Yhtenä iltana nukkumaan mennessä Casper kertoi pelkäävänsä näkevänsä painajaisia.
Casper:"äiti,mitä jos siinä unessa tulee iso mörkö? Sit mua pelottaa."
Äiti:"sitten hiippailet sen mörön taakse ja säikäytät sen kaikkein hirveimmäillä irvistyksellä ja huudat sille tosi kovasti 'bööööö' "
Casper nauraen:" no sit se mörkö juoksee kotiin kertoo et äiti äiti toi Casper säikäytti mut. Ja sit sen äiti tulee pelottelee mua. Sit mä säikäytän senkin ja sit sen jälkeen tulee sen isä pelottelee ja sit mä säikäytän senkin!!"
Ja niin meillä nukuttiin jälleen hyvin. Niin siis vielä toissa yönä, nyt on vatsatauti taas kylässä. Mistä sekin aina tulee?!?
Oliver sairastaa ja yöpyy äidin makuuhuoneen lattialla patjalla oman sängyn sijaan. Casper sai yökylävieraakseen Alician, niin on mukavampi nukkua yhdessä kuin yksin. Viime yön unisaldo ehkä jotain tunti-pari ja sekin pätkissä. Koko yön toivoin, ettei Alicia herää yöllä itkien kun joutui nukkumaan ilman omaa puhelintaan ja sekös on tärkeä kuin mikä, ja toivoin ettei Oliver oksenna juuri silloin kun vauva on syömässä. Toivoin ettei Oliver purskahda surkeana itkuun oksentaessaan ettei pienemmät herää sitten myös itkien. Toivoin,toivoin ja toivoin. Aamuun asti. Kun Casper aamulla heräsi ensimmäisenä,tuntui kun en olisi ehtinyt silmiä vielä ummistaakaan. Ei muuta kuin aamupalaa laittamaan ja kahvin keittoon.
Tänään on pyöritetty pyykkiä,pyykkiä ja paljon lasten leffoja ja nyt on pää ihan jumissa. Käytin tosin hyödykseni lasten tv:n töllöttämisen ja siivosin koko lasten huoneen,kaikki hyllyt ja laatikot tyhkäksi,pölyt pois ja tavarat paikoilleen,imurointi ja lattioiden pesu. Imurikin hajosi tehosiivouksen seurauksena...
Jos joku sanoo, että kotivanhempana olo on sama kun istuis tekemättä mitään, ei todellakaan tiedä mistä puhuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti