Kotiuduin sairaalasta eilen,mutta ilman vauvaa. Ensin se tuntui jotenkin jo ihan normaalilta, että vauva jäisi vielä hoitoon valvontaosastolle, mutta heti kun astuin laukkuineni ulos sairaalan ovesta, sydäntä riipaisi.
Aurinko paistoi ja ilma oli raikas, mutta hetken oli tosi tyhjä olo. Tiesin, että vaikka kotona odottaa kolme ihanaa ja rakasta lasta, joita ikävöin valtavasti, jälkeen jäisi yksi pieni ja avuton rakas, jonka luokse pääsisin vasta seuraavana päivänä.
En ehtinyt miettiä asiaa kuitenkaan kauan, ennen kuin vaari ja pojat paukahtivat paikalle minua hakemaan. En ehtinyt istuutua autoonkaan kun molemmat pojat halusivat kertoa ja kysyä miljoona asiaa,samaan aikaan tietenkin. Oli ihana olla kotona,vaikken kotona vielä edes ollutkaan. Ilta meni puhuessa,huutaessa,syliteltäessä,komentaessa,seliteltäessä,pumpatessa,ihmeteltäessä ja uuteen totutteltaessa.
Sitä se arki taas on,uutta,vaikkei vauva vielä kotiin päässytkään. Nyt masu on poissa ja kaikkea pitäisi heti jaksaa tehdä (lasten mielestä), kaikkien pitäisi mahtua taas samaan aikaan syliin ja kaikkien pitäisi saada taas äidin jakamaton huomio päivien edestä. Lisäksi vauvalle tarvitsee viedä maitoa kun aamuisin lähtee vauvan luo sairaalaan, joten johonkin väliin pitää mahduttaa aina pumppaustuokiotkin. Eilinen oli vielä helppo, mummi ja vaari olivat vielä kotona, mutta paluu ihan oikeaan arkeen koittaa tänä iltana kun palaan vauvan luota kotiin ja mummi ja vaari suuntaavat takaisin omaansa. Ikävä tulee, niin minulle kuin lapsillekin,mutta eiköhän me ehditä vielä nähdä ennen kuin palaamme Gambiaan.
Nyt lounashetki on ohi ja pian on vauvan vuoro. Tämä olikin päivän ensimmäinen ja viimeinen hetki istua hetki hiljaa,itsekseen.
Hyvät uutiset ovat, että mahdollisuus verenvaihdosta alkaa olla poissa, sillä bilirubiini on laskenut nyt 252:sta 174:n, lisänesteytystä vähennettiin tänään 8ml/tunnissa 6ml/tunnissa ja sinivaloja on enää kaksi kolmen sijaan. Maitoa menee hyvin ja pieni syö aivan itse,rinnasta kaiken kun olen paikalla. Pian ei pullo kelpaakaan ja pian pääsemme kotiin. Kunhan suunta vaan pysyisi samana!!!!!!
Voi, toi on todella rankkaa, kotiutua ilman vauvaa. Mutta pääasia että tilanne on väliaikainen ja vauvan vointi menossa parempaan. Kyllä sen kestää. Toivotaan että saat pienokaisen pikapuoliin kotiin. Peukut täällä tanassa. -Susanna
VastaaPoistaEhdottoman rankkaa varsinkin kun mahdollisuudet vauvan hoitoon on niin rajalliset. Mutta tämä on pieni hetki elämästä,pian ollaan koko perhe yhdessä taas!kiitos tsemppauksesta :)
PoistaMinkä ikäisenä vauva saa matkustaa Gambiaan? Hän on todella söpö btw :-)
VastaaPoistaKiitos! odotetaan että saadaan alkuajan rokoteasiat kuntoon ja sitten tietenkin täytyy odottaa että meidän neiti täyttää kaksi että pääsen lasten kanssa lentämään kun yksin heidän kanssaan tod näk matkustan. Mutta helmi-maaliskuun vaihde on todennäköisesti lähellä sitä aikaa että me Gambiaan taas mennään.odottavan aika on pitkä ja ikävä iso,mutta aika menee onneksi nopeasti näin joulun alla!
PoistaOk! Nopeasti se aika menee! :-)
VastaaPoistaSaanko vielä kysyä, että miksei miehesi ole Suomessa?
Hän tekee töitä projektin parissa Gambiassa joten on kiinni hommissa siellä. Onpahan sitten jotain jonka vuoksi palata Gambiaan ja elää siellä.
Poista