Tietoja minusta

Oma kuva
Olen neljän lapsen äiti ja päätimme perheemme kanssa ottaa menolipun Gambiaan, mieheni kotimaahan, ja unohtaa paluusuunnitelmien teon kokonaan. Lähdemme siis katsomaan ja kokemaan minkälaista elämämme voisi olla Afrikan mantereella. Blogiin tulen kirjoittamaan matkavalmisteluista lähtien perheemme odotuksia, ajatuksia, kokemuksia ja ehkäpä jotain muutakin,joten fasten your seatbelts we are about to take off :D

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Lentoliput hankittu

Matkan ajankohta on viimeinkin varmistunut ja suuntaamme Alician kanssa Gambiaan taas ensi viikon perjantaina. Matkalaukut on ollut pakattuna jo saapumisesta lähtien, joten nyt voimme vain nauttia viimeisistä päivistä Suomen kotona.

Tänään oli reissupäivä taas, sillä palasimme kotiin viikon reissulta Lappeenrannasta. Juhannus ja muut päivät menivät hyvin ja sää oli aivan loistava. Tuli shoppailtua, tehtyä kirppislöytöjä, syötyä ravintoloissa ja mikä tärkeintä, vietettyä aikaa perheen kanssa. Harvemmin tulee nähtyä omia vanhempia ja sisaruksia vaikkei niinkään kaukana oltaisi kuin Gambiassa.

Nyt on hyvä huilata vähän, nauttia puuhaamisesta kotona, nähdä vielä ystäviä ja ladata akkuja. Pian jatkuu taas arki kolmen lapsen kanssa. <3

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Lähtö lähenee.....at last!!!!

Kyllä viimeinkin päästään suunnittelemaan Gambiaan paluuta! Ensi viikon perjantaihin mennessä täytyy tehdä taas pakolliset juoksut Suomessa ja sitten lennetään kohti kuumaa ja kosteaa Gambiaa. Ei tosin ihan hirvittävästi säätila eroa Suomen vastaavasta, sillä kerrankin voi oikeasti sanoa, että Suomessakin on kesä.

No ei säästä niin väliä kunhan pääsen poikien luo! Puhuimme skypen kautta videopuhelun eilen ja pojilla niin ikävä äitiä, mutta Aliciaa sitäkin enemmän ;)
Kukapa ei Aliciaa ikävöisikään, tyttö sulattaa kyllä kaikkien sydämet! Poikia kummastutti kovasti kuinka Alician tukka on vihdoin alkanut kasvamaan ja tarkkaan piti tietää kuinka pitkä Alicia on ja niin edelleen. En voi muuta sanoa, kuin että on ihanaa kuinka sisarukset rakastavat toisiaan ja ovat toisillensa tärkeitä.

Nyt nautitaan vielä viimeisistä päivistä Suomessa, iltapäivällä nautitaan nimittäin kauniista Saimaan maisemista saaristoristeilyn merkeissä. Ja kyllä kelpaa, kello on juuri ja juuri 10 aamulla ja lämpötila on kohonnut jo 27 asteeseen.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannustunnelmia Lappeenrannasta kuvina

Juhannusta vietettiin Lappeenrannassa. Aattoiltapäivänä käveltiin yhdessä pelaamaan minigolfia Huhtiniemeen. Välineet löytyy perheen pienimmilleen.




Vaatteiden vaihto ja sitten kohti satamaa ja Myllysaarta katsomaan kokkoa.




Suomenlipunpäivää vietettiin Lappeenrannan kauniissa satamassa, johon joka kesä rakennetaan Suomen suurin hiekkalinna. Tänä vuonna teemana Kalevala. Tekemistä ja puuhaa riittää pienimmille.












Sunnuntaiaamuna mikäs sen parempaa kuin napata oma rakas kainaloon ja köllötellä sängyllä!!! <3

Juhannustunnelmia Lappeenrannasta kuvina

Juhannusta vietettiin Lappeenrannassa. Aattoiltapäivänä käveltiin yhdessä pelaamaan minigolfia Huhtiniemeen. Välineet löytyy perheen pienimmilleen.




Vaatteiden vaihto ja sitten kohti satamaa ja Myllysaarta katsomaan kokkoa.




Suomenlipunpäivää vietettiin Lappeenrannan kauniissa satamassa, johon joka kesä rakennetaan Suomen suurin hiekkalinna. Tänä vuonna teemana Kalevala. Tekemistä ja puuhaa riittää pienimmille.












Sunnuntaiaamuna mikäs sen parempaa kuin napata oma rakas kainaloon ja köllötellä sängyllä!!! <3

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kesän parhaimpia muistoja

Nyt ollaan lomalla vaikkei joka päivä oikein lomalta tunnukaan. Reiluun kolmeen viikkoon Suomessa on mahtunut paljon aurinkoisia ja lämpimiä päiviä ja muutama sateinenkin.


Alicia nautti ensimmäistä kertaa kesäsateesta sitten vauva-aikojen tihkusateiden tarkastelun vaunusta käsin. Voi että sitä pienen ihmisen riemua. On niin koskettavaa kuinka lapset voivat nauttia elämästä ilman huolen häivää ja pienikin asia voi olla suuri riemu! 

Viime viikolla sää oli aika epävakainen, mutta onneksi lauantaiksi kirkastui. Meillä Alician kanssa oli taas reissupäivä, tosin tällä kertaa taas astetta lähempänä viime viikkoisen Riihimäen visiitin jälkeen. Nyt kyläiltiin Espoossa rakkaan ystävän ja kummitädin luona. Aihetta oli juhlaan ja lämmin kesäpäivä kruunasi upean tarjoilun, mahtavat vieraat ja hienot puitteet toiminnallisille kekkereille. 



torstai 13. kesäkuuta 2013

Suunnaton ikävä!

Tänään iski aivan kamala ikävä poikia ja vaikka ikävä on ollut koko ajan niin tänään tuli kyllä iso iso itku ja halu päästä äkkiä kotiin! Kotihan on siellä missä sydän on ja otin vaan osan siitä mukaan kun tulimme Suomeen, Alician. Kolme suurta osaa jäi Gambiaan ja sydän pitää pian saada taas kokonaiseksi ja eheäksi!

En tiedä mitään tai ketään perhettä tärkeämpää!

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Matkustelua matkustelun perään!

Nyt on täysin laiminlyöty bloggaus,mutta aikaa on ollut vähän. Kuulostaa uskomattomalta,ollaanhan sitä oltu lomalla. Suomen lomaa tosiaan takana nyt kolme viikkoa. Suomeen saapumisen jälkeen ollaan kuitenkin oltu kotona vain kuusi päivää kahden päivän pätkissä. Kotipäivien välissä on reissattu Lappeenrannassa, Tampereella ja Pärnussa ja vielä Riihimäen matkaa on tiedossa. Välipäivinä on ehditty juuri ja juuri kerätä vähän voimia seuraavaa matkaa varten ja pestä edellisen matkan pyykit,purkaa laukut ja pakata uudestaan.  

Reissaaminen voi olla hauskaa, antoisaa ja miellyttävää ja etenkin kaikkea tätä yhdessä ja paljon muuta, jos seura on hyvää ja määränpää mieluisa! Täytyy kyllä antaa tästä täysi kymppi Alicialle. Ikää on vasta vuosi ja neljä kuukautta mutta reissaamisen mukavuus on oivallettu täysin! Alicia on ollut kaikessa mukana; jaksanut shoppailla shoppailujen perään, syönyt ravintoloissa ja kahviloissa,evästä milloin missäkin matkan varrella, juhlinut rakkaan vaarin 6kymppisiä Pärnussa, valvonut ja nauttinut muiden kanssa sekä matkustanut lentokoneella,junalla,bussilla,metrolla,ratikalla ja laivalla. Paljon on tehty ja nähty tämän loman aikana ja pian suunnitellaan paluuta Gambiaan!