Tietoja minusta

Oma kuva
Olen neljän lapsen äiti ja päätimme perheemme kanssa ottaa menolipun Gambiaan, mieheni kotimaahan, ja unohtaa paluusuunnitelmien teon kokonaan. Lähdemme siis katsomaan ja kokemaan minkälaista elämämme voisi olla Afrikan mantereella. Blogiin tulen kirjoittamaan matkavalmisteluista lähtien perheemme odotuksia, ajatuksia, kokemuksia ja ehkäpä jotain muutakin,joten fasten your seatbelts we are about to take off :D

lauantai 16. helmikuuta 2013

Valmis?

Vaikka menetinkin arvokasta aikaa peräti viikon kun makasin kuvannoillisesti koomassa,on asiat aika mallillaan.taisin saada nukuttua muutaman vuoden aikana kertyneen univajeen pois,sillä heti sinä päivänä kun kuume laski,ei tehnyt enää mieli maata.sen sijaan siivosin koko kaaoskämpän,pesin päivää kohden 4koneellista pyykkiä (ja sitähän riittää vieläkin) ja oon saanu jo 10 laatikollista pakattua konttiin meneviä.sen lisäksi katsoin kaikille lapsille matkavaatteet ja lapset pakkasivat omat lelunsa ja viimeistelivät matkalaukkujensa järjestykset.oon siis mielestäni ollu aika reipas.

Tänään päätin nyt sitten viettää vielä joulua (kun ei oo lisää laatikoita,että vois jatkaa pakkausta) ja nauttia kylmän kansan parhaasta juhlasta!ensi joulusta kun ei ihan varmuudella osaa sanoa,mutta vahvasti näyttää siltä että silloin koristellaan palmupuuta ja tanssitaan rannalla,eikä lumesta ole tietoakaan.niin,ja jos ei jouluna ole lunta,voiko se joulupukkikaan tulla?oon henkeen ja vereen jouluihminen enkä ihan vielä tiedä,miten joulun käy tai pikemminkin minun,jos ei jouluna ole lunta?! No nyt nautin kuitenkin vielä lumisesta maisemasta ikkunan läpi ja joululaatikoista sekä kodin lämpimästä tunnelmasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti