Heikko hetki

Mitä seuraa siitä kun vastuuntuntoinen ja vähän perfektionismiin taipuvainen äiti jää yksin lasten kanssa? Noooh, ainakin kasapäin lahjoja jouluna. Sekä täysi joulupöytä,siisti koti ja mukavaa puuhastelua.

Joulu on aina ollut vuoden kohokohta ja haluan vielä jonakin päivänä sen täydellisen joulun. Koko perheen kokoon,hyvää ruokaa ja herkkuja riittämiin sekä mieleisiä ja toivottuja lahjoja kaikille. 

Tänä jouluna tuntui vähän siltä, että sitä isän poissaoloa yritti jotenkin korvata lahjoilla,jotta olisi sitten mahdollisimman paljon puuhaa ja kerrottavaa papalle ja tulisi vähemmän mietittyä sitä ettei papa ole kotona Suomessa vaan kotona Gambiassa. Meni ehkä vähän överiksi,muttei kerrota kenellekään.

Uuteen vuoteen on vain kaksi päivää ja sitä käy mielessään oman elämän osalta kaikkea sitä mitä tämä vuosi on ollut. Väkisinkin miettii myös tulevaa vuotta ja kaavailee mielessään minkälaisen siitä haluaisi tulevan. 

En oikeastaan toivo muuta kuin että pääsisimme mahdollisimman pian takaisin Gambiaan ja voisimme olla siellä sadekauden alkuun, viettää kesän Suomessa ja palata taas takaisin. Ensi joulun haluaisin ehkä viettää rannalla,koristella palmupuun, juoda Baobab mehua ja syödä domodaa joulupäivänä. Käydä elävien sukulaisten (Gambiassa miehen sukulaisten tietenkin) luona kylässä,nauraa, syödä yhdessä ja nauttia omasta rakkaasta perheestä.

Aina ei voi itsekään käsittää kuinka paljon voi toista ikävöidä, kuinka paljon ikävöin miestäni ja kuinka paljon lapset ikävöivät isäänsä. Näin illan tullen lasten ollessa nukkumassa tunteet nousee kuitenkin pintaan ja tippa silmäkulmaan. Päivällä yrittää pysyä selväjärkisenä, mutta illan tullen on pakko olla hetken heikko.

Nyt alkaa se heikko hetki.

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Vuodenvaihde ja kokonaan uusi vuosi lähestyy ja nyt on oikeasti alettu jo asennoitua Gambiaan paluuseen.

Asioita on miljoona mielessä ja on pakko tehdä listaa jo nyt, ettei vielä iske paniikki kaiken päivittäisen kanssa ja sitten viime tingassa. Passit,rokotukset,lennot,lääkkeet,unikaverit ja muut tärkeät ja liuta muuta muistettavaa.

Ihan vielä ei voi lentoja varailla,haaveilla vaan, sillä Oscarin vointia ja hemoglobiinin tilaa täytyy seurailla ainakin kolmen kuukauden ikään eikä vielä voi arvailla koska meille näytetään vihreää valoa lähtemisen suhteen. Nyt tosin näyttää hyvältä, hemoglobiini on alhainen muttei ole lähiaikoina laskenut juurikaan ja poika kasvaa ihan silmissä ja voi muutenkin hyvin.

Tänään siis tein sen. Listan asioista ja tavaroista, joita täytyy muistaa hoitaa ennen Gambiaan paluuta ja ottaa mukaan. Huomio, me palataan Gambiaan eikä vaan mennä. Ollaan siis jo ihan paikallisia. No ei vainkaan. 

Ennen lapsia, olin käynyt Gambiassa neljä kertaa ja luulin monen asian menevän eri tavalla kuin sitten todellisuudessa. Varsinkin nyt kun siellä on vietetty pienten lasten kanssa useampia kuukausia ja uusi vauva on vasta niin pieni, huomaan monia asioita ja  tavaroita, joista en halua luopua. Vaikka juuri sen materian pois jättämisen piti olla yksi Gambiaan lähdön kohokohdista. Tällä kertaa aion viedä mukanani perunansurvoimen, jotta voin tehdä kunnolla perunamuusia kaiken riisin ohella, ja tää on uskokaa pois,tää on tosi tärkeää. Tän asian tärkeyttä voi valottaa vähän se,että Gambiasta kotiutumisen jälkeen olen laittanut riisiä ruuaksi vain ja ainoastaan kolme kertaa. (Elokuusta joulukuuhun)

No muut jutut,joista en ihan hevillä luovu, liittyy enemmän tai vähemmän lasten oppimiseen ja terveyteen. Xylitol on Gambiassa lähes tuntematon asia ja purkkaa kuljettaisin matkalaukullisen jos voisin. Vitamiineja ihan varmasti tarpeeksi ja ensiaputarvikkeet ihan joka vaivaan, johon voi avun keksiä. Uiminen on kivaa,mutta joskus on kiva tehdä muutakin, ainakin jos äiti ei jaksa joka hetki pitää huolta siitä ettei joku lapsista huku. Tehtäväkirjoja siis, useampia, värityskirjoja ja lehtiöitä omia juttuja varten,satukirjoja ja suomalaisia lastenohjelmia ja musiikkia. Vähän harmittaa,ettei samanlaista materiaalia juurikaan ole sitten myös lasten isän kielellä wollofiksi, satuja ja puuhaa,äänitettyä musiikkia ja lastenohjelmia. Siinä olisi kulttuuriperintöprojektia jollekin, pitäisihän Suomessa asuvien gambialaisten lastenkin saada oma osansa omasta kulttuuristaan, ei jokainen perhe voi joka vuosi matkustaa Gambiaan edes viikoksi tai pariksi, onnekkaita ovat ketkä voivat.

Haaveilu jatkuu ja tää mamma haaveilee jo kolmatta yötä kunnon unista. Eilen taisin päästä nukkuu ekaa kertaa vähän neljän jälkeen aamulla ja nytkin ollaan jo aamua kohden hyvän matkaa...

Huomenna edessä pirtsakka siivouspäivä. Onneksi pojat lupas, että huomisesta tulee hyvä päivä. Tänään oltiin vähän tuhmia ja äiti vähän suutahti. Ihan vähän vaan. ( ihana joulu kun on omasta tahdosta oltu kodin vankeina aatosta lähtien,ihan nyt vasta tänään tais kaikki saada tarpeekseen tästä kokopäiväisestä sisäilystä) 

Sitä odotankin eniten Gambialta,sitä ulkona olemisen ja ulos lähtemisen helppoutta. Aamen.

Joulunajan tunnelmia

Matkalla Jorviin

Huomenna on joulu. Tuntuu uskomattomalta. Pimeää, märkää ja ei edelleenkään lunta. Ei hippustakaan.

Kello on vähän yli seitsemän aamulla ja me ollaan lasten kanssa jo bussissa hyvän matkaa kohti Jorvin sairaalaa. Vauvan hemoglobiini on ollut edelleen laskussa ja nyt pitää tankkaus tehdä ellei ihmeitä ole tapahtunut sitten viimeisten verikokeiden viime tiistailta.

Pidetään lippu kuitenkin korkealla ja voihan olla että joululahjaksi päästään tänään kotiin ihan ihmisten ajoissa.

Astetta lähempänä

Jokavuotinen kohokohta on pian! Kun odotan joulua, olen kuin lapsi karkkikaupassa, ihan yhtä innoissaan. Vähintäänkin!

Tänään haettiin kuusi ja kukkia ja jouluntuoksu tuli kotiin! Odotan että pääsen vielä leipomaan jouluherkkuja tänään ja huomennakin. Lahjat on paketissa lähes viimeistä myöten ja joulutunnelma on kohdillaan jos unohtaa sen ettei ulkona ole hippustakaan lunta.

En luovu toivosta, vielä ehtii ennen tiistaita. Onhan se mahdollista että tänäkin vuonna lumi antaisi odottaa itseään aattoaamuun saakka. 

Joulunodotus

Vatsataudista selvittiin ja sen jälkeen on valmisteltu joulua ja luotu tunnelmaa tavalla jos toisella joka päivä. 

Taatelirahkaa, glögiä ja haleja, joulusimaa, joululauluja ja -juhlia, yhdessä puuhailua, leipomista ja pipareiden koristelua, torttuja ja kortteja, lahjojen paketointia,ostoksia ja tottujen tiirailua, koristeita ja lahjatoiveita. Niistä on meidän joulunodotus tehty.

Juhlapäivä, vaikka ilme onkin hiukan tuima. Sitten oli parempi kun pääsi äidiltä livahtamaan ja poikien esitykseen osaa ottamaan.

Pikkuveikka ja isoveikka.

Taiteilija itse ja kädentyöt näytillä. Mustekala.

Vähän vois matsia ottaa.

Poikien iltapäiväaskartelut.

Tyttöjen tuunaukset. Kyllä nyt kelpaa pitää pantaa päässä, ettei aina olis niin peikonpoikanen ;)

Vähän jotain kivaa jota ei malttanut pakettiin kietaista. Me&i

Autoin äitiä koristelemaan kuusen. 

Lähiömatkailua.

Tonttuilua...

Ja lisää tonttuilua...

Ja vielä vähän

lisää!

Ylpeä ja reipas isoveli.

Äidin rakkaita!

Antamisen riemu, äiti sai Casperilta (ja Oliveriltakin) lahjan jo ennen aamupalaa.

Joulu on taas! Ihanaa! Vuoden paras juhla! Pitkä joulunvietto on nyt alkanut! Ihan virallisesti! ;)

Miten yksi vanhempi riittää...

...kun talossa on neljä alle kuusivuotiasta lasta, joista yksi on vajaa neliviikkoinen vauva, toinen vajaa kaksivuotias vatsatautinen, kolmas kovapäinen uhmaaja ja neljäskin alkaa uhkaavasti lähestyä toista uhmakauttaan?

Nyt tiedän tähänkin vastauksen. Ihan hyvin. 

Sunnuntaina saatiin kuulla,että vauvan hb oli laskenut ja meidät pyydettiin verensiirtoa varten Jorviin maanantai-aamuna luvattoman aikaisin. Illalla Alician nukkumaanmeno venähti ja piti vielä laittaa kamat valmiiksi seuraavaa päivää varten. Yöunet jäi siis tosi vähälle mutta ei niin vähälle kun maanantai-tiistai välisenä yönä. Alicia nimittäin taisi napata yhden jos toisenkin pöpön mukaansa sairaalasta ja yöllä se alkoi. Oksentelu. Noin seitsemän tai jotain kertaa sinä yönä. Aamulla sama jatkui ja jatkuikin pitkälle iltapäivään. Yöllä sain yösyötöiltä ja oksennusten siistimiseltä nukuttua kokonaisen tunnin. Tai no se oli jo aamukuuden jälkeen kun katsoin viimeisen kerran kelloa ja painoin pääni tyynyyn. Isommat lapset herätti sitten ennen kahdeksaa.

 

Tauti oli ensimmäinen laatuaan Alicialla eikö ämpäriin oksentaminen oikein tuntunut pienen mielestä kivalta. Mukavampi oli oksentaa äidin päälle,ainakin joka toinen kerta, ja joka toinen kerta sitten sohvalle tai ihan mihin vaan mikä on vaikeampi siivota ja pestä kun lattia tai se ämpäri. 

Oscar on onneksi tyytyväinen vauva eikä vaadi syliä joka hetki. Alicia kaipasi viereensä koko päivän,pyykit sain välillä ripustaa ja laittaa uuden koneellisen pyörimään. Iltapäivällä sain Alician nukkumaan Halunallejen avulla ja pääsin tekemään muulle poppoolle lounasta. Vähän myöhäisempi lounas, mutta niin oli aamiainenkin. Lapsilla on tapana ottaa kuivia muroja aamulastenohjelmien seuraan ja syödä sitten aamupala äidin kanssa kun äiti heräilee ensin rauhassa. Muuten päivä meni ihan kivasti,pojat leikkivät kaikenlaisia leikkejä vaihteeksi ihan sovussa, katsoivat yhden lasten elokuvan ja iltapäivällä kävivät kaverin kanssa ulkona leikkimässä.

Olisi luullut, että olisin ollut ihan koomassa koko päivän, mutta enpäs ollutkaan. Kai se menee niin,että sitä repeää joka suuntaan kun on pakko, mutta ihan hyvä mieli kaikesta huolimatta. Pesin eilen seitsemän koneellista pyykkiä, oli pakko, sen verran sitä yrjöpyykkiä tuli pitkin päivää. 

Illalla vielä innostuin järjestelemään poikien huonetta ja siirsin sinne lipaston toisesta huoneesta ja leluja paikoilleen. Aliciakin kun malttoi ja jaksoin vähän leikkiä. Illall ruokakin jo vähän maistui ja pysyi sisällä, aiemmin kun ei vesikään. 

Illalla kaikki lapset meni nätisti nukkumaan ja ajoissa ja sitä sitten itse innostui vielä nauttimaan omasta ajasta. Pitkän ja kuuman suihkun jälkeen. Se olikin ensimmäinen kerta istua koko päivänä.

Seuraava yö nukuttiin hyvin ja sikeästi! Ja tää päivä menikin yhdessä hujauksessa. 

Kyllä näinä päivänä kuitenkin miettii, että nuorena jaksaa!!

Olipas viikonloppu

Itsenäisyyspäivä, se oli ja meni. Ei sitä meillä tullut tänä vuonna oikein juhlittua tai vietettyä mitenkään,ei ehditty. 

Oscar valvotti perjantain vastaisena yönä aika kiitettävästi ja itsenäisyyspäivän aamu alkoi silmät ristissä leipomispuuhilla. Naapurin lasten syntymäpäiväjuhlia juhlittiin lauantaina ja olin luvannut auttaa kakkujen tekemisessä. Aamulla leivottiin pohjat kahteen kakkuun ja kanelimuffineja ja sitten illalla kunnolla jäähtyneet pohjat osiin ja täytteitä väliin. Toiseen kakkuun vadelmaa ja valkosuklaata ja toiseen tummaa suklaata ja päärynää. 

Teen täytekakkuja vaan juhlapäivänä ja aina jotain erilaisin täyttein, tummasuklaa-päärynä kakku oli sen verran omaan makuun että siihen voisi kyllä lähteä helmikuussa jälleen kun juhlitaan Aliciaa.

Kakkujuttujen välissä eräs ystävä, Oscarin kummitäti,kävi poikansa kanssa kylässä ekaa kertaa sitten synnytyssairaalavisiitin. Glögiä ja suklaata. Edellisen päivän muffinitkin oli syöty aamukahvin kanssa leipomisen välissä joten kerrankos mentiin vähän kuivemmilla antimilla.

Lauantaina sitten päästiin maistelemaan kakkuja tyttöjen juhliin. Oltiin ensimmäistä kertaa jonkun luona kylässä yhdessä kaikkien lasten kanssa sitten Oscarin syntymän. Onneksi ei tarvinnut pidemmälle ehtiä kuin yläkertaan,muuten olisi aikataulu pettänyt pahemman kerran. Juhlat oli lasten mieleen ja vilskettä riitti iltaan saakka. Oscar taisi myös olla vähän ihmeissään, kun piti olla vähän hereillä normaaliin nukkuma-aikaan.

Labra kävi eilen aamulla,mutta hemoglobiini näyte ei onnistunutkaan. Bilirubiini oli kuitenkin edelleen laskussa ja sinivalo tultiin hakemaan tänään pois kokonaan, siihen siis tuskin enää Oscarkaan joutuu. Tänään iltapäivällä sinivaloa noudettaessa hemoglobiini saatiin mitattua ja sekin on laskemaan päin. Edelleen. Illalla tuomio huomisaamulle, punasolutankkaukseen kello 9. 

No ennen labroja ehdittiin käydä pulkkamäessä lasten kanssa ja aamulla touhuttiin paljon yhdessä. Järjesteltiin kirjat ja kirjahylly ja tehtiin appelsiiniriisiä. Illalla vielä mäenlaskun jälkeen tehtiin riisipiirakoita ja kyllähän ne tuli kaikki syötyä iltapalaksi munavoin kera. Nam!

Tänään onneksi nautittiin päivästä, huominen tulee olemaan erilainen. Herätys kello 5, jos tulee nukuttuakaan, lapset ja kamat kasaan ja parilla bussilla Jorviin. Siellä vierähtää monen monta tuntia ja sitten se onkin päivä jo pulkassa.

Zzzzz 

Rauhallista?

Tänään kävi kotisairaanhoito ottamassa näytteen ja kolmen sinivalovapaan päivän jälkeen bilirubiinin nousu ei ylittänyt valohoitorajaa vaan olikin pessimistiäidin yllätykseksi kääntynyt laskuun. Olin siis jälleen kerran varautunut siihen että tänään tuomio langetetaan labrojen jälkeen ja pieni mies joutuu taas sinivalon alle. Sain puhelun kauppamatkalla ja kävelin kotiin suupielet korvissa. 

Tosin ei labrat ihan pelkkää hyvääkään kertoneet vaan bilirubiinin lisäksi nyt myös hemoglobiini on laskusuuntainen.

Nyt varaudun henkisesti siis siihen että mahdollisesti lähiaikoina/-viikkoina joudutaan Oscarin kanssa punasolutankkaukseen. Vasta-aineet vaikuttavat vielä kuusi viikkoa vauvan syntymän jälkeen joten kuukauden verran olisi vielä jännättävää.

Nyt eletään kuitenkin tässä hetkessä. Voisi luulla,että meillä on rauhallista, nimittäin Oliver ja Casper tosiaan lähtivät eilen puolen päivän jälkeen mummilaan ja ovat siellä muutaman päivän. Eilen käytin heti tilaisuuden hyväksi ja kävin vähän tonttuilemassa. Vein Alician yläkertaan leikkimään ja hyppäsin Oscarin kanssa bussiin. Käytiin ostamassa muutamat joululahjat ja illalla vielä paketointia. 

Kotiin päästyä illalla imuroin ja pesin lattiat, iltatoimet ja iltapalat pienemmille lapsille ja sitten monta tuntia omaa aikaa ohjelmia katsellen.

Tänään olin vielä vahvasti siinä uskossa että bilirubiini olisi edelleen nousussa ja halusin kiirehtiä kauppaan ennen kuin tuomio luettaisiin. Varauduin ostoksin siis siihen että mahdollisesti taas muutamakin päivä olisi mennyt neljän seinän sisällä ilman mahdollisuutta lähteä ulos. No siihen onneksi tarvitse mennä mutta onpahan ruokaa ja paketoitavaa.

Kauppareissun jälkeen tein ruuan ja leivoin ihan syntisen hyviä kanelimuffineja.

Oscar nukkui rattaissa hyvin ja leipomisten ja maistelujen jälkeen ehdittiin hyvin maalatakin. Kuulostaa tosi auvoiselta mutta kieltämättä oltiin kyllä vähän hukassa,meinaan minä ja Alicia. Olen jo niin tottunut menoon ja melskeeseen että oli ihan outoa kun joku ei papattanut vieressä koko ajan. Ja Alicia ikävöi veljiä. Vaikka välillä riidelläänkin sisarusten kesken aikaslailla niin kyllä niistä veljistä on hyväksi kaveriksi. Eli kyllä Aliciakin teki kiukuttelulla ja huudolla aika selväksi että tää ei oo nyt ihan normaalitilanne. Ja nyt kun ei oo kaveria leikittämässä niin olis niin kiva tehdä kaikkea tuhmaa. Onneksi sain Alician suostuteltua edes vähän touhuilemaan tuhoilemisen sijaan :)

Niin ihana arki

Takana on nyt ensimmäinen viikko vauvan kanssa kotona. Sinivalosta Oscar on ollut nyt poissa kaksi päivää ja tänään ensimmäistä kertaa Oscarin syntymän jälkeen oli labravapaa-päivä eli pikkuista ei tarvinnut onneksi tänään pistää verinäytteen vuoksi. Huomenna verinäyte kuitenkin tarvitaan,jotta voidaan tarkistaa bilirubiinin suunta,vieläkö on nousussa ilman valoa vai joko valosta voisi luopua kokonaan. 

Kotona on ollut ihanaa,varsinkin nyt kun Oscaria on voinut huoleti pitää sylissä ja seurassa eikä ole tarvinnut syötön jälkeen kiireellä peitellä sinivaloon kaikenmaailman silmäsuojien kanssa. Oscar nukkuu vielä lähes koko päivän, on kaksi kertaa päivässä noin puolentoista tunnin verran valveilla. Seuraa tarkasti ja kuuntelee mitä ympärillä tapahtuu,on rauhallinen ja niin niin ihana. En tiedä voiko olla mahdollista,että kohtaisin joskus elämässä sellaisen päivän, että todella tuntuisi siltä,etten enää haluaisi saada lisää lapsia. Kerran alkanut vauvakuume ei näytä loppuvan ollenkaan ja rakkaus vaan kasvaa päivä päivältä sekä isompia että pienempiä lapsia kohtaan. 

Huomenna äidin isot pojat lähtee lomalle. Lomalle mummilaan. Sitten ollaan muutama päivä taas ihan ihmeissään, kolmistaan Alician ja Oscarin kanssa. Voi olla että eka päivä menee miettiessä mitä sitä oikein osaisikaan tehdä. 

Niin se aika vaan menee nopsaan ja lapset kasvaa ihan vaivihkaan. Vielä muutama päivä aikaisemmin en tiennyt että lapset koskaan lähtis mummilaan yksikseen, tai siis halusin aina uskoa että äidin tarvis aina olla mukana,mutta tässä sitä ollaan. Laukut on jo pakattuna eteisessä ja odottaa vaaria hakemaan.

Ja mikä ihan on varmaa niin aamun ensimmäinen kysymys kuuluu:" koska vaari tulee? Meneekö vielä kauan?"

Baby steps

Toissayö saatiin luvan kanssa viettää ilman sinivaloa, mutta takapakkia tuli samantien ja biliubiiniarvot nousivat heti. Seuraava päivä ja yö taas valohoitoa ja arvot laskuun. Tänään siis saatiin pikkuinen kullannuppu kokonaan pois valosta ja kauhunsekaisin tuntein odotan taas huomisen labran tuloksia, nouseeko bili taas?! Haluaisin jo niin Oscarin pois valosta ja syliteltäväksi. Myös isoveljet ja -sisko odottaa että pääsee lelukaaren alle köllimään pikkuveikan kanssa. Pikkuhiljaa kohti arkea ilman hoitoja.

Koko viikonloppu vietettiin neljän seinän sisällä ja tänään oli poikien kerhopäivä. Ihanaa, raitista ilmaa!!! Pieni happihyppely ja tauko valohoidosta teki todella hyvää ja odotan huomista jo innolla, että päästään ulos. Vähintäänkin labrassa on käytävä. Ja kaupassa. 

Huomenna aion olla myös reipas ja laittaa viimein Alician vauvakuvia tilaukseen. Paperikuvat voittaa digikuvat mennen tullen! Vaikka onhan se oma hommansa taas,valita kuvat ja laittaa jonkinlaiseen järjestykseen albumiin. Lopulta se on kuitenkin sen arvoista,on mukava katsella kuvia yhdessä lasten kanssa ja muistella vauva-aikoja ja tehtyä reissuja ja retkiä.

Tässä hetkessä parasta kuitenkin se, että tänään olemme saaneet pitää Oscaria sylissä enemmän kuin aiempina päivinä yhteensä. 

Eka yö

Se meni suurinpiirtein näin; Oscar heräsi. Alicia heräsi. Oscar söi. Alicia nukahti. Oscar nukahti. Oscar heräsi syömään. Alicia heräsi. Sitten taas uudestaan sama rundi.

Aamulla pojat kömpi kahdeksan jälkeen viereen ja Alicia siellä jo köllöttikin. Oscar herätti meidät sitten viimein juuri ennen yhdeksää. Pian sen jälkeen kotisairaanhoito kävi kotona mittaamassa vauvan painon ja ottamassa verinäytteen bilirubiiniarvon määrittämiseksi. Arvo ei ollut noussut ja ensi yö saadaan viettää ilman valoa! Edistystä! Myös paino oli noussut,joten poika syö hyvin.

Päivisin meillä on kotona niin paljon elämää etten varmaan selväjärkisenä selviäisi ilman itkuhälytintä. Vauvaa ei nimittäin tosiaankaan kuule keittiöön kaiken muun äänen yli. Keittiössä itkuhälytin kertoo pienenkin äänähdyksen vauvan huoneesta,joten voin hyvin keskittyä ruuanlaittoon,leivontaan ja pyykinpesuun sun muuhun kotihommaan eikä vauvaa tarvitse käydä kuuntelemassa oven takana vähän väliä.

Alicia on jotenkin niin herkkänä vauvalle. Jos Oscar vähänkään itkee, niin itkee Aliciakin. Kun vauva on tunninkin nukkunut pitää käydä Alician kanssa tarkistamassa että vauva on vielä tallessa. Ennen kuin Alicia malttoi käydä nukkumaankaan, piti antaa monen monta suukkoa ja silittää päätä ainakin kymmenen kertaa. Ja Alicia on niin hellä. Syliin kun saa niin Alicia ei tahtoisi antaa Oscaria enää takaisin. Mustasukkaisuudesta ei tietoakaan.

Kaiken kaikkiaan siis aivan mahtava päivä meillä eikä valittamisen sanaa. Nyt valtakunnassa rauha ja aivan mahtava fiilis!!

Pa-Osman Oscar Robert

Vauva on tänään seitsemän päivän ikäinen ja pääsi viimein kotiin. Islamilaisen perinteen mukaan seitsemän päivän kuluttua syntymästä vauva saa nimen. 

Mieheni järjesti tänään juhlat Gambiassa vauvan nimenannon kunniaksi. Juhlassa uhrattiin lammas, imamit rukoilivat vauvan ja perheen onneksi, syötiin ja seurusteltiin. Ja tietysti julkistettiin vauvan nimi. Pa-Osman Oscar Robert. Se on pienokaisemme nimi. Hänet nimettiin mieheni sisaren miehen mukaan. Paikalla juhlassa olivat ystävät,tuttavat ja perhe. 

Täällä Suomessa vauva saa oman juhlansa kun tästä vielä kasvaa ja vahvistuu ja pääsee hoidoista. Myöhemmin järjestämme myös kastetilaisuuden. Näin meillä.

Kun vauva syntyi, se oli suuri ilo ja onni miehelleni ja hänen perheelleen Gambiassa. Silloin oli ensimmäistä kertaa ihan todella rankkaa olla erossa. Tänään kun pääsimme vauvan kanssa kotiin ja lasten riemu oli jotain aivan ihanaa,mieli teki itkeä. Itkeä onnesta, ikävästä,helpotuksesta ja vielä kerran ikävästä. 

Kulunut viikko on ollut todella raskas, ei ainoastaan minulle ja vauvalle vaan myös muille lapsille. Viime viikon torstai-aamuna lähdin sairaalaan käynnistämään synnytystä. Vauva syntyi seuraavana aamuna. Vietin sairaalassa vielä kolme yötä vauvan luona ja palasin kotiin maanantaina. Seuraavat neljä päivää vietin edelleen pitkää päivää sairaalassa hoitamassa vauvaa, yhtenä päivänä isoveljetkin olivat mukana.

 Lapsilla monta hoitajaa ja äiti vain muutaman tunnin illalla kotona,sitten nukkumaan. Aamulla taas pikaheipat ja vauvalle maitoa viemään. Rankkaa. Äidillä ikävä vauvaa, lapsilla ikävä äitiä ja vauvaa, äidillä ikävä lapsia. Ikävä. Aina kun olemme olleet niin tiiviisti yhdessä.

Nyt olemme kotona ja huomenna ei tarvitse lähteä mihinkään. Voi olla ihan rauhassa kotona, tekemättä mitään muuta kuin olla vaan lasten kanssa.

Nyt alkaa todella tuntua siltä,että olen neljän lapsen äiti. Nyt minulla on kotona neljä ihanaa,upeaa,fantastista lasta,rakastan heitä niin suuresti enkä yhtäkään heistä vaihtaisi pois. (Vaikeimpina päivinä voisin naapuriin lainata,mutta ihan vaan vähäksi aikaa)

OLEN ONNELLINEN!

Arvatkaa vaan,nukunko hyvin tänään?

Vaatteet päälle melkein ekaa kertaa. Ikää tänään tasan viikko.

Kotiin lähdössä. Kuka on vähän innoissaan?!?

Taksimatka kotiin.

Monta....

....rakastavaa....

.....syliä!!! <3

Meidän poika <3

Ensimmäinen yö kotona.