Tietoja minusta

Oma kuva
Olen neljän lapsen äiti ja päätimme perheemme kanssa ottaa menolipun Gambiaan, mieheni kotimaahan, ja unohtaa paluusuunnitelmien teon kokonaan. Lähdemme siis katsomaan ja kokemaan minkälaista elämämme voisi olla Afrikan mantereella. Blogiin tulen kirjoittamaan matkavalmisteluista lähtien perheemme odotuksia, ajatuksia, kokemuksia ja ehkäpä jotain muutakin,joten fasten your seatbelts we are about to take off :D

torstai 7. helmikuuta 2013

Rempsallaan...

Nyt alkaa jo kämpän kunnosta huomata, että matka lähestyy. Sen jälkeen kun matkasuunnitelmat tarkentuivat, ei ole liiemmin tehnyt mieli järjestellä paikkoja entiseen tapaan tai siivoilla. Yleensä olen aika järjestelmällinen ja siisti.
Aika menee muiden asioiden järjestämiseen ja sitten mielessä pyörii uusi blogi. Ja huomaan, että reissuun lähtö lasten kanssa jännittää huomattavasti enemmän kuin yksin tai puolison kanssa reissaaminen, asioita on miljoonatuhatyks. Ja kun ihan äkkiä ei tulla takaisin mitään hakemaan. Jos jotain unohtuu, on sitten vaan pärjättävä ilman, kunhan ei nyt mitään tärkeää jäisi. Ihan täysillä tehoilla en pyöri kuitenkaan ja junnaan samoissa asioissa normaalia pidempään. Kai sitä miettii, että kaikki menee nyt varmasti ihan oikein. Laatikoita pitäisi hakea, jotta voisi pakata jotain suurempia ja painavampia tavaroita huonekalujen mukana konttiin ja sitten täytyy miettiä yleisesti mitä mukaan pakataan ja mitkä saa jäädä Suomeen.

Elämä Suomessa, tiedä sitten kuinka paljon muuallakin Euroopassa, on aika materialistista, ja kyllä myönnän itsekin olevani materialisti enemmän tai vähemmän vasten tahtoani. Nyt on jotenkin ihana ajatella, että Gambiaan meno antaa mahdollisuuden päästä sellaisesta elämäntavasta eroon, ainakin hetkeksi. On hyvä, kun tiedän mihin olemme menossa ja Gambia on maana tuttu, niin tiedostan myös erittäin hyvin, että moni asia on erilainen siellä kuin täällä. Olen ollut aina jotakuinkin sitä mieltä että "maassa maan tavalla" on kohtalaisen hyvä sanonta. Itseään ei ole tarkoitus muuttaa, mutta kyllä sopeutuminen on huomattavasti helpompaa, jos kaikesta vanhasta ei halua pitää kiinni ja lähtee matkaan avoimin mielin.

Emme siis pakkaa mukaan kaikkia koristetavaroita ja juuri hankkimiamme Iittalan ja Arabian sarjoja, pesukoneita tai imuria tai edes kaikkia lasten leluja. Ei, ei todellakaan. Niin karulta kuin kuulostaakin niin osa lasten lempileluistakin jää kotiin. Tästä on puhuttu lasten kanssa jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että "sitten joskus jos ja kun lähdetään Gambiaan, niin kaikkia leluja ei voi ottaa mukaan vaan sitten täytyy valita mitä otetaan ja jätetään". Hyvin ovat lapset saaneet ajatukseen totutella eikä mitään raivareita ole tullut. Suomenkieliset kirjat pakkaan kyllä mukaan, kun niitä ei voi Gambiastakaan saada, ja onhan suomalainen kirjallisuus ja kieli tärkeää lasten oppimisen ja kasvamisen kannalta.

Koska lapset ovat vielä pieniä, en tiedä kuinka hyvin he loppujen lopuksi ymmärtävät, että lähdemme Gambiaan pitkäksi aikaa. Aikakäsitykset ovat vielä epäselviä, joskus eilinen on huominen ja huominen eilinen ja viime viikolla mennään ja ensi viikolla tehtiin. Asiaa on puhuttu ja puhuttu, mutta melko varmasti yllätys on kuitenkin suuri, kun aika Gambiassa onkin pitkä. Ehkä äidin on järkevää miettiä jo valmiiksi, että mitäs sitten kun ikävä kotiin yllättää eikä kotiinpaluu olekaan lähellä?

2 kommenttia:

  1. Lyhyelle matkallekin lähtiessä on vaikea päättää, mitä ottaa mukaan, mitä jättää kotiin. Miten se sitten onnistuu, kun kyseessä on 5-henkinen perhe, matkakohteena Afrikka ja matkan kesto tässä vaiheessa avoin. On mietittävää kerrakseen. Onneksi ette ole matkustamassa ensi kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta totta, mutta tällä kertaa asian tekee helpoksi se, ettei tarvitse miettiä kuin lämmintä kesäsäätä, jota varten varautua ja loput ostetaan paikan päältä, jos tarvitaan. Ei tarvitse ottaa talvivarusteita ja kerrastoja ensinkään ja leluja saa Afrikastakin mikäli haluaa. :) Yksi mikä edelleen kasvaa ja kaskaa eikä ole vielä laukussakaan, on matka-apteekki. Neuroottisia piirteitä alkaa varmaan jo kohta ilmetä... :D

      Poista