Mieheni järjesti tänään juhlat Gambiassa vauvan nimenannon kunniaksi. Juhlassa uhrattiin lammas, imamit rukoilivat vauvan ja perheen onneksi, syötiin ja seurusteltiin. Ja tietysti julkistettiin vauvan nimi. Pa-Osman Oscar Robert. Se on pienokaisemme nimi. Hänet nimettiin mieheni sisaren miehen mukaan. Paikalla juhlassa olivat ystävät,tuttavat ja perhe.
Täällä Suomessa vauva saa oman juhlansa kun tästä vielä kasvaa ja vahvistuu ja pääsee hoidoista. Myöhemmin järjestämme myös kastetilaisuuden. Näin meillä.
Kun vauva syntyi, se oli suuri ilo ja onni miehelleni ja hänen perheelleen Gambiassa. Silloin oli ensimmäistä kertaa ihan todella rankkaa olla erossa. Tänään kun pääsimme vauvan kanssa kotiin ja lasten riemu oli jotain aivan ihanaa,mieli teki itkeä. Itkeä onnesta, ikävästä,helpotuksesta ja vielä kerran ikävästä.
Kulunut viikko on ollut todella raskas, ei ainoastaan minulle ja vauvalle vaan myös muille lapsille. Viime viikon torstai-aamuna lähdin sairaalaan käynnistämään synnytystä. Vauva syntyi seuraavana aamuna. Vietin sairaalassa vielä kolme yötä vauvan luona ja palasin kotiin maanantaina. Seuraavat neljä päivää vietin edelleen pitkää päivää sairaalassa hoitamassa vauvaa, yhtenä päivänä isoveljetkin olivat mukana.
Lapsilla monta hoitajaa ja äiti vain muutaman tunnin illalla kotona,sitten nukkumaan. Aamulla taas pikaheipat ja vauvalle maitoa viemään. Rankkaa. Äidillä ikävä vauvaa, lapsilla ikävä äitiä ja vauvaa, äidillä ikävä lapsia. Ikävä. Aina kun olemme olleet niin tiiviisti yhdessä.
Nyt olemme kotona ja huomenna ei tarvitse lähteä mihinkään. Voi olla ihan rauhassa kotona, tekemättä mitään muuta kuin olla vaan lasten kanssa.
Nyt alkaa todella tuntua siltä,että olen neljän lapsen äiti. Nyt minulla on kotona neljä ihanaa,upeaa,fantastista lasta,rakastan heitä niin suuresti enkä yhtäkään heistä vaihtaisi pois. (Vaikeimpina päivinä voisin naapuriin lainata,mutta ihan vaan vähäksi aikaa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti