Tietoja minusta

Oma kuva
Olen neljän lapsen äiti ja päätimme perheemme kanssa ottaa menolipun Gambiaan, mieheni kotimaahan, ja unohtaa paluusuunnitelmien teon kokonaan. Lähdemme siis katsomaan ja kokemaan minkälaista elämämme voisi olla Afrikan mantereella. Blogiin tulen kirjoittamaan matkavalmisteluista lähtien perheemme odotuksia, ajatuksia, kokemuksia ja ehkäpä jotain muutakin,joten fasten your seatbelts we are about to take off :D

torstai 11. huhtikuuta 2013

Ihme ja kumma

Eilinen päivä vietettiin rannalla. Käveltiin ehkä noin viiden kilometrin matka rantaa pitkin ja kyllä riitti lapsille ihmeteltävää koko matkalla. Pieni matka mentiin ratsastaen. Rannalla 15 minuutin ratsastus maksaa noin 2-3 euroa. 

Eilen rannalla laskuvesi oli jättänyt rantaan paljon meduusoja. Näyttävät rannalla kuiviltaan lähinnä silikooniklönteiltä. Joku on joskus sitä bikinin sisään kokeillutkin ja seuraus on ollut sen mukainen. Meduusat siis todellakin polttavat, myös ne rannalla lojuvat valkoiset, ja polttoon auttaa ehkä ainoastaan  vain pissa. Muutoin voi kärvistellä polttavan kivuliaan tunteen kanssa kohtalaisen pitkään.


Ratsastus oli pojista mukavaa, mutta paljon oli Oliverin mukaan matkalla kuoppia ;)

Äitikin sai kokeilla samaan hintaan, mutta setä olisi kyllä voinut antaa varoituksen sanan ennen laukkaan lähtöä. Tää mamma ei ollut ennen ratsastanut...

Kuva Fajaran (meidän projektin rannasta) kauempaa, noin 1,5 kilometrin päästä.

Freakyn mehubaari meidän puolivälimatkassa. Kotun ranta.


Alicia nauttii auringosta mehua odotellessa.


Juomatauko paikallaan.
Mehubaareissa käytetään tuoreita hedelmiä ja sekoituksen saa itse valita.
Hinta on 50 dalasia eli hieman euron päälle.



Kalastajia.

Voimakkaan aallokon vuoksi verkon vetäminen rantaan on työlästä hommaa.
Kaikki apu on siis tarpeen ja sitähän riitti.

Mitä kaikkea aallokko rantaan kuljettaakaan.

Aallokko on jättänyt jäljet rantahiekkaan.

Verkon vetämistä rantaan suurta saalista odottaen.

Rapuasukki simpukassa.


Melkein valmista. Saalis jäi tosin hyvin hyvin pieneksi ja miehet saivat lähteä pyyntiin uudestaan.

Pieni saalis palkaksi vetojoukoille.

Ihmeteltävää ja kummasteltavaa.



10 kommenttia:

  1. Aivan ihana kuva rannalta, kun kävelette käsi kädessä. PO

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) tästä blogista kuvineen tulee kyllä ihan kiva muistokirja kun tullaan taas Suomeen ja lapset kasvaa. voi sitten muistella taaksepäin :)

      Poista
  2. Todellakin ihania kuvia ja miten ihanaa onkaan päästä seuraamaan teidän matkaanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos. Joko on Tiina Gambian matka suunnitteilla? ;)

      Poista
    2. toistaiseksi meillä vielä usunnitellaan matkaa Botswanaan tai etelä-Afrikkaan, mutta matkaan on vielä yli vuosi, joten eihän sitä koskaan tiedä....

      Poista
    3. Onko Sveitsistä hyvät lentoyhteydet Botswanaan tai tehdäänkö sieltä pakettimatkoja sinne vai kuinka se on listaykkösenä? vuosi on pitkä aika ja nykypäivänä on huomannut ettei ole ollenkaan varmaa onko asiat samalla lailla kohteessa kuin kohteessa vuoden päästä edellisestä...toivottavasti ei käy niin että matka on suunniteltu huolella ja sitten kohteeseen ei voikaan matkustaa!

      Poista
    4. Meiltä olisi suora lento etelä-Afrikkaan ja sieltä sitten eteenpäin Botswanaan. Etelä-Afrikan lisäksi ollaan käyty Zimbabwessa ja Namibiassa. Kaikki erilaisia ja ainutlaatuisia matkoja. Itse suunniteltuja ja ajettuja matkoja kaikki (Zimbabwesta puolet oli kyllä pakettimatka, mutta toinen puoli lomasta seikkailtiin vuokra-autolla omin päin). Botswana on jo kauan ollut meidän listaykkösenä, se on turvallisen maan ja parhaitten safarien maineessa. Koska safareille ja moniin lodgeihin ei alle 12 v. lapsia päästetä, on ollut pakko odottaa, että tytöt kasvavat.

      Poista
    5. Kuulostaa hyvältä. Tytöt varmaan auttavat suunnittelussa mielellään? itse haluaisin käydä myös vähän etelämpänä Afrikassa, mutta tosiaan vasta sitten kun lapset kasvavat tai ehkä päästään joskus käymään kaksin :)

      Poista
  3. Hienoja kuvia. On mukavaa, että lapset pääsevät näkemään ja kokemaan kaikkea tällaista. LB

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Täällä kaikki on niin erilaista ja lapset käy ihan ylikierroksilla välillä kun on niin paljon uutta ja ihmeellistä. vieläkään ei suurempaa ikävää koti-Suomeen ole, joten täytyy ottaa se niin, että elämä täällä on lapsistakin mukavaa!

      Poista