauti. Nyt ei enää voinut odottaa ja onneksi tämä paniikki on nyt selätetty. Otin kyllä varmuuden vuoksi pikapassit lapsille, jota toimitusaika on vain 2-3 päivää. Pikkasen enemmänhän sitä sai pulittaa mutta hintansa typeryydellä kun ei heti vauvan kelakortin saavuttua ymmärtänyt varata aikaa poliisille. Ei vaan koskaan ole tällaista ruuhkaa ollutkaan, ja muutamaan otteeseen sitä on passeja haettu aiemminkin.

Huh. Nyt enää muutama hankinta, bikinit, kesävaatetta pojille ja kengät sekä matkalaukut. Sitten olis tavarat kasassa ja kodin järjestelyt vois alkaa. Ja matkajännitys.