Ehkä historian kivuliain toimenpide

Onnistuneesti taas yksi kohdunsisäinen verensiirto takana ja vauvan hemoglobiini nousi kivasti 97:stä 133:n. Yksi siirto vielä kahden viikon päästä ja siitä viikko niin pääsen tositoimiin eli synnytys käynnistetään suunnitellusti kolmen viikon kuluttua.

Mutta tänään IU-siirto ei todellakaan ollut mitään herkkua vaan ajattelin jo että kuolen. Koska mitään puudutuksia ja kivunlievitystä ei saa niin kaiken valitettavasti tuntee ja hyvin tunteekin. Tänään vauvan asento ei ollut kovinkaan hyvä ja napanuora jäi epäedulliseen paikkaan. Neulalla jouduttiin menemään läpi tosi reunasta ja viistosti. Napasuoneen ei meinattu kunnolla osua ja neulaa käännettiin ja väänneltiin tuskallisen kauan ennen kuin tärppäsi. Verinäyte saatiin viimein ja tankkaus aloitettiin ja vieläkin piti jaksaa paikoillaan lähes hengittämättä. 

Kun toimenpide oli ohi, synnytyssali oli kuin hieman liioitellusti raa'an murhan rikospaikka. Verta oli lääkäreiden vaatteissa. Verta oli peitoilla. Verta oli lattialla ja sitä oli suurena ruiskeena seinällä ja pöydillä. Kun sen näki, olisi voinut kuvitella, että verta olisi roiskunut paljonkin, mutta yllättävän pieni määräkin saa aikaan aikamoisen sotkun.

Joka tapauksessa ihana olla taas kotona, kaikki on ohi taas hetkeksi. Ja nyt voi oikeasti asennoitua siihen että kolmen viikon päästä meillä on vauva! <3

Casperin vuosi kuvina

Lauantain laatuaikaa

Tänä aamuna aurinko paistoi ja maa oli valkoinen. Oli niin kaunista. Meidät on kutsuttu tänään syntymäpäiville, joten muuta ei olekaan suunniteltu tälle päivälle. Aamupalan jälkeen kömmin väsyneenä takaisin peiton alle lämpimään ja yksi toisensa jokainen lapsista seurasi myös. Lapset hieman paremmin levänneenä pelasivat kukin omia koneitaan, kirjainten ja numeroiden opettelua, kun minä ummistin silmäni syvällä peiton uumenissa.

 Vielä ehtii levätä vähän ja sitten ihana kolmen bussin matka synttäreille. Julkiset on käteviä, mutta yhteydet näin viikonloppuisin eivät ole aina parhaat....

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Vaikka raskaus vasta lähenee loppuaan ja vauva-arki neljän lapsen kanssa häämöttää, sitä alkaa ihan huomaamattaan jo tässä vaiheessa suunnitella matkaa takaisin Gambiaan. 

Kuten viime kerrallakin, usean kuukauden matka lasten kanssa vaatii aika tavalla suunnittelua ja valmistelua. Pitää ostaa kattava matka-apteekki, sopivaa kesävaatetta, kunnon kengät, uudet uimalasit, passit ja hammasharjat. Niillä pärjää jo pitkälle, mutta usealle hengelle hankintoja on paljon. Ja sitten on vielä se vauva. 

Gambiasta onneksi saa hyvin vaippoja, vauvatarvikkeita ja vauvamössöjä, joten matkalaukkuja ei tarvitse täyttää monen kuukauden vauvanruokatarvikkeilla tai vastaavalla. Pitää vaan muistaa ne vauvan ja muidenkin omat tärkeät lelut, unirätit, unilelut ja sen semmoiset. 

Matka itsessään on jo jotain mitä tarvitsee miettiä kunnolla. Yksi aikuinen, neljä lasta. Kuka kantaa ja kenet? Pistetään äiti rattaisiin ja lapset työntää yhdessä. 

Koska Alicia täyttää kaksi vasta helmikuussa, siihen saakka ainakin on odotettava lähtöä, sillä yksikään lentoyhtiö ei anna omaa paikkaa alle kaksivuotiaalle eikä yksi aikuinen voi pitää sylissä kahta lasta. 

Haasteellinen pulma matkustushaluiselle kaksosten vanhemmalle.

Todennäköisesti homma menee näin: vauva rintareppuun ja Alicia matkarattaisiin ja pojathan on jo niin isoja ja reippaita, että kävelevät itse laukkuinensa. Kuulostaa helpolta ja simppeliltä, eikö. Ei siis hätä päivää. (Jos kaikki vaan meniskin niin ihanasti ettei kukaan kiukuttelis koko pitkän matkan aikana kertaakaan) 

Mutta todennäköisesti se menee myös näin: jossain vaiheessa Alicia saa affektikohtausten kun ei saa tahtoaan läpi ja itkee itsensä tajuttomaksi. Casper myös mitä todennäköisemmin jossain vaiheessa vähintäänkin kerran heittäytyy lattialle ja huutaa ettei mee mihinkään eikä tee mitään ja ihan vaan sen takia, että on kiva vähän koetella äitiä.

No mutta, näihin asioihin on hyvä totutella jo hyvissä ajoin niin voi sitten yllättyä positiivisesti kun kaikki meneekin yhtä hyvin kun paluumatka Gambiasta!

Vihdoinkin

Tänään vihdoin saatiin aikaiseksi jo monta päivää roikkunut projekti, metsäretken saaliista tehty kollaasi.

Tänään piti käydä iltapäivällä lääkärissä ja aamulla ajattelin, että nyt kerrankin on ennen lähtöä hyvin aikaa askarteluun. Kuitenkin vähän sen jälkeen kun otimme kaikki metsästä kerätyt aarteet, liimat ja pahvit esiin niin tuli soitto naistenklinikalta, että pitäisi mennä kiireesti ennen yhtätoista lääkärin tutkimukseen. Onneksi lastenhoito järjestyi nopeasti muuttuneella aikataululla ja pääsin lähtemään puolen tunnin päästä soitosta.

Jännityksestä huolimatta kaikki oli onneksi hyvin ja seuraava IU-siirto tehdään aiemmin sovitun aikataulun mukaan ensi viikolla, tarvetta aikaistaa siirtoa ei siis ollut. Vauvan painoarvio oli tänään 1859g joten vauva on kasvanut hyvin. 

Lääkäristä tulon jälkeen jäätiin lasten ja naapurien kanssa ulkoilemaan ja Oliver sai epäkunnossa olleen pyörän viimein käyttöön ja apupyörätkin otettiin pois. En olisi ikinä uskonut, mutta niin sitä voi vaan lapsi oppia ajamaan pyörällä ilman harjoittelua. Oliver ajoi kaverinsa kanssa hurjaa vauhtia ympäri pihaa eikä kaatunut kertaakaan! Taas on äiti lapsestaan ylpeä!

Kotiin tulon jälkeen oli pakko jatkaa askartelua. Kollaasiin oli ehditty kaikki sommitella, mutta ne piti vielä saada liimattua, jotta ruokapöytään päästiin ruokailemaankin. Hienot niistä tuli kuitenkin! 

Myöhemmin kollaaseja on tarkoitus jatkaa vielä sen verran, että niihin tulee muutama värikäs lehti lisää ja molemmat saavat itsetehdyt kehykset. Myös taustan valkoinen väri on tarkoitus peittää. 

Askartelua on siis taas luvassa lapsille kun aikaa ja innostusta riittää. 

Sillon kun Casper oli vauva ja Oliver vasta vähän reilu vuoden ikäinen, olin todellinen tehokone. Casper huusi melkein non-stoppina yötäpäivää ensimmäiset kahdeksan kuukautta, pojat ei nukkunu päikkäreitä samaan aikaan ja Casper heräsi öisinkin tunnin välein. 

Silloinkin olin lasten kanssa yksin. Koti oli aina järjestyksessä, kestitsin ystäviä, kävimme kylässä ja vauvakinossa,kerhoissa ja avoimessa päiväkodissa. Leivoin, tein ruokaa, pesin pyykkiä, vaihdoin kausittain verhoja. Maalattiin, askarreltiin, retkeiltiin ja käytiin milloin missäkin museoissa ja tapahtumissa. 

Halua olis vieläkin tehdä kaikkea mahdollista ja mahdotonta maan ja taivaan väliltä, mutta mistä saisin ostettua lisää tunteja päivään? Ainoa asia, jonka suhteen olen oppinut lasten myötä joustamaan, on kodin epäjärjestys. Likaa en siedä edelleenkään, vaikka nyt olosuhteiden pakosta välillä on pakko laistaa täydellisestä viikkosiivouksesta ja ummistaa silmiä muutenkin, mutta muuten tavarat voivat välillä lojua väärissä paikoissa ja kasoissa ilman että menetän yöuniani. 

Hyvin onkin uni maistunut viime aikoina, huomaa että alkaa olla viimeiset viikot meneillään. Nyt täytyykin nauttia kun saa vielä nukkua yöt rauhassa, sillä en voi ehkä luottaa siihen, että kaksi lasta peräkkäin nukkuis yönsä hyvin. 

Olkoon siis kämppä sekaisin ja kerääntyköön hommat välillä. Elämässä on paljon muutakin!

Potkulautaonnettomuus

Niin. Kerta se on ensimmäinenkin. 

Eilen mentiin vähän liian lujaa ja tänään Casper näyttää siltä kuin botoxit olis pikkasen epäonnistunut. Ylähuuli on muikeana ja ien sininen. Toinen etuhammas oli loukattu aikaisemmin ja sitä koristaa paikka, no nyt heiluu toinenkin. Onneksi ei paljoa. Todennäköisesti se asettuu pian itsestään eikö sille tarvitse tehdä mitään. Toivossa on hyvä elää, eikö.

Tänään oli kuitenkin taas ihan hyvä päivä. Järjestin lauantaina ystäville PartyLite kutsut ja niiden jälkeen istuttiin vähän iltaa tässä kotona viinien ja juustojen merkeissä ja sitten lähdettiin vielä Helsingin yöhön. Le Bonk tuli tutuksi eikä voi sanoa, että mitään hyvää kuvaa siitä paikasta olisi saanut. En välttämättä uudestaan menisi. Sieltä vaihdettiin sitten Tigeriin ja ainakin musiikki oli selvästi parempaa ja mieluisampaa. Parasta oli kuitenkin seura, ei käynyt aika pitkäksi ja tämäkin mamma jaksoi masunsa kanssa bilettää alusta loppuun täysillä ;)

Aamuneljän jälkeen grillin kautta kotiin. 

Viideltä nukkuu ja lapset herätti seiskan jälkeen. Väsy tuli vasta tänään, mutta onneksi heräsin silti aamulla tarpeeksi aikaisin viemään pojat kerhoon vaikka olinkin unohtanut laittaa herätyksen. Kahdessa ja puolessa tunnissa ehdin hoitaa vähän asioita ja sitten kotiin ja päiväkahville, joka todella tuli tarpeeseen. 

Iltapäivällä ulkoiltiin lasten kanssa ja sain Casperinkin ylipuhuttua potkulautailemaan vaikka vähän meinasi kammottaa. En toivo mitään traumoja onnettomuuksista, joten pyörille vaan uudestaan ja hyvinhän se sitten sujuikin.

Oliver puolestaa treenasi rullaluistimilla ja se vasta hienosti sujuikin. Poika vetää jo aika kovaa vauhtia ja pitkiä matkoja. Vain muutaman kerran mentiin pyllylleen. 

Huomenna perhekerhoillaan ja keskiviikkona olis taas käytävä lääkärissä ktg:ssä ja virtausmittauksissa. 

Syksyistä meininkiä

Syksyaskartelu

Ruumis rampana,miksei mielikin

Eilisen operaation jälkeen toinen pistoskohta oli hyvin hellänä. Kaiken lisäksi oli erittäin hyvin havaittavissa veritankkauksen vaikutus, sillä muutenkin supervilkas vauva oli eilen illalla entistäkin vilkkaampi ja kohdisti paljon potkuja juuri pistoskohtaan...

Tänään masu tuntuu jo lähes normaalilta,mutta rennosti pitäisi silti ottaa ettei mikään menisi pieleen. 

Tuntuu olo vähän rammalta ja kun kotia katsoo ympäriinsä niin toivoo, että mielikin olisi vähän väsyneempi,ettei ärsyttäis niin paljoa. 

Joka nurkassa on joku kasa. tärkeät paperit ja mainokset läpikäymättä samassa pinossa, viikattuja pyykkejä kaappiin matkalla,puhtaita viikaamattomia pyykkejä iso kasa, lasten leluja siellä täällä, vähän tiskiä, roskapussikin pitäisi kiikuttaa ulos ja täällä nyt hommat vähän kasaantuu. 

Jospas sitä sitten huomenna olis toooosi energinen ja pistäis kaiken kuntoon, sillä minullapas onkin vaihteeksi omat ohjelmat viikonlopuksi! Olen kutsunut ystävät kylään PartyLiten ja pikkujoulujen merkeissä ja lasten nukkumaanmenoaikaan olisi tarkoitus hipsiä aloittamaan iltaa Helsingin yöelämässä. 

Sekasorto ärsyttää nyt, joten parempi ummistaa silmät hetkeksi päikkärien parissa. Huomenna katse viikonloppuun ja jos sää sallii niin päivällä lasten kanssa metsäretkelle! Ja sitten syysaskarteluja. 

Loppu hyvin,kaikki hyvin

Monessakin asiassa. Ennen kaikkea on ihana fiilis kun siirto meni hyvin ja vauvan hemoglobiini nousi reippaasti 85:sta 138:n ja seuraava siirto kaavailtiin vasta 15 päivän päähän. 

Nyt masu on vähän hellänä, mutta toivottavasti huomenna jo suht normaalintuntuinen.

Toimenpiteenä IU-siirto meni kaiketi lähes oppikirjojen mukaan alkutilanteesta huolimatta. Ensi vauvan asento oli tosi epäsuotuisa siirtoa ajatellen eli selkä eteenpäin ja napanuora selän ja istukan välissä, neulan ulottumattomissa. Siinä sitten käännettiin ja väännettiin vähän äitiä ja vauvaakin ja vaikka asento ei edelleenkään ollut ihan parhain mahdollinen, laitettiin nukutusaine vauvalle ja ennen vaikutuksen täyttä tehoa yritettiin vielä vähän muuttaa vauvan asentoa. Toivottiin parasta ja pelättiin pahinta ja lopulta lääkärit saivat muutaman millin "kolon" ja reitin vatsanpeitteiden läpi, jalan ohi napasuoneen.

Kun punktioneula saatiin suoneen, otettiin sieltä ensin pieni verinäyte hemoglobiinin mittausta varten ja sitten tankattiin eilen luovutuksella saadut punasolut. Lähtötilanne oli hb 85 ja kaiken kaikkiaan verta tankattiin 50ml. Lopuksi otettiin vielä uusi näyte mittausta varten ja onneksi hb nousi hyvin 138:n. 

Toimenpidettä ennen siirron suorittanut lääkäri muistutti vielä: " muistatkin varmaan,hengitä, mut älä hengitä".

Selkeetä ja helppoa, eikö? IU-siirron kaltaisessa toimenpiteessä sitä haluaa olla mahdollisimman paljon avuksi lääkäreille eli yrittää olla yhtään hankaloittamatta muutenkin vaikeaa operaatiota. Yritin siis ohjeidenkin mukaan hengittää mahdollisimman vähän, pienellä liikkeellä, mutta loppua kohden se kävi hankalammaksi ja hankalammaksi ja melkein mahdottomaksi. Olisi tehnyt mieli vetää henkeä pitkään ja hartaasti, mutta tankkausta oli jäljellä enää 5ml ja sain kätilön silityksen päähän, joten tsemppasin ja se oli ohi. 

Nyt taas kaksi reikää vatsassa rikkaampana olen kiitollinen! Ennen kaikkea sille luovuttajalle, joka on eilen SPR:n pyynnöstä käynyt sopivana luovuttajana luovuttamassa verta meidän vauvalle ja toiseksi näille taitaville ja ammattitaitoiselle lääkäreille, joiden ansiosta meidänkin odotus voi vielä jatkua. 

Hyvä olla taas kotona ja voin vaan sanoa, että olen niin ylpeä omista lapsistani:

"Jos et äiti jaksa huomenna laittaa ruokaa, niin voit levätä ja me tehdään" <3

Kohta se alkaa

Pitäkää meille peukkuja!

Jännittää

Hermostuttaa, kauhistuttaa,pian iskee paniikki! 

Ei ihan onneks kuitenkaan vaikka ensimmäinen pitääkin paikkaansa; jännittää. Se huominen. 

Tänä iltana pitää tankata hyvin, seuraavan kerran saa syödä vasta kun puudutusaineet lakkaa vaikuttamasta vauvaan ja sydänäänissä alkaa olla normaalia vaihtelua. Eli huomenna iltapäivällä. 

Lapsille tulee huomenna hoitaja kotiin, pitkä päivä kaikilla edessä, mutta onneksi lapset on niin reippaita. Oikeastaan lapset odottaa jo vähän innolla että pääsee taas hoitajalle esittelemään kaikki omat lelut ja jutut ja kuinka voi olla reippaana apulaisena. 

Kun jouduin käymään päivystyksessä, lapsilla oli selvästi myös huoli, että onkohan kaikki vauvalla ja äidillä hyvin. Ilta yökylässä meni vähän kapinoiden ja mieltä osoittaen ja samoin seuraavana päivänä oli vielä semmoinen meininki, että ulapalla olisi ollut, jossei huolesta olisi osannut lasten kanssa keskustella. Kummasti helpottaa lasten kanssa vaikeidenkin tunteiden nimeäminen. Ihan kuin mitään huolta ei olisi ollutkaan kun osasin kysyä, sekö mielessä kaihersi. Halit äidille ja hymy päälle, kaikki hyvin.

Tällä kertaa äidin lähtöön sairaalaan on osattu varautua eikä varsinaista huolen aihetta ole, joten ilmapiiri on vähän erilainen. Toivottavasti kotona sujuu myös hyvin. 

Uncle Musa hoitaa

Täällä sitä taas maataan,päivystyksessä sydänkäyrässä. Tulee taas naistenklinikan henkilökunta tutuksi. 

Vauvalla kaikki hyvin ja itsellä myös, tää on nyt vaan seurantaa ennen ensimmäistä IU-siirtoa. Tiistai-aamuna siihen toimenpiteeseen, toivottavasti kaikki menee yhtä hyvin kuin vajaa kaksi vuotta sitten Aliciaa odotellessa!

Mieheni veli sattui juuri sopivasti tulemaan eilen Suomeen katsomaan meitä, pääsi mies heti hommiin. Lapset on siis sedän hellässä huomassa kun äiti käy lääkärissä,vähän laatuaikaa sedän kanssa! 

Kotona odottaa myöhemmin vielä kasa kotihommia,jotka on hyvä hoitaa alta pois ennen tiistaita. Verensiirrossa on (pieni) riski, että lapsivedet menee, koska neulalla mennään kalvojen läpi. Joten pelaan varman päälle enkä aio tehdä mitään välttämättömän lisäksi tiistai iltana enkä keskiviikkonakaan. Aiemman kokemuksen perusteella ei varmaan mieli edes tekisikään, sillä toimenpide on äidille aika kivulias kun mitään puudutteita ei voi antaa ja olo sen jälkeen on vähän normaalista poikkeava. 

Tiistaita odotellen nautin vielä tästä ja huomisesta ilman huolen häivää!

Lääkärissä

"Sit ku mä äiti oon isompi ja sä oot vanha ja tuut bussiin kärryn kanssa, niin mä äiti ainakin ootan et sä pääset rauhassa kyytiin enkä laita noita ovia kiinni kun oot välissä". Kiitos rakas lapseni, kun olet niin ajattelevainen!

Tänään taas reissattu bussilla muutamaankin otteeseen, sillä käytiin lasten kanssa Naistenklinikalla tarkastamassa vauvan vointia. Ja Oliverin suunnitelmista tulevaisuuden varalle päätellen lapset ovat muutaman kerran todistaneet kuinka bussikuskit kiireissään laittavat hyvinkin usein takaovia kiinni ennen kuin kaikki matkustajat ovat sisällä tai ulkona.

Meillä on ollut aika rankat pari päivää. Tiistai-aamuna sain soitollla vahvistuksen uudesta lääkäriajasta Naistenklinikalle, erikoislääkärin vastaanotto torstaille. Aamulla oltiin käyty kirjaston satutunnilla lasten kanssa ja pihalla leikkimässä ja molempien poikien vuosittaiset neuvolakäynnit oli sovittu iltapäivälle. Neuvolassa ehdin hyvin istuskella kun pojat vuoronperään kävivät neuvolatädin juttusilla ja havahduin ettei vauva ole koko päivänä liikkunut ollenkaan. Normaalisti vauva on hyvin vilkas pitkin päivää, mutta nyt ei liikkeen liikettä vaikka olin syönyt hyvin ja yritin herätellä vauvaa tökkimällä vatsaa molemmin puolin. Pyysin,kun neuvolassa  kerran oltiin, että sykkeet kuunneltaisiin. Syketaso hyvä ja yksi potku anturaan.

Kotona jäin odottelemaan lisää liikettä, mutta oikein mitään ei kuulunut. Söin levyllisen suklaata kuin leipää, mutta ei auttanut. Päätin lähteä päivystykseen ja onneksi ystävä yläkerrasta suostui ottamaan rakkaat tasavilllit luokseen yökylään omien lastensa lisäksi. Lapset mitä ilmeisimmin vaistosivat äidin huolen sillä aika levoton ilta oli ennen kuin luovuttivat ja nukahtivat vaikka muuten kaikki hyvin. 

Pääsin päivystykseen vasta yhdeksän maissa illalla ja siellä onneksi samantien tutkimuksiin. Sydänkäyrään, ultraan, taas käyrään ja uudestaan toisen lääkärin ultraan. Päivystävät lääkärit eivät oikein osanneet virtauksia mitata, mutta koska vauva alkoi lopulta melskata oikein koko päivän edestä niin lähdin parin tunnin jälkeen kotiin hyvillä mielin. Kaikki hyvin, vauva voi hyvin.

No ei se IHAN niin tainnut mennäkään. Sillä kun tänään kävin erikoislääkärin vastaanotolla, ei mennyt kauan kun lääkäri sanoi,ja itsekin tiesin, että nyt on virtaukset nousussa. Tarpeellinen tutkimus, pieni pätkä käyrää, labraan ja nyt odotellaan huomiseen puhelinsoittoa Naistenklinikalta. Lääkäri päätti, että ensimmäinen IU-siirto eli kohdunsisäinen verensiirto vauvalle tehdään ensi viikolla mahdollisimman pian. 

Toivottavasti joku IHANA ihminen pääsee pyynnöstä luovuttamaan vauvallemme verta, että saadaan siirto tehtyä mahdollisimman pian! 

Rakkaat ihmiset, luovuttakaa verta! Sillä oikeasti pelastetaan pieniä ja suuria!