Tietoja minusta

Oma kuva
Olen neljän lapsen äiti ja päätimme perheemme kanssa ottaa menolipun Gambiaan, mieheni kotimaahan, ja unohtaa paluusuunnitelmien teon kokonaan. Lähdemme siis katsomaan ja kokemaan minkälaista elämämme voisi olla Afrikan mantereella. Blogiin tulen kirjoittamaan matkavalmisteluista lähtien perheemme odotuksia, ajatuksia, kokemuksia ja ehkäpä jotain muutakin,joten fasten your seatbelts we are about to take off :D

torstai 27. helmikuuta 2014

För-för-Fröbelin palikat

Tänään ne saatiin, liput Fröbelin palikoiden konserttiin lauantaille. Luvassa on siis hupia pienille ja suurille lapsenmielisille. Mutta ennen kaikkea, tää reissu on Alicialle. Alicia on fanittanut Fröbelin palikoita siitä lähtien kun vuodenvaihteen jälkeen laitettiin musiikki dvd ensimmmäisen kerran soimaan. "Tantsi tantsi" kuuluu vaan kun pitäis laittaa Fröbelit soimaan. Ja Aliciahan tanssisi aamusta iltaan ja viime viikkoisesta päätellen myös illasta aamuun :D
Joka päivä,jos vaan sais ja vois.

Näin kevään tullen nyt kuitenkin kaivettiin potkulaudat taas esiin ja ulkoilu tulee lisääntymään entisestään. nyt odotellaankin että kadut siivottais hiekasta, jotta päästäis kokeilee joulupukin tuomia rullaluistimia. Oliverhan meni taitavasti jo viime syksynä, mutta onnellinen Casper odottaa ekaa kertaa rullilla varmaan eniten koko keväässä ja kesässä. Uskon ettei tarvitse enää kauan odotella. 

Tänään oli taas mukava ruuanlaitto- ja leivontapäivä. Lasten toiveesta laitettiin tänään penne pastaa ja sinihomejuustoista kanakastiketta herkkusienillä ja fetasalaattia yrtti-valkosipulikastikkeella. Oliver kaatoi,sekoitti ja mausti ja lopputulos oli oikein hyvä. Illalla sitten vielä leivottiin Casperin ja Alician avustuksella päärynäpiirakkaa ja nautiskeltiin sitä iltapalaksi kermavaahdon kera. 





On aika ihanaa, että lapset on kiinnostuneita ruuasta ja ruuanlaitosta, leipomisesta puhumattakaan. Usein jos lapset näkee jotain hyvännäköistä ruokaa telkkarissa niin he kysyy heti, voidaanko mekin tehdä samanlaista huomenna. Sama pätee herkkuihin. Kaupassa tai kahvilassa kysytään usein; " koska sä voisit äiti leipoo tollasia?".  

Harvemmin tarvitsee ketään patistaa syömisen kanssa, mitä nyt Casperilla tulee säännöllisesti muutaman päivän jakso, jolloin hän syö toooodella vähän mitään. Seuraavina päivinä senkin edestä. 
Lasten lemppareita on herkkusienet, katkaravut, fetajuusto,mozzarella,vihreät täytetyt oliivit, sinihomejuusto missä vaan, mustekala ja nakit. Ja ihan perinteisesti tietysti makaronilaatikko ja kananugetit. 

Yleisimmin tulee laitettua jotain nopeaa ja helppoa ruokaa, kun aikaa on rajoitetusti ja kädet usein täynnä muutakin kuin ruokatarvikkeita. Mieheni pitää ruuanlaitosta huomattavasti enemmän kuin minä, joten pian päästään taas syömään vähän paremmin. 

Eli jos ei muuten ole ikävä niin ehkä niitä miehen laittamia ruokia ;)

(Oikeasti, ihan sairaan kova ikävä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti