Tietoja minusta

Oma kuva
Olen neljän lapsen äiti ja päätimme perheemme kanssa ottaa menolipun Gambiaan, mieheni kotimaahan, ja unohtaa paluusuunnitelmien teon kokonaan. Lähdemme siis katsomaan ja kokemaan minkälaista elämämme voisi olla Afrikan mantereella. Blogiin tulen kirjoittamaan matkavalmisteluista lähtien perheemme odotuksia, ajatuksia, kokemuksia ja ehkäpä jotain muutakin,joten fasten your seatbelts we are about to take off :D

torstai 29. elokuuta 2013

Projektin poikasta

Pojilla alkoi tänään kerho. Kirkolla käydään jatkossa kerhoilemassa maanantaina ja torstaina ilman äitiä ja tiistai jatketaan perhekerhoilua koko porukalla. Eka kerta sujui hyvin ja mukaan pakatut eväät maistuivat molemmille! 

Kerhon jälkeen käytiin hakemassa Alician kuvista mummilaan teetetty suurennos,joka viime noutokerralla puuttui paketista. Tultiin kotiin ja putin vaunuista tavaraa ja kuinka ollakaan,kuvakuori ei enää ollutkaan siellä mihin sen laitoin,vaunujen alle tavarakoriin. Ärräpäitä lensi luvattoman monta,en muista koska olisin kironnut niin paljon,en varmaan koskaan. Hetkeä aikaisemmin Alicia oli laittanut ainoat jalkaansa mahtuvat lenkkarinsa vesihanan alle ja muutama ärräpää tuli lisää. Lapsi kainaloon ja äkkiä kuvaa etsimään,mihin lie pudonnut.... Sain mennä ostarille saakka ja onneksi kuva löytyi. Mitäpä kukaan muukaan sillä olisi tehnyt, mutta kyllä olisi harmittanut jos jo kertaalleen maksettu kuva olisi kadonnut juuri kun se piti huomenna mummille ja vaarille antaa! 

Huomenna lähdetään nimittäin reissuun ja vaari on tarjoutunut hakemaan meidät kotoa autolla. Isovanhemmat asuvat reilun 200 kilometrin päässä Lappeenrannassa ja meillä ei ole autoa käytössä,eikä kyllä korttiakaan. Huomenna suuntaamme tätini miehen syntymäpäiväjuhlille Luhalahteen. Pyöreitä vuosia ja luvassa on varmasti mahtavat juhlat. Olemme reissussa kaksi yötä ja lapset ovat haltioissaan. Päiviä lähtöön on laskettu jo viime viikosta lähtien. En tiedä mikä matkassa kiehtoo eniten mutta paljon odotettavaa on. 
On mukava nähdä lähes kaikkia Suomen puolen sukulaisia, pääsee pitkälle automatkalla ja matkalla saa katsoa elokuvaa kannettavalla soittimella ja miten kivaa onkaan kun saa pakata omien tavaroiden joukkoon joulupukilta saadut makuupussit ja nukkua niissä!

Itse odotan matkaa ennen kaikkea sen vuoksi,että nään taas perhettä ja sukulaisia mutta myös pelkän matkan vuoksi. 

Gambiasta paluun jälkeen otin uudeksi tavaksi suunnitella viikon tai reilunkin ruokalistan valmiiksi etukäteen. Eilen valmistin ruokalistan 2. päivä alkaen 11 päiväksi eteenpäin eli 12. päivään saakka. Tein myös haasteen itselleni: neljän hengen 11 päivän ruokailuihin (4-5 ateriaa päivässä päivärytmistä riippuen) olen budjetoinut 150€. Tämä siis ruokaan. Ensi viikolla katsotaan mitä listalta löytyy ja miten ruokaillaan,mutta ajatuksena on suhteellisen monipuolinen ruokailu eikä aiemmasta ole tarkoitus tinkiä. Katsotaan miten budjetti pitää vai mennäänkö pahasti metsään. 

4 kommenttia:

  1. Hei, löysin juuri blogisi ja taidan tutustua siihen vähän paremminkin! Näin tuolla jossain kommentissa että olisitte perustamassa hotellia Gambiaan? Mielenkiintoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä (tai pikemminkin miehellä) on tällä hetkellä meneillään olemassaolevan hotellin kunnostus projekti. Tekemistä riittää! Me kasvatellaan lasten kanssa mahaa Suomessa ja lähdetään takaisin Gambiaan ensi vuoden alussa kun vauva on muutaman kuukauden ikäinen...

      Poista
  2. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia Gambiasta jos sulla vain suinkin riittäisi aikaa/kiinnostusta? Saisinko vaikka sun meilin niin voisin kirjoitella? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki. Minulle saa aina kirjoittaa ja vastailen kyllä ajan ja jaksamisen puitteissa (vielä toistaiseksi vointi on hyvä mutta koska kyseessä jo neljäs lapsi vointikin voi yllättäen muuttua). Sähköposti on minnair028@gmail.com

      Poista