Kylmä päivä

Eilen ja tänä aamuna on ollut poikkeuksellisen viileää. Siis oikeasti kylmä. Aamulla on kaksi kertaa mietitty syödäänkö aamupala sisällä ja totuttuun tapaan ulkona. Taivas on ollut pilvinen ja tuuli on vilvoittanut entisestään. Aikaisemmin viimeistään puoli yhdeksältä on ollut kuuma, mutta näinä kylminä päivinä on istuttu kuistilla pitkähihaisissa ja sukatkaan ei olisi pahitteeksi. Vielä pari viikkoa sitten ihmettelin kuinka porukka veti talvitakit niskaan auringon laskiessa, mutta ilmeisesti juttu on todellakin niin, että lämpöasteiden todellinen tila katoaa tajunnasta kun johonkin lämpöön on tottunut. Päivälämpötilat ovat päivittäin yli 30 ja usein on yli 40 asteen lämpötilojakin, varsinkin täällä Laminilla, joten illan tullen 20-25 astetta tuntuu todella todella viileältä.

Eilen, kuten toissapäivänäkin, totuteltiin toisiimme uuden lastenhoitajan kanssa lähinnä kotosalla. Myöhemmin iltapäivällä käytiin Manneh kundassa ja minä karkasin Fajaraan kuvausretkelle. Uusi lastenhoitaja tuntuu tulevan lasten kanssa hyvin juttuun ja Manneh kundassakaan ei ollut ollut ongelmia. Lapset ovat tulleet Manneh kundassa sukulaisten kanssa hyvin tutuiksi, joten se on oiva paikka totutella myös hoitajaan. Olin pari tuntia poissa ja kotimatkalla tuntui siltä, että lapset olisivat tunteneet Haddyn jo kauan.

Kotimatkalla valittiin todella väärä reitti kotiin ja juututtiin todella ikävään ruuhkaan. Toisen suunnan kaistat oli suljettu kokonaan ja liikenne ohjattiin taitamattomasti vastaantulevien kaistalle. Ilmeisesti Presidentti oli tulossa saattueensa kanssa, mutta väliäkös hällä, tie oli tukossa ja kotiin oli päästävä. Lähdettiin sitten etsimään kiertotietä, pois päällystetyltä kadulta kuoppaisille kapeille kujille. Jouduimme ajamaan myös Gambian Serrekundan pahamaineisimman osan läpi, mutta onneksi aurinko ei ollut vielä laskenut. Ruuhkaa sielläkin ja täälläkin ja ihan joka paikassa. Emme siis olleet ainoat, jotka etsivät vaihtehtoreittiä. Ensin sekään ei tuntunut niin ihanalta ratkaisulta ja mielessä kävi että helpompi olisi vaan ollut istua ruuhkassa tunti tai pari, mutta sitten onneksi Alicia nukahti ja rauhoittui ja vaihtoehtoreittejäkin alkoi löytyä. Kotiin päästiin puolen tunnin ajomatkan sijaan puolentoista tunnin päästä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Tänä aamuna kuulin lupauksen aikaiselle kotiintulolle, katsotaan päästäänkö kotiin edes ennen kahdeksaa. Huomenna on se surkean kuuluisa vapaapäivä, joka harvemmin koskaan on täysin vapaapäivä. Odotukset ovat minulla kuitenkin korkealla ja aion lähteä viettämään omaa vapaapäivää, ensimmäistä taas moneen viikkoon. Vastalauseita ei siis kuulla ja aion nauttia vapaasta täysillä.