Tietoja minusta

Oma kuva
Olen neljän lapsen äiti ja päätimme perheemme kanssa ottaa menolipun Gambiaan, mieheni kotimaahan, ja unohtaa paluusuunnitelmien teon kokonaan. Lähdemme siis katsomaan ja kokemaan minkälaista elämämme voisi olla Afrikan mantereella. Blogiin tulen kirjoittamaan matkavalmisteluista lähtien perheemme odotuksia, ajatuksia, kokemuksia ja ehkäpä jotain muutakin,joten fasten your seatbelts we are about to take off :D

tiistai 8. lokakuuta 2013

Loppu hyvin,kaikki hyvin

Monessakin asiassa. Ennen kaikkea on ihana fiilis kun siirto meni hyvin ja vauvan hemoglobiini nousi reippaasti 85:sta 138:n ja seuraava siirto kaavailtiin vasta 15 päivän päähän. 

Nyt masu on vähän hellänä, mutta toivottavasti huomenna jo suht normaalintuntuinen.
Toimenpiteenä IU-siirto meni kaiketi lähes oppikirjojen mukaan alkutilanteesta huolimatta. Ensi vauvan asento oli tosi epäsuotuisa siirtoa ajatellen eli selkä eteenpäin ja napanuora selän ja istukan välissä, neulan ulottumattomissa. Siinä sitten käännettiin ja väännettiin vähän äitiä ja vauvaakin ja vaikka asento ei edelleenkään ollut ihan parhain mahdollinen, laitettiin nukutusaine vauvalle ja ennen vaikutuksen täyttä tehoa yritettiin vielä vähän muuttaa vauvan asentoa. Toivottiin parasta ja pelättiin pahinta ja lopulta lääkärit saivat muutaman millin "kolon" ja reitin vatsanpeitteiden läpi, jalan ohi napasuoneen.
Kun punktioneula saatiin suoneen, otettiin sieltä ensin pieni verinäyte hemoglobiinin mittausta varten ja sitten tankattiin eilen luovutuksella saadut punasolut. Lähtötilanne oli hb 85 ja kaiken kaikkiaan verta tankattiin 50ml. Lopuksi otettiin vielä uusi näyte mittausta varten ja onneksi hb nousi hyvin 138:n. 

Toimenpidettä ennen siirron suorittanut lääkäri muistutti vielä: " muistatkin varmaan,hengitä, mut älä hengitä".
Selkeetä ja helppoa, eikö? IU-siirron kaltaisessa toimenpiteessä sitä haluaa olla mahdollisimman paljon avuksi lääkäreille eli yrittää olla yhtään hankaloittamatta muutenkin vaikeaa operaatiota. Yritin siis ohjeidenkin mukaan hengittää mahdollisimman vähän, pienellä liikkeellä, mutta loppua kohden se kävi hankalammaksi ja hankalammaksi ja melkein mahdottomaksi. Olisi tehnyt mieli vetää henkeä pitkään ja hartaasti, mutta tankkausta oli jäljellä enää 5ml ja sain kätilön silityksen päähän, joten tsemppasin ja se oli ohi. 

Nyt taas kaksi reikää vatsassa rikkaampana olen kiitollinen! Ennen kaikkea sille luovuttajalle, joka on eilen SPR:n pyynnöstä käynyt sopivana luovuttajana luovuttamassa verta meidän vauvalle ja toiseksi näille taitaville ja ammattitaitoiselle lääkäreille, joiden ansiosta meidänkin odotus voi vielä jatkua. 

Hyvä olla taas kotona ja voin vaan sanoa, että olen niin ylpeä omista lapsistani:

"Jos et äiti jaksa huomenna laittaa ruokaa, niin voit levätä ja me tehdään" <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti