Meillä on monta lasta, muttei yhtään ylimääräistä

Nyt tehdään pienimuotoinen lyhyt kokeilu, mitä tapahtuu blogilukijoiden määrissä kun sisältö hieman muuttuu. Että josko sitä sisältöä sitten täytyy myöhemmin siirtää toiseen blogiin vai riittäisikö yksi.

Raskausviikkoja tänään 24+4 ja kolmen viikon päästä esikoinen täyttää 5-vuotta. Palasimme Gambiasta Suomeen about kuukausi sitten juuri nimenomaan raskauden vuoksi. Meillä raskaus vaatii aina seurantaa, johtuen veriryhmävasta-aineista ja mahdollisesti tässäkin raskaudessa edessä on kohdun sisäiset verensiirrot (vauvalle punasolutankkauksia), kuten edellisessä raskaudessa.

Kun odotin Aliciaa, meidän tämän hetkistä kuopusta, jouduimme aloittamaan verensiirrot hyvin aikaisin, ensimmäinen IU-siirto jo viikolla 24+0 ja siitä lähtien kahden viikon välein aina siihen saakka kun hän syntyi 34+0 kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa. Nyt olemme päässeet jo pidemmälle pelkällä seurannalla. Hyviä uutisia siis.
Nyt varaudun samanlaiseen kaavaan ja olen tietoinen riskeistä (olin kyllä viimeksikin, mutta silloin en odottanut vauvaa yksin kolmen lapsen kanssa :)), joten yritän valmistaa kaiken vauvaa varten niin aikaisin kuin mahdollista. Hyvältä näyttää, 20 pyykkikoneellisen määrä on vähentynty huomattavasti tässä parin viikon aikana, jäljellä on ehkä kuusi, ja mitä nyt sitten joka päivä tulee lisää :)

Tänään oli kuitenkin lomaa pyykinpesusta, mutta muuta menoa riitti ja iltaa kohden ehkä vähän liikaakin. Aamulla juostiin verikokeissa, haettiin neuvolasta raskaustodistus Kelaa varten, palautettiin kirjakerhon paketti postiin ja sitä rataa. Inhottaa kun lähiposti suljettiin ja nyt lähin on bussi ja kävelymatkan päässä Tikkurilassa, aina pitää oikein suunnitella postireissu. Blaah. No jotain hyvää siinäkin reissussa, nimittäin päätimme lounastaa lasten kanssa ulkona. Todella gurmeta, kävimme Subwayssa :). Oli kyllä hyvää pitkästä aikaa, ja siitä ei vaan pääse yli eikä ympäri, mutta tonnikala on paras!

Postin ja Kelan jälkeen pyörähdettiin lähikirpparilla ja tehtiin jotain pieniä löytöjä, kuten ihana mekko Alicialle poikien synttäreitä silmällä pitäen. Sen jälkeen pojat hakivat naapurin tyttöä ulos leikkimään. Potkulautailu on kova sana vielä pitkään ennen kuin lumet tulevat. Välillä kahviteltiin kotona ja sitten taas ulos leikkimään. Pojat harjoittelevat nyt pikkuhiljaa pihalla leikkimistä ilman äidin jatkuvaa valvovaa silmää ja joskus saa kyllä ottaa vähän takapakkia ja pitää luentoa kuinka siellä ulkona oikein ollaankaan. Milloin ikkunan alla huudetaan " Äiti, Casper kiipee kalliolle!", "Äiti, Casper menee parkkipaikalle", "Äiti, toi lällätti" tai "Äiti, Casper sano tolle yhelle miehelle rumasti". tai niin kuin tänään meinas Oliverille ja naapuruston toiselle vähän isommalle pojalle tulla tappelu. Ihan perussettiä siis. No ei.

Miten onkaan, että äidin oma enkeli, muuttuu ulkona ihan piruks? Siis välillä, ei onneks aina, eikä ihan joka kerta. Tänään pihalla haastetaan riitaa vieraille pojille ja eilen illalla taas kotona äidin viedessä pikkusiskoa nukkumaan, tyhjennetään tiskikonetta oma-alotteisesti ja pyytämättä. (ja meillä ei todellakaan ole ollut tapana, että lapset edes konetta tyhjentää. Oliverin omien sanojen mukaan hän oli miettinyt, että tulisin siitä iloiseksi. Ja niinhän todella tulinkin!
No en kyllä ihan tosissani kysy, että miks kotienkeli on pihalla joskus pikkupiru. Onhan pojilla ikää vasta vajaa 4 ja 5. Ei tulis kyllä mieleenkään laskea vielä omaa pihaa kauemmas eikä omaan pihaankaan pitkäksi hetkeksi yksin, mutta jostainhan sitä täytyy aloittaa ja kyllähän lasten täytyy oppia erehdyksen kautta. Ei voi tietää ja osata kaikkia sääntöjä syntyessään.

Lapset kasvaa ja kehittyy joka päivä ja aina tulee kuvioihin jotain uutta. Joskus enemmän ja joskus vähemmän päänvaivaa aiheuttavaa. Mutta kyllä täytyy silti sanoa rehellisesti, etten päivääkään vaihtaisi pois! Jokainen lapsi on rakkaudella tehty ja rakkautta osoitetaan puolin ja toisin joka ikinen päivä. Meillä on monta lasta, muttei yhtään ylimääräistä!!