Heikko hetki

Mitä seuraa siitä kun vastuuntuntoinen ja vähän perfektionismiin taipuvainen äiti jää yksin lasten kanssa? Noooh, ainakin kasapäin lahjoja jouluna. Sekä täysi joulupöytä,siisti koti ja mukavaa puuhastelua.

Joulu on aina ollut vuoden kohokohta ja haluan vielä jonakin päivänä sen täydellisen joulun. Koko perheen kokoon,hyvää ruokaa ja herkkuja riittämiin sekä mieleisiä ja toivottuja lahjoja kaikille. 

Tänä jouluna tuntui vähän siltä, että sitä isän poissaoloa yritti jotenkin korvata lahjoilla,jotta olisi sitten mahdollisimman paljon puuhaa ja kerrottavaa papalle ja tulisi vähemmän mietittyä sitä ettei papa ole kotona Suomessa vaan kotona Gambiassa. Meni ehkä vähän överiksi,muttei kerrota kenellekään.

Uuteen vuoteen on vain kaksi päivää ja sitä käy mielessään oman elämän osalta kaikkea sitä mitä tämä vuosi on ollut. Väkisinkin miettii myös tulevaa vuotta ja kaavailee mielessään minkälaisen siitä haluaisi tulevan. 

En oikeastaan toivo muuta kuin että pääsisimme mahdollisimman pian takaisin Gambiaan ja voisimme olla siellä sadekauden alkuun, viettää kesän Suomessa ja palata taas takaisin. Ensi joulun haluaisin ehkä viettää rannalla,koristella palmupuun, juoda Baobab mehua ja syödä domodaa joulupäivänä. Käydä elävien sukulaisten (Gambiassa miehen sukulaisten tietenkin) luona kylässä,nauraa, syödä yhdessä ja nauttia omasta rakkaasta perheestä.

Aina ei voi itsekään käsittää kuinka paljon voi toista ikävöidä, kuinka paljon ikävöin miestäni ja kuinka paljon lapset ikävöivät isäänsä. Näin illan tullen lasten ollessa nukkumassa tunteet nousee kuitenkin pintaan ja tippa silmäkulmaan. Päivällä yrittää pysyä selväjärkisenä, mutta illan tullen on pakko olla hetken heikko.

Nyt alkaa se heikko hetki.