Maailman paras paikka olla äiti

En olis ikinä uskonu myöntäväni kaipaavani Suomessa niin monia asioita näin pian. Oonhan ennenkin ollu poissa Suomesta paljon pidempiäkin aikoja, mutta kyllä se vaan niin on, että lasten myötä moni asia muuttuu. Toissapäivänä luin Pelastakaa Lapset ry:n tuoreen raportin, jossa Suomi sijoittui kärkisijalle ykköseksi, Ruotsi ja Tanska heti perässä. Kyseessä oli vertailu/tutkimus, että mikä on maailman paras paikka olla äiti. Kyllä täytyy myöntää, että Suomi on hyvä paikka äideille ja lapsille ja varsinkin Afrikassa äitiys on monesti vain selviytymistä, kunhan päivä on ohi ja seuraava tulee ja samaa rataa uudestaan.

Meille maahanmuuttajille Afrikassa eläminen on kyllä todella helppoa kun on rahaa eikä sitä voi verrata paikallisten pienituloisten elämään, eikä meiltä (oikeastaan) mitään puutu. Kyse on tietenkin asenteesta ja siitä, kuinka erilaisuuteen haluaa sopeutua. Mitä tarkoitakan, sillä ettei meiltä "oikeastaan" mitään puutu, on vaan todellista, ettei kaikkea tarvitse mitä meillä Suomessa voi olla ja on. Paljon vähemmälläkin tulee toimeen. Mutta Afrikassa ollaan yhteisöllisempiä ja esimerkiksi se, että jos saa lapsia, ei tarkoita samaa kuin meillä Suomessa, että sittenpähän itse hoidat lapsesi ihan yksin, kun olet niitä päättänyt hankkiakin. Täällä koko kylä niin sanotusti on mukana kasvattamassa ja kaikki osallistuu oma-alotteisesti ja sanoisinko automaattisesti kaikkien lasten hoitoon. Kaikista pidetään huolta, ihan sama kenen lapsi tai mummi on kyseessä. Samaa ei kyllä voi sanoa Suomesta. Joten en kyllä ihan varmasti menisi sanomaan, että haluaisin Suomessa tulla yhtä vähällä toimeen kuin täällä Gambiassa. Esimerkiksi lasten vauva-aikana, moni "turhake" (esim. vauvakeinut,sitterit, maidonlämmittimet,purkkiruuat jne.) on vain keksitty helpottamaan arkea monesti pitkälti yksin pyörittäviä äitejä. Ja kyllä itsekin kuulun siihen kategoriaan, yhdessä ollaan lapsia päätetty hankkia ja kaikki osapuolet tiedostavat miten homma meillä menee, isä tekee töitä ja tienaa enemmän tai vähemmän elantoa ja äiti on lasten kanssa kotona. Ja kyllä Suomessa haluan kaikki härpäkkeet, jotka vauva- ja pikkulapsiarjessa yhtään helpottavat jokapäiväistä menoa, Gambiassa ei niin väliä, kun ei ole kaiken kanssa yksin ja silti on se sama äiti, edelleen läsnä ja lähellä.

Mutta mitä sitä oikeastaan Suomesta kaipaa...ruokaa! Gambialainen ruoka on ihanaa ja maukasta ja huippua, mutta kyllä suomalaista ruokaakin voi kaivata, vaikka se maailmalla tunnetaankin niin mauttomana ja tylsänä. Kyllä maistuisi kunnon uunilohi, valkosipuliyrttivoilla kera perunamuusin. Siihen kylkeen fetasalaatti ja ruisleipä, sekä kylmä lasillinen maitoa, vähärasvaista maitoa, tai mikä vielä parempi, piimää! Ja itse kuulun siihen porukkaan, joka tykkää käydä kahviloissa. Lasten kanssakin käytiin vähintään kerran viikossa jossain kahvilassa välipalalla, ja täältä kun puuttuu kokonaan sellainen kahvilakulttuuri. Kahvia kyllä saa, joistakin paikoista, mutta se on sitä pikakahvia, jota ei oikein kahviksi voi edes kutsua. Toiseksi, Gambiassa ei ole ainuttakaan kahvilaa, hotellia tai ravintolaa, jossa oikeasti saisi hyvän leivonnaisen. Ainakaan en ole sellaiseen paikkaan vielä eksynyt ja monissa paikoissa on käyty. Suomeen tullessa voi olla uuni siis todella kovassa käytössä ruokaa laittaessa ja leivonnaisia leipoessa. Pitää kestittää kaikki ystävät ja tutut!