Sillon kun Casper oli vauva ja Oliver vasta vähän reilu vuoden ikäinen, olin todellinen tehokone. Casper huusi melkein non-stoppina yötäpäivää ensimmäiset kahdeksan kuukautta, pojat ei nukkunu päikkäreitä samaan aikaan ja Casper heräsi öisinkin tunnin välein. 

Silloinkin olin lasten kanssa yksin. Koti oli aina järjestyksessä, kestitsin ystäviä, kävimme kylässä ja vauvakinossa,kerhoissa ja avoimessa päiväkodissa. Leivoin, tein ruokaa, pesin pyykkiä, vaihdoin kausittain verhoja. Maalattiin, askarreltiin, retkeiltiin ja käytiin milloin missäkin museoissa ja tapahtumissa. 

Halua olis vieläkin tehdä kaikkea mahdollista ja mahdotonta maan ja taivaan väliltä, mutta mistä saisin ostettua lisää tunteja päivään? Ainoa asia, jonka suhteen olen oppinut lasten myötä joustamaan, on kodin epäjärjestys. Likaa en siedä edelleenkään, vaikka nyt olosuhteiden pakosta välillä on pakko laistaa täydellisestä viikkosiivouksesta ja ummistaa silmiä muutenkin, mutta muuten tavarat voivat välillä lojua väärissä paikoissa ja kasoissa ilman että menetän yöuniani. 

Hyvin onkin uni maistunut viime aikoina, huomaa että alkaa olla viimeiset viikot meneillään. Nyt täytyykin nauttia kun saa vielä nukkua yöt rauhassa, sillä en voi ehkä luottaa siihen, että kaksi lasta peräkkäin nukkuis yönsä hyvin. 

Olkoon siis kämppä sekaisin ja kerääntyköön hommat välillä. Elämässä on paljon muutakin!