Kolme päivää

Synnytykseen. 

Viimeinen ktg-käyrä takana ja nyt kaks päivää huilia ennen tositoimia. Huomenna pitää muistaa ottaa viimeiset masukuvat ennen kuin tää pieni suuri masu on taas poissa. Nyt tuntuu mukavalta että raskaus on kohta ohi, mutta tiedän, että pian sitä on jo ikävä.

Vauvakuume on ollut jatkuvaa ensimmäisestä lapsesta lähtien. Katsotaan miten nyt käy. 

Pian saa tämä pieni merirosvo uuden leikkikaverin! <3

Lähtölaskenta

Nyt se alkoi. Nimittäin lähtölaskenta. 

Neljä päivää synnytykseen. 

Jännittääkö? No ei hirveästi, eihän tämä ensimmäinen vauva ole,saati ensimmäinen käynnistys. 

Toivon ainoastaan, että synnytys käynnistyy hyvin ja suht nopeasti ja eteneekin niin, sillä sektio olisi ikävämpi vaihtoehto.

Toivon myös, että vauva voi syntyessään hyvin ja hengittää omin avuin. Kaikki on kotona valmiina ja poika halutaan pian kotiin. 

Sitten voidaankin olla pari viikkoa vaan kotona ja tutustua toisiimme. Ehkä sitten on jo luntakin?

Semmoinen homma

Nyt on kuulkaas semmonen juttu, että ei jaksa, ei huvita eikä tee mieli tehdä yhtään mitään!!

Pari päivää sitten oli meneillään oikein perustavanlaatuinen pesänrakennusvietti ja äidillisyys senkun huokui, mutta eilinen oli taas rankka päivä ja jalat on taas maan pinnalla ja tiukasti.

Toissa yö meni levottomasti nukkuen ja jännittäen eilisen siirtoa, meneekö kaikki hyvin? Sattuuko niin kovasti kuin kaksi viikkoa takaperin? Miten lapset reagoi kun taas pitää olla koko päivä poissa ja kotona on hoitaja?

Aamulla lähestulkoon lainvastainen herätys, jo ennen aamukuutta, jotta ehtii seitsemän bussiin. Illasta saakka syömättä ja juomatta ja ihan kuin ei muutenkin olisi koko ajan nälkä ja jano, jano vähintäänkin sietämätön.

Siirto meni toimenpiteenä siis oikein hyvin, tosin kakkosnäytettä verestä ei saatu, joten on vain arvailujen varassa kuinka hyvin hemoglobiini vauvalla nousi. Lähtötilanne tosin oli ihan hyvä, hb 107. Siirto meni myös aika sutjakasti, ainoastaan ihan loppusuoralla olo alkoi olla tukala kun neulaa jouduttiin vähän kääntelemään, että olisi saatu vielä se verinäyte karanneesta napanuoran silmukasta. Vihdoin ohi ja sai hengittää ja rentoutua taas.

Siirron suoritti tällä kertaa eri lääkäri kuin aikaisemmin ja ei ehkä ollut tarpeen kysyä, oliko edes montaa siirtoa takana, kyllä sen huomasi ettei otteet olleet vielä niin varmat kuin toisilla. Avustamassa ja tukemassa oli kuitenkin molemmat lääkärit edellisiltä siirroilta. Suomessa on vain kaksi sairaalaa, naistenklinikka ja Oulussa toinen sairaala, jossa IU-siirtoja tehdään ja myöskin vain hyvin rajoittunut määrä tehtävään erikoistuneita lääkäreitä. Eilinen toimenpide oli kai siis jollakin tasolla myös harjoitustoimenpide, onhan se ihan oikeassa käytännössä opittava. 

Kaikki meni jo hyvin ja ehdin bloginkin päivittää siinä seurannassa. Sitten ihmeteltiinkin, miten on niin tavattoman korkeat sykkeet vauvalla vaikka hän on vielä unessa. Se olisi voinut olla merkki nopeasta anemisoitumisesta jos napasuoni olisi jäänyt vuotamaan. Minusta otettiin verinäytteet ja varauduttiin jo siihen että täytyy turvautua sektioon. Tilanne tarkistettiin ultralla eikä vuotoa onneksi näkynyt ja kaikki näytti hyvältä. Pian myös syke tasaantui kun vaihtelin asentoa kyljeltä toiselle. Hieman pidempi seuranta kuin edellisellä kerralla ja sitten jatkosuunnitelmat. 

Enää kaksi käyntiä sydänkäyrässä ja ensi viikon torstaina synnytys käynnistetään, jottei hemoglobiini enää laske suunnattomasti. Tuolloin raskausviikkoja tasan 36, joten olen todella iloinen, että näille viikoille päästiin. Olimme jo varautuneet pikkukeskosen syntymään, mutta nyt voi todella olla positiivisesti yllättynyt eikä pettynyt! 

Ainiin, vauvan painoarvio eiliseltä 2600g. 

Tulee melkein haikea olo kun miettii, että eilinen oli viimeinen siirto eikä tutuksi käyneitä lääkäreitä näe taas pitkään aikaan jos koskaan. 

Mukana ollut lääkäripari oli nimittäin erittäin huumorintajuinen eikä siirtoa aloitettaessa koskaan tarvinnut olla hermostunut kun vitsiä oli murjaistu toimenpiteestä ja muusta jo vaikka kuinka. Eilenkin naurettiin edelliskerran siirrolle kun veret olivat pitkin seiniä ja näyttämö oli kuin murhapaikalta. Muistoja,muistoja. 

Vaikka kyllä varmasti vaatii taitoa lääkäriltäkin lukea potilasta sen verran, että uskaltautuu roisiinkin huumoriin. Toisilla olisi voinut tulla itku silmään tai pissa pöksyyn, mutta minä olin hyvinkin huvittunut!

Viikon päästä tähän aikaan olen matkalla synnyttämään joten nyt chillaillaan vielä se mitä ehditään!

Viimeisiä viedään

 Kahden viikon aikana, näiden kahden viimeisen verensiirron välissä, on meno ollut jotakuinkin kiireistä. Siirtojen välissä kun vauvan vointia on seurattu, olen käynyt taas tuttuun tapaan Naistenklinikalla noin joka kolmas päivä. Siinä välissä on ollut sitten lasten kerhopäivät ja hammaslääkärit ja ostosreissuja. 

Nyt kun vauvan tulo alkaa ihan oikeasti olemaan lähellä, sitä on vielä yrittänyt ehtiä tekemään kaikenlaisia hommia kotona, joita on sitten vauvan ja muiden kanssa vaikeampaa tehdä myöhemmin. On järjestetty, pakattu,puuhattu ja puunattu. Pesty pyykkiä ja ikkunoita,siivottu,leivottu,ulkoiltu ja vietetty laatuaikaa lasten kanssa. Vielä ennen ensi viikkoa aion käydä vähän ostoksilla joulua silmällä pitäen,jos vaikka pukinkonttiin löytyisi jotain reippaille isoveljille ja -siskolle.

Tässä raskaudessa erona muihin on se, että vauva on muita lapsia isompi viikkoihin nähden ja koska kyseessä on jo neljäs lapsi eikä paikat ehkä kuitenkaan oo niin timmissä kunnossa kuin ennen lapsia, niin iltaisin huomaa ja tuntee selvästi,että ylimääräistä lastia on kannettavana. Selkää särkee siis iltaisin ja hieroja puuttuu, joten kyllä sitä on itsekin painunut pehkuihin lähes heti kun on saanut kaikki lapset nukkumaan. 

Nyt on onnistuneesti kolmas verensiirto takanapäin ja se tarkoittaa myös sitä, että se oli viimeinen tällä erää. Raskausviikkoja on nyt 34+6 ja muutaman tunnin sisällä saan tietää, koska palaan seuraavan kerran Naistenklinikalle, nimittäin käynnistämään synnytystä. 

Pojat odottavat aivan mielettömän innokkaana, että vauva syntyy ja pääsee kotiin ja uudenlainen perhe-elämä jatkuu ilman jatkuvaa sairaalassa juoksemista. Vauvan laukku kotiinpaluuta varten on pakattu, huone järjestetty ja kylpyvuorot jaettu. Itkuhälytin pitää vielä kaivaa esiin, nimittäin sikäli mikäli tämä vauva on yhtä hiljainen itkijä kuin Alicia niin ei sitä itkua kuulisi vauvan huoneesta keittiöön. Mielenkiintoista tutustua taas uuteen vauvaan, omaan rakkaaseen. Varmaa kuitenkin on, että kotona uutta tulokasta odotetaan suurella lämmöllä ja rakkaudella!!