Tietoja minusta

Oma kuva
Olen neljän lapsen äiti ja päätimme perheemme kanssa ottaa menolipun Gambiaan, mieheni kotimaahan, ja unohtaa paluusuunnitelmien teon kokonaan. Lähdemme siis katsomaan ja kokemaan minkälaista elämämme voisi olla Afrikan mantereella. Blogiin tulen kirjoittamaan matkavalmisteluista lähtien perheemme odotuksia, ajatuksia, kokemuksia ja ehkäpä jotain muutakin,joten fasten your seatbelts we are about to take off :D

tiistai 13. elokuuta 2013

Vähemmän vai enemmän?

Pitkästä aikaa taas kirjoittelemassa ja syy on selvä. Viime aikoina on tuntunut, että on blogin nimissä vähemmän kerrottavaa, kun ei enää olla paikan päällä Afrikassa. Todellisuudessa olisi varmasti paljon enemmän kerrottavaa. 

Arki taas täällä Suomessa yksin kolmen alle 5-vuotiaan kanssa odottaen neljättä on kieltämättä aika menevää ja päivittäin jotain mukavaa on tekeillä. Pyörittelen tässä ajatusta uuden blogin perustamisesta ja siihen riipustelusta, olisihan se sitten vähän enemmän paikkaansa pitävää. Tuntuu muuten melkein huijaukselta kirjoitella Matkalla Afrikkaan nimen alle.

En tiedä miltä ajatus kuulostaa, mutta tällaista olen viime päivinä pyöritellyt....

7 kommenttia:

  1. Toivottavasti kuitenkin jatkat kirjoittamista, on niin mukava lukea blogiasi!
    Onnea odotukseen ja ihanaa alkavaa syksyä perheellesi.
    Milloin teille on tulossa perheeenlisäystä?

    VastaaPoista
  2. Olipa mukavaa löytää blogiisi, juttusi vaikuttavat hurjan mielenkiintoisilta :) Täytyypä selata kaikki läpi!

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut pariinkin kertaan blogisi lävitse. Olisi henk.koht. kysyttävää. Miten sinuun saisi yhteyden??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, en tiedä huomasitko alla olevaa vastausta, jossa oli myöskin sähköpostini. En ole ainakaan vielä saanut mitään viestiä...sähköposti on siis minnair028@gmail.com, jos edelleen haluat kysyä jotain.

      Poista
  4. Hei ja kiitos teille kaikille hyvästä palautteesta! Poikaa odotetaan syntyväksi joulukuussa joten vielä on vähän hyvää aikaa järjestellä ja laittaa kaikki kuntoon uutta tulokasta ja uudenlaista arkea varten. Minuun saa yhteyden blogi-sähköpostin kautta jos haluaa kysyä jotain: minnair028@gmail.com
    Uuden blogin aloitus kiinnostaa entistä enemmän,ilmoittelen täällä kun saan uuden avattua!

    VastaaPoista
  5. Älä turhaan uutta aloita... Pitäähän tämän nimikin "Matkalla Afrikkaan" ihan paikkansa, ettekös te kuitenkin ole sinne taas matkalla tämän pienen Suomen pyörähdyksen jälkeen ;) Tämähän on vain välivaihe teidän Afrikan elämään, ja hyvästä syystä

    VastaaPoista